Blogi: Vieraskynä , to 16.05.2019 22:33

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

Sitra julkaisi tänään laskelmansa Suomen ilmastotavoitteisiin liittyen.
Kuten artikkelissa sanotaan, yksikään taho ei ole aikaisemmin vaatinut
suomalaisilta vastaavan suuruisia ja nopeita tekoja ilmaston eteen. Tämä
osoittaakin sen, että suomalaisia syyllistävä ilmastopolitiikka on
mennyt aivan liian pitkälle. Tällä kertaa ollaan lopullisesti valmiita
viemään suomalaisilta kokonaan punainen liha sekä autot.

Ilmastopolitiikassakin pitäisi ymmärtää realiteetit. Suomi voi tehdä
osansa, mutta ei muiden osaa. Suurien saastuttajien, kuten Kiinan, on
itse muutettava suuntansa. Suomalaisten kulutustottumukset ja elintavat
aiheuttavat häviävän pienen osan maailman päästöistä, joten asiaa
lähestytään lähtökohtaisestikin väärästä suunnasta. Kiristämisen ja
kurjistamisen sijaan suomalaisia pitäisi kannustaa kuluttamaan
suomalaista tuotantoa ja myös yrityksiä tekemään kestäviä valintoja.
Tukemalla yritysten ja maatalouden toimintaedellytyksiä Suomessa,
estetään niiden karkaaminen enemmän saastuttaviin maihin. Monipuolinen,
kotimainen maataloustuotanto on lisäksi huoltovarmuustekijä.

Pidän vääränä tällaista holhouspolitiikkaa, jossa säännellään ja
määritellään, mitä suomalaiset saavat syödä. Suomalaisilla täytyy säilyä
vapaus juoda maitoa ja syödä lihaa. Valitettavasti kuitenkin vihreiden
ja demarien ansiosta tuotakin vapautta halutaan rajoittaa. Suomalaisten
menovetenä toimivat maito ja bensa. Ja niin on syytä toimia jatkossakin.

On täysin järjetöntä ja utopistista, että Sitra ehdottaa tosissaan
täysin tai lähes täysin julkisiin kulkuneuvoihin siirtymistä. Pitkien
välimatkojen kylmässä maassa auto on välttämätön kulkuväline lähes
kaikkialla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Maakuntien asukkaiden oloja
ei saa kurjistaa eliitin moraaliposeerauksen vuoksi. Lisäksi
metsähakkuiden kieltäminen tai vähentäminen olisi erittäin vastuutonta:
paperi- ja metsäteollisuus ovat Suomen teollisuuden selkäranka. Tämäkin
kiristys veisi kymmeniä, ellei satoja tuhansia työpaikkoja
suomalaisilta.

Suomalaisten elämää ei tule kurjistaa kieltämällä ja verottamalla.
Asuminen on nyt jo kylmässä maassa kallista korkeiden lämmitys- ja
sähkökustannusten vuoksi, eikä autoiluakaan halvaksi voi sanoa. On
todella kohtuutonta, että suomalaisten elämänlaatua halutaan huonontaa,
koska muualla maailmassa ei hoideta omaa osaa ilmastokysymyksissä.
Voisiko Suomi mennä jo tämän patsastelun aikakauden ohi, jossa Suomi
haluaa olla mallioppilas - jopa omien kansalaistensa kustannuksella?




Asseri Kinnunen
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja
0400 988 960
[email protected]

 

 

Vieraskynä to 16.05. 22:33

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02. 21:34

"Ei koskaan enää"

pe 24.01. 14:32

Australiassa asuva suomalainen kertoo mitä maastopalojen takana todella on

la 11.01. 12:45

Miksi Billy Graham äänesti Donald Trumpia?

ma 30.12. 00:16

HS:n pääkirjoitustoimittajan selitys perussuomalaisten kannatuksen kasvulle

to 19.12. 01:07

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

su 17.11. 00:37

Mitä vikaa koulushoppailussa?

pe 18.10. 00:31

Setan propaganda Elämänkatsomustiedon oppimateriaaleissa

su 22.09. 23:31

Konservatiivisivistyneistö, ulos kaapista!

ke 11.09. 22:30

Monikultturismi primitiivisenä uskontona

ti 03.09. 00:16

blogit

Vieraskynä

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02.2020 21:34

Juha Ahvio

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02.2020 21:16

Professorin Ajatuksia

Punavihreä narratiivi

ti 18.02.2020 21:49

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Vasemmisto rikkoo arvopohjansa sekä omat yhteisö- ja puhenorminsa

ke 12.02.2020 20:44

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Arabiankieliset Espoon peruskoulujen suurin vieraskielisten ryhmä

la 15.02.2020 13:31

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Matka hiilinieluiseen ja lihattomaan Kivamaahan!

ti 18.02.2020 21:51

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01.2020 23:46

Heikki Porkka

Iltasanomat tyrkyttää suomalaisnaisille monikulttuurisia suhteita

ke 12.02.2020 11:41

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Huijaus ankkurilapsilla?

su 16.02.2020 22:05

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Fariseuksille kyytiä

ti 18.02.2020 21:50

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48