Turkin presidentti Erdogan, joka toimii tällä hetkellä Islamilaisen yhteistyön järjestön (Organisation of Islamic Cooperation, OIC) puheenjohtajana järjesti 13. joulukuuta hätäistunnon Istanbulissa muotoillakseen muslimien vastineen presidentti Trumpin tunnustukselle, jossa tämä tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Erdogan hyökkäsi Trumpin päätöstä vastaan sanomalla, että se rikkoo kansainvälistä lakia ja että Israel on terroristivaltio. Hän kiitteli paavia horjumattomasta asenteesta Trumpin päätöstä vastaan ja sanoi, etteivät muslimit koskaan luovu taistelusta Palestiinan valtiosta ”Al-Quds” eli Jerusalem sen pääkaupunkina. Erdogan lisäsi myös, että Trumpin päätöksen jälkeen ei ole mitään syytä sille, etteivät muut valtiot tunnustaisi vuoden 1967 rajoja. ”Meidän tulee tehdä kaikkemme Al-Qudsin puolesta.”
Myös palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas puhui konferenssissa, johon kokoontui yli 50 muslimivaltiota. Hän vertasi Trumpin tunnustusta Balfourin julistukseen sata vuotta sitten, jolloin Iso-Britannia lupasi kotimaan juutalaisille, ja sanoi molempien tunnustusten olevan mitättömiä. He antoivat jotain sellaista, mitä eivät omistaneet, Abbas sanoi. Palestiinalaisjohtaja oli rohkaistunut siitä, että valtiot, jotka yleensä seuraavat USA:n päätöksiä kuten Kanada, Australia ja Iso-Britannia olivat tällä kertaa Trumpin päätöstä vastaan. Hän sanoi, että muslimit ja kristityt ovat yhteisessä rintamassa ”sellaisia salaliittoja vastaan, jotka pyrkivät muuttamaan Al-Qudsin luonteen”.
Jordanian kuningas Abdullah välitti viestinsä tietenkin arabiaksi, mutta lisäsi siihen kaksi englanninkielistä lausetta, joista jälkimmäinen kuului seuraavasti: ”Muslimeilla ja kristityillä on ikuinen oikeus Jerusalemiin.”
Kommentti
Edellä olevista yksipuolisista ja puolueellisista julkilausumista olisi paljon sanottavaa. Tässä muutamia huomautuksia, joita pidämme olennaisina:
Lähde: Israel-raportti, Livets Ord
Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44