Moniakin on saattanut kiinnostaa, miksi hallituksen kannatuksen lasku ei koettele yhtä kovakouraisesti kokoomusta kuin perussuomalaisia, vaikka vastuu jakautuu puolueiden kesken melko tasan. Eräs selitys voi löytyä siitä, että valtiontalouden leikkaukset eivät koettele yhtä rajusti kokoomuksen kannattajia, jotka yleensä ovat parempituloisia kuin perussuomalaiset.
Mutta myös tutkimuksia voidaan epäillä puolueellisuudesta. Yleisradio, jonka tavantakaisiin mielipidemittauksiin mediassa viitataan, teettää tutkimuksensa Taloustutkimus Oy:llä (tässä tammikuun, tässä helmikuun ja tässä eilisen lukemia). Taloustutkimuksen puolestaan omistaakokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti, joka toimii firmansa hallituksen puheenjohtajana ja on istunut vuodesta 2015 asti myös Yleisradion hallintoneuvostossa!
On epäreilua, suorastaan korruptiomaista, että Yle tilaa jatkuvasti, yksipuolisesti ja kilpailuttamatta kaikki mielipidetiedustelunsa hallintoneuvostonsa jäsenen firmalta. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin Yle selittää tämän. Vai menikö taas poistoraastetta tuulettimeen?
Tutkijana tiedän oikein hyvin, kuinka helposti survey-tyyppisten kyselytutkimusten tulokset ovat manipuloitavissa kohdistamalla kyselyt tietyllä tavoin, kysymällä tiettyjä asioita sekä tekemällä kyselyjä tiettyinä päivinä ja tiettyihin kellonaikoihin. Kun tutkimuslaitoksella on poliittisesti sitoutunut omistaja, joka vaikuttaa tilaajatahon päättävässä toimielimessä, on selvää, että tutkimuksen puolueettomuus, luotettavuus ja tutkimusetiikka vaarantuvat.
Kiusaus tehdä puolueellista tutkimusta on suuri, vaikka sitä ei eri erityisesti pyydettäisikään, sillä tutkimuslaitoksen henkilökunnan riippuvuus työn- ja toimeksiantajastaan on ilmeinen.
Siinä olisi märehdittävää Ylen korkeasti palkatulle etiikkajohtajalle, jolla oman käsitykseni mukaan ei ole tieteellistä eikä tutkimuksellista kompetenssia. ”Journalististen standardien ja etiikan päällikkö” Riitta Pihlajamäki on ollut naimisissa kepulaisten kiintiössä Yleisradioon nimitetyn Hannu Lehtilänkanssa, mikä sekin tuottaa mahdollisuuden, jossa neliapilan muotoista flooraa humahtaa poistoraasteen keskipakoissuuttimeen.
Taloustutkimus on alun perin perustettu immanentteja kysymyksiä, kuten kuluttajatutkimuksia ja markkinatutkimuksia varten, eikä kyseinen laitos ole menestynyt älyllisesti motivoitujen ja tieteellisesti kiinnostavien tutkimusasetelmien rakentelussa. Sama pätee luonnollisesti myös Suomen Gallupiin ja moniin muihin haastattelututkimuksia tekeviin.
Huomiota Taloustutkimuksen mielipidetiedusteluissa herättää kantansa kertovien vähäinen määrä, joka on kieppunut 50 ja 60 prosentin välillä. Taloustutkimus on koettanut kiskoa vastauksia hohtimilla kysymällä vastaamattomilta myös jatkokysymyksen, mikä puolue kiinnostaa eniten. Vaikka myös tähän kysymykseen on saatu suoraan vastanneiden puoluevalintoja vastaavia tuloksia, huomiota herättää edelleen vastaamattomien suuri määrä: yli puolet puoluekantaansa määrittelemättömistä.
Itse otaksun, että empivien ja vastaamattomien suuri määrä ei kerro vain siitä, ettei politiikka kiinnostaisi, vaan se kertoo samasta, mikä on nähty muutamissa Keski-Euroopan yllätysvaaleissa: maahanmuuttokriittiset eivät kerro kantaansa puhelimessa eivätkä lomakekyselyissä kenellekään, koska haluavat pitää näkemyksensä omana tietonaan peläten julkisen sanan ja oikeuslaitoksen tuomioita. He paljastavat ratkaisunsa vasta äänestyskopissa. Voi olla, että Perussuomalaisten alle 9 prosentin gallup-kannatuksen takana muhii jälleen jatkojytky.
FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44