Oikeistopuolue Habayit Hayehudia edustava opetusministeri Naftali Bennet sanoi tiistaina, että Israel on epäonnistunut, jos se ei presidentti Trumpin kaudella liitä Juudeaa ja Samariaa (Länsiranta) osaksi Israelia. Bennet sanoi käynnistäneensä suunnitelmansa Juudean ja Samarian liittämisestä seitsemän vuotta sitten ja oli iloinen siitä, että nyt myös pääministeri Netanyahu harkitsee tätä vaihtoehtoa. Oikea ajankohta liittämiselle on presidentti Trumpin presidenttikausi, joka on osoittautunut erittäin suotuisaksi Israelille, Bennet sanoi.
Edellisenä päivänä Netanyahu kertoi Likud-puolueensa jäsenille, että hän oli jo jonkin aikaa puhunut amerikkalaisille suunnitelmista soveltaa Israelin suvereniteettia Länsirannalla. Hänen edellytyksensä tämän suunnitelman edistämiseksi oli, että se toteutettaisiin yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa ja että ehdotus tulisi Israelin hallitukselta eikä yksittäiseltä knessetin jäseneltä. "Tämä on historiallinen liike", hän sanoi, ja sen vuoksi sen pitäisi olla hallituksen aloite.
Muutama tunti Netanyahun julkilausuman jälkeen Valkoisen talon edustaja kuitenkin kiisti, että hallinto olisi keskustellut liitoksista Israelin kanssa. "Presidentin painopiste on edelleen hänen omassa Israelia ja palestiinalaisia koskevassa rauhanaloitteessaan", tiedottaja sanoi.
Israelin Yhdysvaltain-suurlähettiläs Ron Dermer yritti selittää ristiriitaa sanomalla, että Netanyahu olisi otettava kirjaimellisesti. Israel on "puhunut Yhdysvalloille", mikä ei tarkoita, että Yhdysvallat olisi vastannut myöntävästi. Kenen tahansa diplomaatin rooliin kuuluu kuitenkin esittää maansa kantoja ja taistella niiden puolesta.
Jerusalemin asioista vastaava ministeri Zeev Elkin kommentoi asiaa sanomalla, että "Israelin itsemääräämisoikeuden soveltaminen Länsirannan siirtokuntiin on tärkeintä Israelin kansallisille ja turvallisuuskysymyksille ja siihen olisi pyrittävä, vaikka kansainvälinen yhteisö ei olisi asian puolella." Urheilu- ja opetusministeri Miri Regev julisti: "Israel ei ole ulkomaalainen miehittäjä Hebronissa, Silossa tai Jerusalemissa. Tämä on selvää kaikille tänä päivänä, myös Yhdysvaltojen hallinnolle."
Kommentti
Elkin on oikeassa. On aikoja, jolloin kansakunnan on tehtävä itselleen parhaaksi olevat asiat huolimatta kansainvälisestä vastustuksesta. Israel joutuu kohtaamaan vastustusta lähes kaikissa tärkeissä päätöksissään. Kun Israel meni sisään palestiinalaisarabien kaupunkeihin vangitsemaan terroristeja, heitä kritisoitiin; kun he rakensivat turva-aidan estääkseen terroristien pääsyn Israeliin, heitä kritisoitiin; kun heillä oli israelilaisia siirtokuntia Gazassa, heitä kritisoitiin, ja kun he ottivat ne pois Gazasta, heitä kritisoitiin siitäkin; kun he käyvät raketteja Gazasta ampuvien terroristien kimppuun, heitä kritisoidaan ja kun he kieltäytyvät antamasta terroristeille raketintekomateriaalia, heitä kritisoidaan.
Kun pääministeri Menachem Begin päätti liittää Golanin kukkulat Israeliin vuonna 1980, Israelia ei ainoastaan kritisoitu, vaan sille asetettiin sanktioita rangaistukseksi – jopa oletetun ystävällisen Reaganin hallinnon taholta. Lopulta vuonna 1967, kun Israel valloitti Juudean ja Samarian puolustussodassa, sodassa, jonka tarkoituksena oli tuhota juutalaisvaltio, sitä kritisoitiin – ja niin tehdään edelleenkin. Vuosien 1967 ja 1980 tapahtumien vuoksi Golania ja Länsirantaa eivät kuitenkaan tänä päivänä hallitse Syyria, Iran, ISIS tai Hamas, vaan Israel.
Vaikuttaa siltä, että kansainvälinen kritiikki on merkki siitä, että Israel tekee jotain oikein.
Lähde: Israel-raportti, Livets Ord
Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44