Kevään eduskuntavaaleissa Kok, PS, Keskusta ja Kristilliset saivat 53 % äänistä. Silti maahan on tulossa vasemmistohallitus. Moni äänestäjä on varmaan ihmeissään. Onko niin, että jatkossa pitää äänestää Vasemmistoliittoa, jos haluaa maahan oikeistohallituksen?

No, syy on kaikkien tiedossa. Vasemmiston valta-asema on suoraa seurausta Perussuomalaisia koskevalle boikotille, toimivaa enemmistöä ei synny ilman heitä, joten jäljellä on oikeastaan vain tämä yksi vaihtoehto, tai sitten seitsemän puolueen ”tiskivesihallitus”, jonka ohjelma muodostuu kahdesta sanasta ”ei persuja”.

Samalainen tilanne oli Suomessa itse asiassa vuosina 1966-1987, jolloin Kokoomus (samoin kuin SMP) joutui paitsioon. Syynä olivat niinsanotut yleiset syyt, jotka käytännössä tarkoittivat ”ulkopoliittista epäluotettavuutta”. Ulkopolitiikkakortilla pelasi silloin(kin) Keskustapuolue ja tulos oli silloinkin sama kuin nyt: hallituksessa olivat pysyvästi niin demarit kuin kommunistitkin. Aah, ja niihin tietysti RKP, jonka asema ei tietenkään riipu mitenkään vaaleista.

Vuosien 1966-1987 kehitys on jäänyt taloushistorioitsijoiden harrastukseksi, mutta ehkä sen verran voi muistia virkistää, että silloin Suomeen rakennettiin nykyinen massiivinen julkinen sektori. Julkisten menojen BKT-suhde nousi 20 vuodessa 23.9 prosentista 49.6 prosenttiin, eli yli kaksinkertaistui. Edelliseen kaksinkertaistumiseen menikin jo 60 vuotta ja sitä edeltävään varmaan lähemmäs 500 vuotta. Eli jos ihmetellään, miksi meillä verotus on maailman huippuluokkaa, samaten julkiset menot ja lähestulkoon maailman kalleimmat hinnat, kannattaa tutustua edellisten kansanrintamahallitusten toimintaan.

Näytelmän ”konna” on vääjäämättä Keskusta (tai Keskustapuolue tai Maalaisliitto, mitä nimeä nyt haluaa käyttää), joka on oppinut käyttämään hyväkseen omaa poliittista asemaansa ja ideologista joustavuuttaan. Ei ehkä mikään sattuma, että kevään eurovaaleissa puolue sijoittui korkealle APU-lehdessä julkaistussa kokeessa, jossa kokeiltiin miten hyvin ”ei mitään mielipidettä mistään asiasta” vastaukset vastasivat eri puolueiden eurovaaliehdokkaiden kannanottoja (ks. viite alla).

Vaikka kansanrintamalle povataankin tuulisia aikoja, voi olla, että se pysyy vallassa samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Aika paljon tosin riippuu Kokoomuksesta. Jos sille maahanmuuttopolitiikka ja Euroopan integraatio ovat ”ne” tärkeimmät asiat, niin perusboikotti jatkuu ja kansanrintama kiittää.

Hallitusohjelmasta voi päätellä, että ainakin seuraavat neljä vuotta sama meno jatkuu kuin vuosina 1966-1987. Valtion rooli kasvaa ja kansalaisten liikkumatila pienenee. Kai jotain kertoo sekin, että hallitusohjelmassa (pelkästään leipätekstissä) on 190 sivua. Mitään elämänalaa ei aiota jättää vaille nerokkaiden poliitikkojen ohjausta. Myös ohjelman tekstitys viestittää siitä, että nyt on kasvun aika: Ohjelmassa sanoja ”vahvistetaan” on 123, ”edistetään ”120, ”selvitetään” 129, kehitetään 106, ”lisätään” 71, ”parannetaan” 70 ja ”turvataan” 77. Sen sijaan sanoja ”leikataan” on 0, ”supistetaan” 0, heikennetään 0, ”kiristetään” 0 ja ”kevennetään” 1. ”Vähennetään” sanoja on peräti 17, mutta liittyvätkin kaikki ”saasteisiin”.

Näinhän tämä aina menee. Samanlaista paatosta ja maailman parantamisen iloa löytyy Francois Mitterandin, Alan Garcian, Hugo Chavezin, Alexis Tsiprasin  ja niin monen muun populistin ohjelmista . Iloa vaan yleensä kestää pari vuotta ja sitten alkavat katumusharjoitukset. Velkojat, teknokraatit tai kenraalit ottavat lopulta homman haltuun ja sitten aloitetaan taas alusta.  

Suomessa ongelma on vaan siinä, että pelimerkkejä on kovin vähän käytettävissä. Valtion omaisuus saadaan nopeasti menemään, mutta sekin voidaan myydä kertaalleen. Lähtökohtaisesti ollaan kuitenkin miinuksella: valtion kassa-alijäämä ilman lainaoperaatiota ja omaisuuden myyntituloja on lähes neljä miljardia alijäämäinen. Siksi kaikki menojen lisäykset on katettava velanotolla. Toki menopuolella on jotain sälää, mutta tuottoarviot ovat luvalla sanoen toivorikkaita. Tuntuu siltä, että kaikki hintajoustot (kuten esimerkiksi tupakan osalta) ovat nollia, samaten tulojoustot; tulonsiirrot (eläkkeet ja sosiaalietuudet) eivät vaikuta työn tarjontaan eivätkä oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Jotenkin ihmettelee, että tulevien vuosien miljardiluokkaa olevat hoiva- ja terveydenhoitomenojen kasvupaineet on sivuutettu numeroleikissa kokonaan, mutta sen sijaan ohjelma on täynnään muutaman sadan tuhannen määrärahoja.. Tänään uutisissa (ks. is.fi-viite) kerrottiin, miten pelkästään yksi vaimonhakkaajan oikeudenkäynti maksoi valtiolle 350 000 euroa (pitää olla 31500); niitä kuitenkin tuppaa tulemaan enemmän kuin yksi vaalikaudessa. Summa on muuten sama kuin ”radikalisaation” ehkäisyyn tarkoitettu määräraha hallitusohjelmassa. Vähän tuntuu siltä, isot ja pienet asiat ovat menneet ohjelmaa tehtäessä pahasti sekaisin. Pääasia, että tekstiä piisaa.

Ohjelmaa on muutoin ehkä tarpeetonta ruotia tässä. Teksti on poliitikkoslangia, jota ei pysty kääntämään edes Google-kääntäjällä. Tässä pikkuriikkinen esimerkki: ”Vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua ja uuden lukiolain toimeenpanoa. Otetaan huomioon kestävä kehitys ja ilmastokasvatus, digitalisaatio, talous- ja työelämätaidot sekä seksuaali- ja tasa-arvokasvatus läpileikkaavina teemoina eri koulutusasteilla”. Mitähän nämä tarkoittavat todellisuudessa? Tarkoittaako lukiokoulutuksen vahvistaminen käytännössä voimavarojen keskittämistä pakkoruotsin opettamiseen? Miten ilmastokasvatuksella läpileikataan ala-asteen lasten maailmankuvaa? Kiva tietää, että näitä (ja satoja muita hankkeita) varten maksamme enemmän veroja ja otamme lisää velkaa ulkomailta.

https://ourworldindata.org/government-spending

https://blogit.apu.fi/anzionmukaan/tassa-he-ovat-eurovaaliehdokkaamme-jotka-eivat-ole-oikein-mistaan-oikeastaan-mitaan-mielta/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006130580.html