Viime vuoden puolella syntyvyyden raju lasku oli yksi eniten huomiota osakseen saanut puheenaihe. Ns. hedelmällisyysluku oli 2018 enää 1.41 % kun se 2010 oli ollut 1.87 %. Lasku oli erityisen suurta suomalaistaustaisilla, joilla vuoden 2010 luku 1.72 %, mutta 2018 enää 1.20 %. Vuoden 2019 lukua ei ole vielä julkistettu, mutta tiedetään, että syntyneiden lasten lukumäärä laski 4.2 %, minkä perusteella voisi arvioida, että vuoden 2019 hedelmällisyysluku olisi vain 1.35 %. Suomalaistaustaisten hedelmällisyysluku olisi puolestaan vain 1.16 %, mikä alkaa olla maailmanlaajuisestikin ennätysalainen lukema.

Ylenen tilannearvio on ollut: ikävä kehityskulku, mutta sille ei mahda mitään. Syntyvyys riippuu niin monesta tekijästä ja niin monimutkaisella tavalla, että siihen vaikuttaminen valtiovallan toimilla on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Väite on sinällään uskottava; muutaman kympin lisääminen lapsilisiin tuskin vaikuttaa syntyvyyslukuihin. Mutta entä jos lisätään tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroa? Voiko todella olla, että mitkään insentiivit eivät vaikuta perhepoliittisiin päätöksiin? Sitä on jo hieman vaikeampi uskoa.

Tätä tausta vasten on mielenkiintoista seurata, miten eri maissa tehdyt ”kokeet” olennaisesti suuremmilla tukimuodoilla ovat vaikuttaneet. Ehkä paras esimerkki (koelaboratorio) on Unkari, jossa lapsiluvun lisääminen on ollut yksi tärkeimmistä politiikan tavoitteista viimeiset kymmenen vuotta (Fidesz-puolueen valtaantulon jälkeen 2010).

Viimeisen kymmen vuoden aikana Unkari on yli kaksinkertaistanut perhepoliittisen tuen niin, että se on nyt 4.6 % BKT:ta, mikä on korkein luku EU:ssa (2000 luvun alussa Suomen ja Unkarin luvut olivat samaa tasoa). Mutta ehkä olennaisinta on se, että tukimuotoja on monta, ja ne ovat kaikki ei-marginaalisia. Vähemmän yllättävää on, että äitiysavustuksia ja lapsilisiä on lisätty ”paljon”, mutta tukimuotoihin kuuluvat myös verohelpotukset (jotka ovat todella suuria (verotettavista tuloista saa vähentää maksimissaan 7000 euroa kuukaudessa).  Niinpä esimerkiksi jos perheellä on neljä lasta, äidin ei tarvitse maksaa lainkaan tuloveroa). Jos lapsia on kolme tai enemmän, saa seitsemän ylimääräistä lomapäivää. Lapsiperheet saavat asunnon ostoa varten tukea jopa 30 000 €. Viimeisen tukimuoto on 30 000 euron laina aviopareille; jos lapsia syntyy vähintään kolme, lainaa ei tarvitse maksaa takaisin. Tukea maksetaan myös isovanhemmille, jotka hoitavat lastenlapsiaan (jos isoäiti on ollut töissä 40 vuotta, hän voi jäädä eläkkeelle hoitamaan lapsenlapsia). Kuvioon kuuluu myös lukuisia ilmaispalveluita lapsille (julkiset kulkuvälineet, oppikirjat, ilmainen ajokortti ym.)

Joku vaikutus toimilla näyttää olevan. Unkarin ennätysmäisen alhainen syntyvyys on kääntynyt selvään nousuun (kuva). Vielä suurempi muutos on tapahtunut avioliittojen määrässä, joka on kymmenen vuoden aikana kasvanut 84 % (35530 ->  65300) ja vastaavasti avioerojen määrä on supistunut 29 %. Aborttien määrä on supistunut kolmanneksen jne.

4.6 prosenttia BKT:sta on aika paljon (Suomen luvuissa 11 miljardia euroa). Luku kertoo hyvin siitä, että perhepolitiikka ei ole mitään ”nappikauppaa”. Marginaalisilla muutoksia etuuksiin ei todellakaan saada aikaiseksi mitään. Ja politiikan pitäisi varmaan pitää sisällään muutakin kuin tulonsiirrot (lapsilisät): eläkeratkaisut, veroasteet ja muut tukimuodot. Suomessa suurin huolenaihe on vaan siinä, että ”rikkaat” voisivat hyötyä perhepoliittisista toimista. Ja mitään sellaista ei voi tehdä, mitä Ruotsissa ei ole tehty. Ajatus, että kopioitaisiin jotain Unkarin hallituksen toimia kuulostaa tietenkin täydellisen harha-oppiselta. Ollaan sitten vaikka ilman lapsia.