Pääministeri Benjamin Netanyahu tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin keskiviikkona Sotšissa. Keskusteluiden tärkein aihe Israelille oli Iran ja sen kasvava vaikutusvalta Syyriassa. Koko Syyrian sodan ajan, vuodesta 2011 alkaen, Iran on jatkuvasti lisännyt läsnäoloaan ja vaikutusvaltaansa Syyriassa. Sunnuntaina Syyrian presidentti esitti kiitoksensa hallintonsa tukemisesta sodan aikana sekä iranilaisille että venäläisille, mikä todistaa Iranin syvästä osallisuudesta alueella.
 
Iranilaisten vaikutusvalta luo suoran yhteyden Iranin, Irakin ja Syyrian kautta Libanoniin, ja Israel näkee tässä suuren vaaran. Libanonissa shiia-muslimien johtama Hizbollah-järjestö operoi pitääkseen koko maan sotilaallisen ylivaltansa panttivankina. Iran on toistuvasti ja selkeästi ilmaissut, että Israel, eli heidän sanojensa mukaan ”sionistinen yhteisö”, tulisi raivata pois.
 
Netanyahu sanoo selkeästi Facebook-videossaan, että hänen päähuolenaiheensa Putinin kanssa käytävissä keskusteluissa on Iranin vaikutuksen laajeneminen alueella. Johtajien välillä on hyvä henkilökohtainen kemia, vaikka heillä ei ole samanlaisia intressejä Syyriassa ja vaikka Venäjä pitää Irania jopa liittolaisenaan. Netanyahu tulee todennäköisesti esittämään Israelin ehdottomat vaatimukset. Näihin kuuluvat iranilaisten ja Hizbollah-taistelijoiden poissaolo Syyrian puoleisilta Golanin kukkuloilta ja uusimpien aseiden kuljetus Hizbollahille.
 
Myöhemmin tällä viikolla israelilaisen valtuuskunnan on määrä tavata Washingtonissa presidentti Donald Trumpin kansallinen turvallisuusneuvonantaja H.R. McMaster, Israelin tiedustelujärjestö Mossadin johtajan Yossi Cohenin johdolla. Myös siellä keskustelun aiheena on Syyria. Israelia häiritsee parin kuukauden takainen  Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen tulitaukosopimus Syyriassa, sillä se ei ole Israelin etujen mukainen. 
 
 

Kommentti

Uudenlainen Lähi-itä on piirtynyt Syyrian sodan, Yhdysvaltojen vähentyneen vaikutusvallan ja ”arabikevään” jälkeen. Muodostetaan uusia liittoumia, aseet ja sotilaallinen asiantuntemus ylittävät rajoja ja vaikutuspiirejä vahvistetaan. Tähän saakka Iran on ollut suurin voittaja tässä ylivoimapelissä. Muita pelureita alueellisilla tavoitteilla, mutta huonommalla menestyksellä, ovat olleet Saudi-Arabia, Egypti ja Turkki. Venäjällä on erityiset, mutta rajoittuneemmat intressit, joita se on pystynyt suojaamaan ja kyennyt jopa laajentamaan vaikutusvaltaansa. Yhdysvallat on poistanut itsensä kuvioista lähes täysin, mikä on seurausta Obaman vastahakoisuudesta käyttää Yhdysvaltojen valtaa ja seurausta Trumpin haluttomuudesta kuluttaa Yhdysvaltojen rahoja epävarmaan hyötyyn. Israelilla ei ole alueellisia vaatimuksia, ja sen päätavoitteet ovat sen itsensä turvallisuuden takaaminen ja alueen vakaus.
 
Alueelliseen vakauteen Israel pystyy vaikuttamaan hyvin vähän. Israelin vähäinenkin osallistuminen arabimaiden asioihin yhdistäisi arabit automaattisesti ja ne pyrkisivät heikentämään jokaista, jonka katsottaisiin hyötyvän Israelin ponnisteluista. Israel on ollut passiivinen kaikissa arabikevään jälkeisissä sodissa ja kapinoissa, ja se on toiminut ainoastaan silloin, kun suoranainen uhka on kohdistunut juutalaisvaltioon itseensä. Luultavasti tätä Netanyahu tulee vaatimaan Putinilta: venäläisten hyväksyntää Israelin iskuille Syyriassa, jotka estäisivät Irania rakentamasta todellista uhkaa Israelille. Putin, jolla on tapana pelata pöydän molemmin puolin, todennäköisesti antaa hyväksyntänsä. Venäjän johtaja voi olla Iranin liittolainen, mutta hän ei ole kiinnostunut siitä, että mullahien hallinto tulisi liian vahvaksi alueella.
 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord