Blogi: Vieraskynä , pe 06.04.2018 18:25

Gazan mellakoiden ilmeisin lopputulos: Hamasin vahvistuminen

Viime perjantainen tilanne Israelin ja Gazan välisellä raja-aidalla pääsi otsikoihin kaikkialla maailmassa, sillä 16 henkeä sai surmansa. Palestiinalaisarabien mielenosoitusta Gazassa kutsutaan ”paluumarssiksi”. Mielenosoitusten odotetaan jatkuvan 15. toukokuuta asti, jolloin ne huipentuvat. Toukokuun 15. päivä on Nakba-päivä (katastrofi), joka on merkitty Israelin valtion syntymäjuhlan (14.5.1948) jälkeiselle päivälle. Yhteensä 600 000 arabia (määrästä kiistellään) menetti kotinsa sotaan johtavana aikana ja sen kuluessa 70 vuotta sitten. Osa heidän jälkeläisistään tuli marssille sellaisten kylttien kanssa, joihin oli kirjoitettu hylättyjen ja pääosin tuhottujen arabikylien nimiä, paluuta vaatien.

Kuwaitin pyynnöstä YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui ennätysajassa, vain tunteja mielenosoitusten alkamisesta. Tämä tapahtui viime viikon perjantaina, eli juutalaisen kalenterin mukaan juutalaisen pääsiäisen (Pesachin) iltana. Siitä syystä yksikään Israelin edustaja ei voinut osallistua väittelyä tasapainottamaan. Väittelyssä keskityttiin kuolleiden lukumäärään ja Israelin toimiin. YK:n pääsihteeri António Guterres vaati tapahtumista itsenäistä tutkintaa. Vaikka hän puhuikin molempien osapuolten vastuusta käyttäessään ilmaisua ”asianomaiset”, tutkinnan pääpaino olisi Israelin vastuussa, sillä kuolleita oli kuusitoista. Israel torjui tutkintapyynnön pitäen sitä tarpeettomana. Israel mainitsi myös, että YK:n sponsoroima tutkinta olisi heidän kannaltaan joka tapauksessa puolueellinen. 

Kuten odottaa saattaa, media väänteli raporttejaan tavalla, jossa Israel esitetään huonossa valossa. Reuters kirjoitti monista perheistä, jotka osallistuivat mielenosoituksiin, hiekkaan merkityistä jalkapallokentistä, partiobändeistä, jotka soittivat mielenosoittajien leireillä. Vertailuna mainittiin Israelin tarkka-ampujat, tiedustelulennokit, tankit ja kyynelkaasu. Toiset uutistoimistot käyttivät otsikoita ”kivien heittämisestä” ja vertasivat sitä israelilaisten käyttämään teknologiaan. 

 


Kommentti:

Viime perjantain tapahtumien jälkeen julkaistussa materiaalivirrassa on monia väärinkäsityksiä ja vääristyneitä julkaisuja. Koska tämä ei tule olemaan viimeinen mielenosoitus, on varmasti hyödyllistä esittää muutamia faktoja. Tämä tulee toivottavasti helpottamaan tulevien tapahtumien ymmärtämistä ja arviointia. 

Ensimmäinen ilmiselvä kysymys, joka tulisi esittää, on miksi mielenosoituksia kutsutaan ”paluumarssiksi”, miksi on Nakba, katastrofin päivä. Lyhyesti sanottuna, Nakbaa eikä pakolaisia olisi, elleivät arabit olisi päättäneet hyökätä Israeliin 70 vuotta sitten. Arabit ovat itse vastuussa katastrofistaan. Miten he voivat olettaa Israelin maksavan siitä? Miksi maailma vain myötäilee?

Lisäksi, paluun vaatiminen on aina ollut, on edelleen ja tulee pysymään kiertoilmaisuna Israelin väestörakenteen tuhoamiselle. Naamioimalla se ihmisoikeuskysymykseksi – paluuna vanhoihin kyliin – hämää vain niitä, jotka haluavat tulla hämätyiksi; eli niitä, jotka poliittisista syistä vastustavat Israelia. Kansainvälisen yhteisön tulisi helpottaa palestiinalaisarabien arkipäivää sen sijaan että edistävät illuusiota palaamisesta.

Päinvastoin kuin mitä mediassa esitettiin, viime perjantain mielenosoitukset olivat väkivaltaisia. Kivien ja polttopullojen lisäksi, jotka jo itsessään ovat tappavia, israelilaisia sotilaita kohden ammuttiin, pommeja yritettiin sijoittaa eri paikkoihin, aitaa yritettiin tuhota ja Israeliin yritettiin tunkeutua. Se, että yksitoista kuudestatoista kuolleesta oli terroristiryhmien jäseniä, tuo esiin kaksi asiaa: mielenosoitus ei ollut rauhanomainen kuten etukäteen mainostettiin, ja Israelin tarkka-ampujat olivat täsmällisiä ja rajoittivat tulen käyttöä. 

Median alituinen rakkaus vertailuun – kivet vastaan lennokit ja tankit – voi aiheuttaa sympatioita ”heikommalle osapuolelle”, mutta todellisuudessa se välittää toista viestiä: se osoittaa sen, miten paljon Israelin puolustusvoimat (IDF) kunnioittaa ihmishenkeä. Olisi ollut helppoa vain asettaa kaksi tankkia mäelle, lähettää lentokone ja tulittaa epämääräisesti. Näin Assad toimii Syyriassa, vain parin kilometrin päässä Israelin pohjoiselta rajalta. Israelin käyttämät yli sata tarkka-ampujaa ja kaikenlainen moderni teknologia osoittavat sen, että he tekevät kaikkensa osuakseen vain niihin, jotka aiheuttavat uhkaa. Näin he tekevät myös äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, jotka ovat sellaisen terroristijärjestön aiheuttamia, joka käyttää sodankäynnissä lapsia. Tämä on yksi syy, miksi muut länsimaat lähettävät sotilaitaan Israeliin oppimaan IDF:n modernin sodankäynnin metodeja, mutta media ei näistä raportoi, eihän?

Gazan aita on käytännöllisesti katsoen raja. Hamas on julistanut sodan Israelille, ja siitä syystä Gaza on vihollisen aluetta. Se, että Israel tekee kaiken tarpeellisen välttääkseen rajan ylittämistä, ei tulisi olla yllätys kenellekään. On toki helppoa kritisoida tapaa, jolla Israel puolustautuu, mutta reiluuden nimissä kriitikoiden tulisi esittää vaihtoehtoja, joilla voisi mielenosoituksissa toimia tehokkaasti. Israel olisi varmasti erittäin kiinnostunut oppimaan. 

Paluumarssilla ei ole mitään moraalista arvoa tai ylevämpää tarkoitusta. Jos se on paluumarssi, sen tarkoitus on Israelin tuhoaminen – eli tarkoitus ei ole moraalinen. Jos marssi on yritys murtaa israelilainen osittainen saarto, se tulisi toteuttaa muuttamalla Gaza ensin ystävälliseksi alueeksi. Ei ole loogista sanoa Israelille, että ”haluamme tuhota teidät – avatkaa rajanne”. Mutta moraalisuuden sijasta marssi on Hamasin käyttämä työkalu (vaikka se ei olisikaan heidän aloitteestaan) seuraavia tarkoituksia varten: halu tuhota Israelin ja joidenkin arabivaltioiden lämpenevät suhteet; länsimaailman kääntäminen Israelia vastaan; ja palestiinalaishallinnon johtajan Mahmud Abbas saattaminen huonoon valoon, koska hän kieltäytyy auttamasta Gazaa. Tehdäkseen tämän Hamas näkee parin tusinan ihmisen kuoleman täysin hyväksyttävänä. Kysymys kuuluukin, miksi monet poliitikot ja mediat, varsinkin Euroopassa, suostuvat olemaan Hamasin käytettävissä ja edistämään sen agendaa. 

 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord

Vieraskynä pe 06.04. 18:25

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05. 01:36

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05. 22:33

Kadonnut maskuliinisuus ja puolustuskyvytön kristillinen länsi

pe 26.04. 00:01

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04. 00:43

Suomalaisten etua ajetaan kahdessa rintamassa

su 14.04. 16:01

Islamin kulttuurivaikutus väitetyn maltillisuuden näkökulmasta

ti 09.04. 23:47

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03. 20:01

Amerikasta mallia vihapuhekampanjaan

la 16.03. 12:34

Populismi haastaa kartellidemokratian

la 09.03. 16:36

Puolimatka: Altistaako nykyinen seksuaalikasvatus nuoria hyväksikäytölle?

pe 22.02. 21:57

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Halla-aho linjasi maahanmuuttopolitiikkansa perusteita - niin minäkin

pe 24.05.2019 00:52

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaiset - rakkauden puolue

pe 24.05.2019 00:53

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Ei tarvitse leikata

ke 22.05.2019 00:03