Kirja-arvio: Joseph de Maistre: Mietteitä Ranskasta
Oikein ymmärretty usko Jumalaan merkitsee voimaa ja iloa, siihen ei voi sisältyä mitään kielteistä. Ihminen toteuttaa kapinoidessaankin korkeamman voiman tahtoa, sillä ei muuta voi. Näin ainakin mikäli meidän on uskominen savoijilaista Joseph de Maistrea (1753-1821). Aikansa vastarannankiiski on jäänyt suomalaisille lukijoille suureksi tuntemattomaksi syistä, jotka eivät ole muuttuneet paljoa kahdessasadassa vuodessa. Vakaumuksellinen kristitty, monarkisti ja edistysuskon vastustaja, ominaisuudet riittivät leimaamaan diplomaatti ja virkamies de Maistren monien aikalaistensa silmissä taantumukselliseksi ja riittävät siihen yhä. Nykyfilosofian termein de Maistrea voisi kuvata Machiavellin perintöä jatkaneeksi realistiksi ja traditionalistiksi.
Legendan mukaan de Maistre kirjoitti Ranskan vallankumousta kritisoivan pamflettinsa “Mietteitä Ranskasta” (1797) osin seurauksena raivokohtauksesta, jonka hän sai todistaessaan erään tapaamansa kynäniekan tappiomielialaa. de Maistre ei voinut hyväksyä valistuksellista muotiajatusta, jonka mukaan ehjä on rikottava, jotta se voidaan taas korjata. Vallankumouksen aiheuttama suunnaton inhimillinen kärsimys oli tosiasia, jonka kiistäminen kävi yhä vaikeammaksi myös sen kannattajille. Puolustuspuheiden logiikka oli täsmälleen sama kuin nykyisessä keskustelussa EU:sta ja eurojäsenyydestä: toimimattomasta järjestelmästä ei kannata luopua, koska pelkona on vieläkin lohduttomampi tulevaisuus. de Maistrella olisi sanansa sanottavana tällaisen päättelyn arvosta.
Maallikko lukee pamflettia väistämättä kaksijakoisuudella, jolla kaikki yhteiskuntafilosofiset klassikot avautuvat nykylukijalle. Mietteitä Ranskasta on vanhentunut oman aikansa tuote ehdottomassa monarkian puolustuksessaan ja käsityksessään kristinuskosta lopullisena oppijärjestelmänä, jonka menestys on suoraa seurausta sen ylivertaisuudesta. Toisaalta teos sisältää valtavasti ajattomia huomioita ihmisyydestä, joiden löytämiseen kaikki lukeminen lopulta perustuu. Ihmisluonnon raadollisuuden ymmärtänyt de Maistre on nykymittapuulla paikoin niin tavattoman epäkorrekti kirjoittaja, ettei lukija voi olla nauramatta ajatellessaan tekstin lumovaikutusta 2010-luvun Euroopassa, joka on nopeaa vauhtia taantumassa yhä tunkkaisemmaksi mielipiderikollisuuden saarekkeeksi:
“Vuoden 1795 perustuslaki on kaikkien edeltäjiensä tavoin laadittu ihmistä ajatellen. Mutta nyt vain on niin, että mitään ihmistä ei ole tässä maailmassa olemassakaan. Olen tavannut elämäni aikana ranskalaisia, italialaisia, venäläisiä ja niin poispäin… Mutta mitään ihmistä en myönnä koskaan tavanneeni, ja jos sellaisia jossain elää, minä en ole siitä tietoinen.”
Suomentaja Mika Keränen on tehnyt merkittävän kulttuuriteon kirjoittaessaan teokseen laajan esipuheen de Maistren ajattelusta ja elämästä. Esipuhe on herkullisia yksityiskohtia myöten niin perusteellinen, että se vastaa varmasti kaikkiin kysymyksiin, joita lukija osaa ja ei osaa esittää. Mietteitä Ranskasta kuuluu ehdottomasti jokaisen konservatiivisesta ajattelusta kiinnostuneen lukijan kirjahyllyyn.
Joseph de Maistre: Mietteitä Ranskasta. Suomennos ja esipuhe Mika Keränen. Kiuas Kustannus, 2018, s. 246.
Kirja-arvion toimitti: Tenho Kiiskinen
Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44