Kesän jälkeen knessetille on esitelty kaksi Jerusalemia koskevaa lakiehdotusta, joita parhaillaan käsitellään. Jos knesset hyväksyy ne, ne tulevat muuttamaan nyky-Jerusalemin perusluonteen. Ensimmäinen lakiesitys on muutos peruslakiin, joka on nimeltään "Jerusalem, Israelin pääkaupunki" ja toinen on nimeltään "Jerusalem ja sen tyttäret", vaikka sitä yleisesti kutsutaankin nimellä "Laajennetun Jerusalemin lakiesitys".
 
Jos "Jerusalem, Israelin pääkaupunki" -lakiesitys hyväksytään, siihen sisältyy pykälä, jonka mukaan minkä tahansa Jerusalemin osan siirto ulkoisen hallintavallan alaisuuteen vaatii 80:n knessetin jäsenen hyväksynnän (heitä on yhteensä 120). Lakiesitys on yritys estää Jerusalemin jakaminen kaikissa mahdollisissa tulevissa rauhansopimuksissa. Mutta lakiesitys sallii knessetin myös säätää Jerusalemin kaupungin rajoja. Päämääränä on näin pitää erillään tietyt Jerusalemin arabikaupunginosat, jotka ovat turva-aidan toisella puolella (mutta silti Jerusalemin kaupungin rajojen sisäpuolella) kuten Kafar Aqub ja Shuafat – ja luoda niille erillinen kunta.  
 
Laajennetun Jerusalemin lakiesityksen tarkoituksena on liittää kaupungin rajojen sisälle Jerusalemin lähellä sijaitsevat juutalaiset kaupungit ja siirtokunnat kuten Givat Zeev, Maale Adumim, Efrat ja Beitar Illit. Jos nämä muutokset tehdään, Jerusalemin asukkaiksi tulisi 120 000 juutalaista lisää, kun taas 120 000 arabia menettäisi tämän statuksen ja tulisi asukkaiksi uusiin kuntiin. Tuloksen on tietenkin tarkoitus vahvistaa Jerusalemin juutalaista enemmistöä. Tällä hetkellä Jerusalemin asukkaista on 62 prosenttia juutalaisia ja 35 prosenttia arabeja. Kristityt ja muut muodostavat loput kolme prosenttia.
 
Lakien käsittely on aiheuttanut knessetissä merkillisen tukemisen ja vastustuksen sekoituksen. Yleisesti ottaen oikeisto on lakien puolella ja vasemmisto vastaan. Mutta jotkut äärioikeiston edustajat ovat vasemmiston rinnalla, sillä he vastustavat kaikkea Jerusalemin jakamista ja pelkäävät, että uusien arabilähiöiden vallanpitäjäksi tulee pikkuhiljaa palestiinalaishallinto.
 
 

Kommentti

Jerusalem on arabien ja Israelin konfliktissa kaikkein herkin aihe. Jerusalemiin sulautuvat kaikki muut aiheet kuten maa, historia, alkuperä, omistusoikeudet, uskonto, demografia, narratiivit – kaikki tämä huipentuu Jerusalemissa. Jokaiselle objektiiviselle tarkkailijalle juutalaisten vaatimukset Jerusalemin suhteen ovat ilmeiset: juutalaiset "keksivät" Jerusalemin. Mutta muslimeillakin on 1400-vuotinen historia kaupungissa, ja heidän historiansa on kaikkein eniten näkyvillä Jerusalemin historiallisen osan pintarakenteissa. Suurimpina poikkeuksina ovat valtava juutalainen hautausmaa Öljymäen rinteillä ja tietenkin Temppelivuoren muurit, joihin Länsimuuri lukeutuu.
 
Ehdotettujen lakien päämäärät ovat loogiset ja ymmärrettävät, mutta niissä on yksi vakava virhe: ne pyyhkivät pois jo annetut oikeudet. Arabit, jotka pitäisi siirtää uuteen kuntaan, ovat jo Jerusalemin asukkaita. Israel teki tämän ratkaisun vuonna 1967, kun se heti kuuden päivän sodan jälkeen laajensi Jerusalemin kaupungin rajoja. Rajojen siirto tehtiin lähinnä turvallisuussyistä, mutta mukaan otettiin monia arabikyliä. Oikeuksia ei voi vain yhtäkkiä ottaa pois.
 
Toinen, Jerusalemin demografiaan suuresti vaikuttava tekijä ovat rakennusluvat. Jerusalemissa asumiskustannukset ovat hyvin korkeat, ja tämä johtuu ensi kädessä asuntojen vähälukuisuudesta. Nykyään rakentamisen mahdollistavat avoimet alueet sijaitsevat Itä-Jerusalemissa. Lännessä Jerusalem rajoittuu metsiin ja luonnonpuistoihin, joita pitää suojella. Mutta joka kerta kun Israel ilmoittaa rakentavansa Itä-Jerusalemissa, siitä nousee kansainvälinen protesti, ja siksi rakentaminen on rajoitettua. Tässä suhteessa Israelin hallitus tarvitsee rohkeutta tehdä se, mikä on parasta kansakunnalle ja Jerusalemille. Sen pitää lopultakin päättää, että yhdistynyt Jerusalem tulee ikuisesti olemaan osa Israelia. Israel edelleenkin mumisee asiasta eri hallitusten edustajien kanssa ja vihjailee silloin tällöin Jerusalemin jakamisesta. Seuraavaksi Israelin täytyy päättää, mitä alueita tarvitaan Jerusalemin kehittämiseksi, sen jälkeen liittää ne tarpeen vaatiessa kaupunkiin ja sitten alkaa rakentaa.
 
Jerusalemissa täytyy olla ainakin kahden kolmasosan juutalaisenemmistö. Tämä ei ole yhteiskunnassamme poliittisesti korrektia kielenkäyttöä, mutta tämä ratkaisu takaa sekä juutalaisten että arabien tulevaisuuden Jerusalemissa. Israeliin voi luottaa siinä, että se kunnioittaa kaupungin muiden uskontojen ja kansanryhmien oikeuksia – mutta arabien hallitessa asia ei olisi näin. Viimeksi arabihallinnon aikana 1949-1967 he karkottivat kaikki juutalaiset näiden omalta alueelta Jerusalemista ja tuhosivat juutalaisen historian jäämistöä. Juutalaisen enemmistön säilyttäminen ei voi kuitenkaan tapahtua ottamalla pois arabiasukkaiden oikeudet. Näin demokratia ei toimi, se ei ole inhimillistä. Sen sijaan pitäisi laajentaa Jerusalemin rajoja niin että mukaan tulee juutalaisia esikaupunkeja sekä rakentaa lisää asuntoja. Se kylläkin herättää kansainvälisen huutomyrskyn, mutta se olisi paras ratkaisu sekä juutalaisille että arabeille Jerusalemissa.
 
Kansainvälinen yhteisö lisää jälleen kerran vain öljyä liekkeihin. Estämällä Israelia rakentamasta Itä-Jerusalemissa se pakottaa israelilaiset poliitikot yrittämään muita keinoja juutalaisenemmistön varmistamiseksi kaupungissa. Tuloksena voi olla vähemmän oikeuksia arabeille ja enemmän jännitteitä. Israel ei voi eikä sen pitäisikään antaa pois mitään osaa Jerusalemista. Jos kansainvälinen yhteisö hyväksyisi tämän faktan, vältettäisiin monet kiistat ja jännitteet.
 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord