Blogi: Matti Viren, la 01.07.2017 12:13

Poliitikot tarvitsevat laukunkantajia

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen korvattiin kesäkuun alussa pormestarilla. Niin tai ei oikeastaan yhdellä pormestarilla vaan viidellä. Jan Vapaavuori sai ”avukseen” neljä apulaispormestaria. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, sillä pormestareille tulee myös poliittiset avustajat, yhteensä 6 kpl. Näille stand-up koomikoille maksetaan suurin piirtein professorin palkkaa (6400 euroa kuukaudessa). Pormestarit ja poliittiset avustajat tarvitsevat varmaan sihteerit (kuinka monta, ei tiedä), mutta ehkä lopputulos on se, että pormestarimalli työllistää parikymmentä henkeä.

Ei tämä sinällään ole yllättävää. Ministerit ovat viime vuosina hankkineet itselleen puoli tusinaa avustajia ja valtiosihteereitä – kaikki poliittisia, tietenkin. Mutta esikunnat tuntuvat vain paisuvan. Timo Soinin henkilökohtaisessa kabinetissa näyttää nyt olevan peräti kymmenen henkeä. Pienen ihmisen asian hoitamiseen tarvitaan paljon käsipareja. Ennen kuin perussuomalaiset tulivat hallitukseen, kuviteltiin, että he jotenkin siistisivät kohtuuttomuuksiin mennyttä poliittista byrokratiaa. Mutta takinkääntäjät osoittivat, että se(kin) kuvitelma oli pelkkä aprillipila.

Kauhulla seuraan valmistautumista maakuntahallintoon. Maakuntavaltuustoihin (ja -hallitukseen) valitaan satoja pikkupoliitikkoja – osa kansanedustajia, osa kunnanvaltuutettuja, osa muita. Ehkä tämä ei ensi alkuun maksa yhtä paljon kuin eduskunta, mutta samalainen rahan polttaminen alkaa pikku hiljaa (avustajia, matkoja, kulukorvauksia…). Maakuntavaltuutetuilla ei ole mitään vastuuta mistään. Rahat tulevat valtiolta, joten menoja voi kasvattaa niin paljon sielu sietää (tehdään hyvää äänestäjille, omille äänestäjille tietenkin ensi sijassa). Kun budjetoidut rahat on käytetty, kädet vain kerjäläisasentoon ja kerrotaan, että ”menojen kasvu yllätti”. Kuka saattoi kuvitella että SOTE-uudistuksesta koituisi kolmen miljardin euron säästöt, varsinkin kun palveluiden määrää ja laatua aiotaan parantaa! Kolmen miljardin euron kasvu lienee lähempänä totuutta.

Eivät vain poliitikot vaan myös poliittiset virkamiehet ovat kunnostautuneet rahojen polttamisessa. Kun järjestöjen valtionavustuksetkin muuttuvat ihmisoikeuksiksi, ei jää jäljelle kuin yksi ihmisryhmä, jolla näitä oikeuksia ei ole: veronmaksajat.

Valtion talouden alijäämä on kuluvana vuonna Valtiokonttorin uusimpien lukujen valossa ainakin viisi miljardia euroa huolimatta siitä, että verotuloja kertyy aiempaa enemmän ja omaisuutta myydään reippaaseen tahtiin. Kuitenkin poliitikot, etenkin hallituksessa, kohisevat siitä, että talous on kääntynyt nousuun. Jos näin on, mihin tarvitaan enää finanssipolitiikan elvytystä ja velkaantumista? Eikö juuri nyt pitäisi laittaa stoppi menojen kasvulle, vai jatketaanko Amok-juoksua niin kauan, että velkojat viheltävät pilliin. Ei siihen niin kauhean kauan aikaa mene.

 

Matti Viren

Taloustieteen professori Turun yliopisto (emeritus)

Matti Viren la 01.07. 12:13

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06. 00:19

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06. 23:28

Menot muuttuvat tuloiksi

su 09.06. 23:02

Kansanrintaman uusi tuleminen

ke 05.06. 23:43

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden

ke 29.05. 22:12

Kyselyt kansaa johtamassa

ma 27.05. 22:54

Kumoaako ilmaston muutos kaikki lait?

pe 24.05. 01:25

Ei tarvitse leikata

ke 22.05. 00:03

Anekauppa

la 18.05. 10:00

1.4 miljoonaa työpaikkaa

ke 15.05. 23:42

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06.2019 07:31

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Demokraattinen repressio

ma 24.06.2019 23:40

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19