Blogi: Jukka Hankamäki, to 25.04.2019 23:57

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

Länsimaisille ihmisille tuli jälleen hyvä tilaisuutensa osoittaa, kuinka pidättäydytään antamasta vihalle valtaa, kun ISIS-järjestöön kuuluneet muslimiterroristit tappoivat 321 viatonta ihmistä ja haavoittivat useita satoja pääsiäisen aikaan Sri Lankassa.

Iltalehti toteaa toimittaja Niina Huuhtasen kirjoittamassa jutussa, että ”[k]ansainvälisen politiikan tutkijan mukaan maassa on lisääntynyt viime vuosina ennakkoluuloisuus muslimiväestöä kohtaan”.

Turun yliopistosta löydetty tutkija Milla Vaha selittääkin nerokkaassa analyysissään, että ”[m]uslimiväestö on ollut ahtaalla jo sisällissodan aikana. He ovat olleet aina pieni vähemmistö ja osaltaan ehkä muiden kansanosien sortama. En tiedä, näkyisikö taustalla maailmalla yleisesti vallitseva muslimiviha, joka on mahdollisesti eskaloitunut Sri Lankassa.
 

 

Millan näkemystä ei voi parodioida.

Milla kainostelee akateemisessa aprikoinnissaan aivan turhaan, sillä kyllä hän tietää: terrorismissa on selvästikin kyse muslimivähemmistöä vastaan suunnatusta vihasta.

Intersektionaalisen feminismin ja identiteettipoliittisen etu- ja viiteryhmäajattelun mukaan syy väkivaltaan on aina valtakulttuurina esiintyvän enemmistön. On siis tärkeää, että muslimiväestöä ei häiritä ja he saavat rauhassa räjäytellä kristittyjen kirkkoja, jotta he eivät radikalisoituisi. Analyysin loogisuus puoltaa feminististen naistutkijoiden ja tutkijanaisten saamista entistä enemmän johtavaan asemaan mediassa, politiikassa ja yliopistoissa.

Lehdissä on murehdittu laajalti, että muslimit tappoivat iskuissa Tanskan rikkaimman miehen kolme lasta. Tanska olikin ennen rikas maa, mutta jatkuvan rikastamisen tuloksena rikkauden malja on valahtanut yli, eikä rikkaus kuulu enää vain harvoille vain kaikille. Ikävä kyllä, juuri kukaan ei näytä harmittelevan, että myös iskuissa uhriutuneet muslimit olivat ”rikkaan maustekauppiaan poikia” ja myös Fatima ”räjäytti itsensä ja lapsensa”.

Ainakaan marxilainen luokkateoria ei riitä selittämään terrorismin syytä, sillä se ei näytä johtuvan köyhyydestä vaan aidosti rikkaudesta, ehkä myös jostakin ideologisesta syystä, mutta mistä?

Nyt on tärkeää, että uskontoaan saa harjoittaa rauhassa kenenkään häiritsemättä.

Tapauksen kautta erottuu jälleen se tosiasia, kuinka vaarallista toisen posken etiikkaa harjoittava kristinusko on nähdessään Paratiisin asiaintilana, jossa lapset leikkivät kyykäärmeiden koloilla.

Ilta-Sanomat puolestaan kirjoittaa anonyymissa pääkirjoituksessaan, että ”[l]evottomuuksia ehkäistäkseen viranomaiset sulkivat Sri Lankan suosituimmat sosiaalisen median alustat iskujen jälkeen. Toimi rajoittaa ilmaisunvapautta mutta todennäköisesti säästää ihmishenkiä.
 



Hyvästä tarkoituksesta huolimatta on epäiltävä, että lehti on antanut pelolle vallan. Lontoolaisesta King’s Collegesta puhelimitse tavoittamani islamin asiantuntija Karri Kirkkovene korostaa sitä kauheaa mahdollisuutta, että ihmisten sallittaisiinkin esittää mielipiteensä vapaasti. Näinhän (1) kansalaiset voisivat vastustaa islamin leviämistä poliittisesti, (2) muslimit eivät pääsisi länsimaihin lainkaan radikalisoitumaan ja (3) siten säästettäisiin vielä enemmän ihmishenkiä!

Analyysin kirkkaus vei tämän tekstin kirjoittajalta jauhot suuhun, mutta päätin kuitenkin rohkaistua esittämään näkemykseni tässä poikkeuksellisen sävyisessä jutussani.

On selvää, että vihapuheen vastainen taistelu edellyttää viranomaisilta päättäväisiä toimia. Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Juha Keskinen osuukin oikeaan todellisia vastuun kantajia etsiessään ja vaatiessaan, että ”viranomaisten täytyy olla valppaina kaikkialla”. Vaikka onkin ”syytä kysyä sitä, miten tämä oli taas mahdollista”, toivoa ei ole syytä heittää, sillä ”[k]aikkien näiden asioiden jäljille on mahdollista päästä”.

Synkimmälläkin pilvellä on siis kultareuna, ja asiassa ollaan ikään kuin oivalluksen kynnyksellä. On tosin kysyttävä, miksi iltapäivälehtien toimittajat mainitsevat tappajien olleen muslimiterroristeja, sillä heidän tekemiään terrori-iskujahan on nähty ennenkin.

Terrorin arvet kyllä aikaa myöten unohtuvat, mutta viha murentaa yhteiskuntaa pysyvästi, joten rakkautta someen, Suomen kansa. Sananvastuuta myös lehdistölle, sillä mielenilmaukset vihapuhetta vastaan eivät ole koskaan väärin!

Vaikka ”[t]errorismin vastainen työ vaatii tehokkaita keinoja poliisityössä ja tiedustelussa”, ei ole syytä unohtaa inhimillisyyttä, humanismia eikä leikkisyyttä. Iltalehti kirjoittaakin kohtalouskoa tunnustavassa otsikossaan, kuinka suomalaiset ”Satu ja Pekka välttivät Sri Lankan iskujen pääpaikan, pommiin nukkuminen saattoi pelastaa – ’Tässä oli suojelusta mukana’”.

Myös laatujournalismi puree. Aamulehdessä julkaistiin 24.4.2019 filosofian tohtori Arvo Pohjalaisen kirjoitus ”Akateeminen sivistys on paras ase sananvapauspopulismia vastaan”. 

Oikeistopopulistiset ääriliikkeet sanovat, että sen selvittämiseksi, ketkä sinua oikeasti hallitsevat, ota selvää, keitä sinun ei pidä arvostella. Sen sijaan todella sorrettujen vähemmistöjen ja intersektionaalisuuden näkökulmasta sinun pitäisi ottaa selville, ketkä arvostelevat sinua itseäsi saadaksesi tietää, ketkä hallitsevat sinua.

 

Arvo Pohjalainen puolustaa aidosti sorrettujen sananvapautta barbariaa vastaan.

 

 

Jukka Hankamäki to 25.04. 23:57

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

Miksi filosofit katosivat julkisuudesta - ja mitä tehtävää filosofeilla voi olla?

su 07.06. 23:26

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05. 23:13

Pidä varasi kansalainen, tai muuten henkilöpaperisi revitään

la 16.05. 23:14

Mitä kaikkea ilman tullaankaan toimeen

ma 11.05. 23:20

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika

su 03.05. 22:23

Turvapaikkapoliittinen kuolemalla huijaus? - Lavasteet kuin Shakespearen tragediassa

ti 28.04. 23:28

Business Finland - Korruptiivisen Suomen kuva ja kukkanen

to 23.04. 18:36

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Osoittaako faktantarkistus Trumpin valehtelijaksi?

ma 10.08.2020 22:19

Professorin Ajatuksia

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

ma 10.08.2020 22:09

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08.2020 22:12

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kansanäänestys elvytyspaketista perusteltu

ti 04.08.2020 11:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08.2020 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Yhteisen "koko kansan hallituksen" aika?

ma 10.08.2020 22:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08.2020 11:45

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

Ovatko puolueet vain teatteria?

pe 07.08.2020 11:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Politiikan taituri

ma 10.08.2020 22:10

Matti Viren

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08.2020 22:15