Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoitti hiljattain blogissaan työministeri Jari Lindströmille (sin.) tekemästään kirjallisesta kysymyksestä, jossa hän tiedusteli, miksi Suomessa on työllistämisenedistämispalveluita, joihin kelpuutetaan vain maahanmuuttajia. Tavio kertoi esimerkkinä, että Espoossa tiettyyn työharjoitteluun kelpuutetaan vain maahanmuuttajia ja että kaikki harjoittelun läpäisseet saavat kokoaikaisen työpaikan, jossa palkka on 2 500 euroa kuukaudessa.

Koska Suomen valtio tukitoimineen on ensisijaisesti Suomen kansalaisia varten, maahanmuuttajia etuoikeuttamalla ja suosimalla tehdään epäoikeudenmukaista politiikkaa, joka herättää vihaa kantaväestössä. Se on vastoin kansallista etua, rapauttaa moraalia ja heikentää sosiaalista pääomaamme. ”Positiiviseksi syrjinnäksi” (ristiriitaisesti) sanottu kantaväestön polkeminen on tietysti myös vastoin perustuslaillista yhdenvertaisuutta. Asiassa ei olekaan mitään ”positiivista”, sillä etuoikeuttaminen ei luo legitimiteettiä vaan murentaa poliittisen toiminnan oikeusperustusta.

Sipilän hallituksen tapa suosia ulkomailta maahanmuuttajina tulevaa vierastyövoimaa on häikäilemätön läimäytys päin niiden kantaväestöön kuuluvien suomalaisten naamaa, jotka joutuvat olemaan työttöminä. Koska maahanmuuttajien keskimääräinen työttömyys on lähes 2,5-kertainen kantaväestöön verrattuna ja kehitysmaista tulleiden keskuudessa luku on vielä pahempi, hallitus yrittää kaunistella itse aiheuttamaansa ongelmaa tarjoamalla maahanmuuttajille ohituskaistan työpaikkoihin.

Hallitus on tullut käyttäneeksi turvapaikkaprosessia työvoiman houkuttelemiseksi maahamme, vaikka Suomessa ei ole sen enempää määrällistä kuin laadullistakaan työvoimapulaa. Enintään pulaa on halvasta työvoimasta. Näyttöä työvoiman ylitarjonnasta antaa työllistämistukitoimien tarve.

Tosiasiassa myöskään turvapaikkaprosessia ja siihen liittyvää humanitaarista maahanmuuttoa ei saisi käyttää työvoiman rekrytoimiseen. Sinipunainen työministeri Lindström onkin pyrkinyt kääntämään asetelman nurin ja peittelee pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden massavastaanotosta johtuvaa ongelmaa piilottelemalla heitä veronmaksajien varoilla tuotettuihin suojatyöpaikkoihin.

Työperäinen maahanmuutto, josta yleensä käytetään nimitystä ”siirtolaisuus”, on kokonaan toinen asia kuin hallituksen harjoittama turvapaikkapolitiikka, jonka välineeksi on nyt otettu suomalaisia syrjivä työllistäminen. Työperäinen maahanmuutto tarkoitaa, että Suomessa olevaa työpaikkaa ei saada täytetyksi, koska sopiva tekijä puuttuu, ja ulkomailta tulee joku suorittamaan työn. Työperäiseen maahanmuuttoon voidaan lukea sekin, että ulkomaalainen hakee Suomessa töitä samoin ehdoin kuin suomalainen. Syrjivää työllistämistä taas on se, että Suomesta löytyisi tekijöitä avoimeen työpaikkaan, mutta siitä huolimatta tehtävään palkataan tai koulutetaan joku ulkomaalainen ohituskaistaa myöten.

Lopputulos kantaväestöä syrjivästä työllistämisestä on, että työttömyys Suomessa ei laske ja työttömyysmenot pysyvät jättiläismäisinä. Näin on osoitettu, että myöskään myytti maahanmuuttajien työllistymisestä ei oikeuta maahanmuuttoa. Poliittinen vihervasemmisto ja löperöliberaali oikeisto katsovat kuitenkin maahanmuuton olevan oikeutettua, jos maahanmuuttaja työllistyy.

Nimenomaan näin ei ole, sillä yhteiskunnan tukityöpaikkoihin (esimerkiksi kulttuurikoordinaattorin tai tulkin tehtäviin) sijoittuessaan maahanmuuttaja aiheuttaa julkiselle taloudelle 3–5-kertaiset kulut verrattuna siihen, että hän on työttömänä ja sosiaalietuuksien varassa. Koska maahanmuuttaja yleensä vie työpaikan suomalaiselta ja estää suomalaisen ihmisen työllistymisen, ei maahanmuuttajan työllistyminen oikeuta hänen läsnäoloaan Suomessa, vaan työllistynyt maahanmuuttaja on kansantaloudellisesti kaikkein haitallisin.

Häikäilemätöntä suomalaisten syrjintää

Suomalaisten ihmisten syrjintä on jatkunut työpolitiikan ohella myös sosiaalitoimessa ja sosiaalipolitiikassa. Viime kesänä paheksuttiin sisäministeriön ehdotusta, jonka mukaan ISIS-taistelijoille luotaisiin ohituskaista sosiaalipalveluihin, ja vastustusta herätti myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan esitys, että laittomasti maassa oleville perustettaisiin parempia palveluja.

Ensin mainittu tarkoittaisi periksi antamista väkivallalla uhkaamisen edessä, ja jälkimmäinen todennäköisesti houkuttelisi maahamme lisää turvapaikkaturismia. Maahanmuuttajien suosiminen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella on jo sinänsä väärin, ja se myös loukkaisi perustuslaillista yhdenvertaisuutta polkiessaan Suomen kansalaisten asemaa viranomaismenettelyssä. Kirjoitin aiheesta muun muassa tässä.

Harva sen sijaan muistaa kuinka pahasti (ja perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaisesti) Suomen verolait kohtelevat kantaväestöön kuuluvia suomalaisia. Esimerkiksi vuonna 2003 tuli voimaan laki maahanmuuttajien erityistuesta (1192/2002), jolla maahanmuuttajien yritykset vapautettiin veroista ensimmäisten toimintavuosien ajalta. Tämän lain mukainen erityistuki on ollut tuloverolain 92 §:n 9 kohdan (1360/2002) mukaan saajilleen verotonta tuloa, mikä on asettanut kantaväestöön kuuluvat suomalaiset eriarvoiseen asemaan viranomaisten edessä. Näiden tukien hyödyntäminen ei ole kuvastanut välttämättä maahanmuuttajien yrittäjähalukkuutta vaan yksinkertaisesti halukkuutta käyttää tukia hyväksi.

Maahanmuuttajien suosimista ja suomalaisten ihmisten syrjintää harjoitetaan työ-, finanssi- ja sosiaalipolitiikan lisäksi myös asuntopolitiikassa. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on vaivihkaa ryhtynyt vuokraamaan asuntoja turvapaikan saaneille pakolaisille vapailta markkinoilta, sillä kaupungin omat asunnot ovat täynnä, ja tätä kautta verovaroja käytetään asuntotilanteen heikentämiseen myös niin sanotuilla vapailla markkinoilla. Yleisradion jutun mukaan kulut nousevat ”turvapaikkatilanteen” vuoksi noin kymmenellä miljoonalla eurolla vuodessa.

Helsingin kaupungin asunto-osaston päällikkö Markku Leijo arvioi jokin aika sitten, että ”[v]altaosa turvapaikan tai oleskeluluvan saaneista pakolaisista siirtyy oletettavasti pääkaupunkiseudulle ja etenkin Helsinkiin.” Hänen mukaansa ”Helsingin markkinoille tulee ensi vuoden aikana 2500–3000 uutta asunnon hakijaa. Asunnottomina he menevät asuntojonossa suoraan kärkeen.” Koska haittamaahanmuuttona tulleet laittomat maahantunkeutujat eivät voi sopia kunnallisiin vuokra-asuntoihin, Leijon johtopäätös on, että ”vapaat markkinat on se väylä, miten asuminen järjestetään”.

Kunpa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden asuttaminen jätettäisiinkin ”vapaiden markkinoiden” varaan, mutta nyt kaupunki alkaa hankkia vapailta markkinoilta vuokra-asuntoja ja maksattaa ne suomalaisilla veronmaksajilla. Röyhkeyden huippu on, että kaupungin asukasvalintaperiaatteiden mukaan turvapaikan saaneet asunnottomat menevät jonon ohi. Koska pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat yleensä asunnottomia, kaupungin asuntotoimi työskentelee heidän hyväkseen suomalaisia kuntaveron maksajia vastaan.

Tilanne on aivan samanlainen myös taloudellisen sosiaaliturvan alueella, jossa toimeentulotuki takaa varattomille pakolaisille ja turvapaikanhakijoille täyden ylläpidon, kun taas suomalaiselle ihmiselle toimeentulotuki ei myönnä mitään, mikäli hänellä on vähänkin säästöjä tai varallisuutta ja vaikka tulojen saanti päivittäiseen elämiseen olisi katkennut. Syynä tähän on omistamis-, sivistymis- ja yrittämisvihamielinen toimeentulotukilainsäädäntö, joka rankaisee kaikesta yritteliäisyydestä ja ohjaa hankkiutumaan mahdollisimman köyhäksi ja kurjaksi.

Kaupungin asuntotoimessa ongelmaan suhtaudutaan aivan niin kuin maahanmuutto olisi luonnonlaki, maanjäristys tai muu katastrofi, johon kantaväestön olisi alistuttava tuhoista huolimatta. Kaupungin asunto-osaston osastopäällikkö Markku Leijo toteaakin Yleisradion edellä viitatussa jutussa, että ”maahanmuuttajien virta on pysyvä”.

Kaupungin vuokra-asunnot puolestaan ovat pysyvänluonteisia, eikä vuokrasopimuksilla ole takarajaa. Kaupungin vuokra-asunnoissa asuminen ei ole sidottu myöskään tuloihin niin, että tulojen nouseminen johtaisi velvollisuuteen siirtyä muualle, joten maahanmuuttajat saavat helposti alleen kovaa maata. Koska maahanmuuttajat pakkautuvat kasvukeskuksiin, joissa heille tarjotaan kaupunkien tuella asuntoja, he voivat viedä suomalaisilta myös työpaikat.

Tästä kaikesta kärsivät suomalaiset ihmiset, jotka ovat työttöminä Suomen taantuvilla seuduilla mutta voisivat siirtyä työn perässä kasvukeskuksiin, mikäli niistä järjestettäisiin yhtä suopeasti julkisen vallan avulla asuntoja suomalaisille kuin järjestetään maahanmuuttajille. Maahanmuuttajien aiheuttama asuntopoliittinen ongelma on keskeinen myös siksi, että asunnon myöntäminen mahdollistaa läsnäolon, josta suomalaiset kärsivät. Siinä kiteytyy koko maahanmuuton ongelma, ja se on, että maahanmuuttajia ylipäänsä tunkee tänne ovista ja ikkunoista.

Jokin aika sitten raportoitiin perheestä, jonka vuokrasopimuksen Suomen Punainen Risti sanoi laittomasti irti valloittaakseen tilat maahantunkeutujien käyttöön. Vähän sen jälkeen paljastui, että Forssan kaupunki hätistelee vuokra-asunnoistaan pois niiden nykyisiä asukkaita pyhittääkseen asunnot maahantunkeutujille. Sama on nähty Kemijärvellä ja Rovaniemellä. Vuokratessaan asuntoja maahanmuuttajille SPR ei tee mitään järjestääkseen asuntoja Suomen noin 10 000 kokonaan asunnottomalle.

Yliopisto- ja koulutusjärjestelmästä tehty maahanmuuton kanava ja oheiskulu

Poliittinen vihervasemmisto ja sen kanssa yhteistyössä toimiva epäisänmaallinen porvaristo aikovat mädättää myös suomalaisen koulutusjärjestelmän. Yleisradion uutiset kertoivat kuukausi sitten, että ”[s]uomalainen koulutusvientiyritys Edunation aikoo tuoda suomalaisiin korkeakouluihin 150 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa vuoteen 2020 mennessä”!

Ahneet firmat aikovat siis myydä suomalaisissa yliopistoissa annettavan koulutuksen ulkomaalaisille välityspalkkiota vastaan. Yliopistojen yksityistäminen on luonut tähän mahdollisuuden, sillä yliopistot voivat solmia sopimuksia melko vapaasti, mutta samalla on muistettava, että julkisoikeudellisissa yliopistoissa tulisi noudattaa hyvää hallintoa ja yhdenvertaisuusperiaatteita. 

Suomen yliopistoja pyöritetään joka tapauksessa lähes sataprosenttisesti suomalaisilta ihmisiltä ja yrityksiltä kannetuilla verovaroilla. Veronkannon oikeutus perustuu siihen, että varat aiotaan palauttaa takaisin maksajille, vuotavalla sangolla, mutta kuitenkin. Tätä periaatetta rikotaan räikeästi, kun verovaroin ylläpidettyihin yliopistoihin houkutellaan ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita, jotka vievät opiskelu- ja työpaikat suomalaisilta.

Muutamat yliopistot ovat asettaneet oikein tavoitteekseen, että opiskelijoista ja tutkijoista tietty osuus, esimerkiksi 15–30 prosenttia, olisi ulkomaalaisia. Mikään itseisarvo ulkomaalaistuminen ei kuitenkaan ole, eikä siitä ole osoitettu olevan mitään sellaista hyödyllistä näyttöä, joka loisi sille poliittisen tai tieteellisen oikeutuksen.

Opiskelijaliike, joka on asettunut tukemaan ulkomalaisten rekrytointia, ei ymmärrä omaa parastaan eikä todennäköisesti tiedä sitä, kuinka vääristyneitä myös opiskelijoiden vaihtosuhteet ovat. Ulkomailta on tätä nykyä huomattavasti suurempi määrä opiskelemassa Suomessa kuin suomalaisia on ulkomailla, joten lisää tänne ei tarvita eikä voida ottaa myöskään vaihdon verukkeella.

Yliopistot puolestaan muuttuvat sulaksi vahaksi ja hallintovirastojen byrokraatit menevät tainnoksiin, kun sanotaan sana ”kansainvälisyys”. Niissä kansainvälisyyteen pakottamisesta ja ohjaamisesta on tehty ideologinen normatiivi, joka vaurioittaa kotimaista kulttuurielämää, kotimaisten kielten asemaa ja pyrkii vetämään maton suomen kielellä esitettävän tieteen ja yhteiskuntakritiikin alta. Kirjoitin aiheesta muun muassa jutussani ”Internatsismia yliopistoissa”. On muistettava, että kansainvälisyys ei ole eikä edellytä maahanmuuttoa eikä koulutuksen jakamista lahjaksi.

On rikos suomalaisia ihmisiä vastaan, että verovaroilla tarjoillaan ilmainen tai puoli-ilmainen yliopistokoulutus muualta tuleville, jotka pääsevät sitä kautta hyödyntämään lähes maksuttoman ja korkealaatuisen koulutusjärjestelmämme edut suomalaisten ihmisten maksaessa kaiken ja jäädesssä tulijoiden vuoksi vaille omaa opiskelu- tai työpaikkaa. Käsittelin kysymystä muun muassa kirjoituksessani ”Ulkomaalaisten lukukausimaksuista”.

Koska valtio välittää suomalaisten verovarat ulkomaalaisille ja maksaa lähes kokonaan yliopistojen viulut, olisi tehtävä poliittinen päätös, että yliopistoilta otetaan valtion rahoitus kokonaan pois, mikäli ne valuttavat verovarat ulkomaalaisten kouluttamiseen tai palkkaamiseen.

Sama pätee koulutusjärjestelmään myös laajemmin. Maahanmuuttajien lisääntymisen myötä koko koululaitoksesta, aina alkaen peruskoulujärjestelmästä ja päätyen korkeakouluihin asti, on tullut kehitysavun muoto, jossa koulutetaan vierasperäisiä tyttöjä ja poikia yhteiskunnan verovaroilla. Suuri osa valtion velkaantumista aiheuttavista kustannuksista onkin käytännössä pelkkiä maahanmuutosta johtuvia kuluja.