Aihepiiri, jota olen viime aikoina pohtinut seuraillessani eräälle suomalaiselle keskustelupalstalle postattuja linkkejä päänkatkaisuvideoista ja tokaisuista kaikkien maahanmuuttajien tappamisesta. Palstalla, jolla kävijöistä kirjoitusten ja yleissävyn perusteella arvioituna valtaosa on Perussuomalaisten äänestäjiä. Ilmiselvästi palstalla on me-ryhmähenkinen kuplautuminen ja osittainen jalkojen irtautuminen muusta maailmasta. Toisinajattelijat tyrmätään porukalla.
Samalla tapaa olen silloin tällöin seuraillut eräitä toisia keskustelupalstoja, joilla kehotetaan polttamaan kaupunkeja, mollataan poliisia, kehotetaan heittelemään mielenosoituksissa kiviä ja yleisemminkin yllytetään ihmisiä kaduille mellakoimaan. Eikä yllytetä pelkästään tekstein, vaan myös kuvin ja videolinkein. Palstoilla, joilla kävijöistä kirjoitusten ja yleissävyn perusteella arvioituna valtaosa äänestää Vihreitä ja Vasemmistoa. Ilmiselvää on me-ryhmähenkinen kuplautuminen ja osittainen jalkojen irtautuminen muusta maailmasta. Toisinajattelijat tyrmätään porukalla.
Joulu on perinteisesti ollut Suomessa rauhoittumisen aikaa. Jeesuksen syntymäjuhla, piti juhlan kohdetta sitten vain muinoin eläneenä historiallisena henkilönä ilman uskonnollista ulottuvuutta tai ulottaa Jeesukseen myös uskonnollista ulottuvuutta synneistä vapahtajana. Joka tapauksessa länsimaisten yhteiskuntien arvot ja filosofia pohjautuvat paljolti Jeesuksen kirjattuihin opetuksiin. Asia, minkä kovin moni maahanmuuttopolitiikkaamme ja islamiin kriittisesti suhtautuva eroakirkosta-linkkien jakelija useimmiten sivuuttaa. Asia, jonka olemassaoloa ja arvoa muka-ihmisarvoa korostava tekopyhä ateistinen vihervasemmisto ei myönnä ääneen.
Vaikkapa maltillisuus, rehellisyys ja anteeksianto kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Eräs ammattimedian punavihreä ammattitoimittaja kirjoitti taannoin eräässä painetussa julkaisussa, että "neutraalin journalismin aika on ohitse". Saman ajatuksen on saanut lukea myös suoraan muiltakin toimittajilta facebookin seinillä heitä hieman painostettuani; terveisiä esim. arvostamalleni Jarmo Koposelle (Jarmolla on lehmän hermot ja pitkä pinna kanssani), joka on seinällään mukavasti tuonut keskusteluihin mukaan muitakin toimittajia. Aidosti erilaiset näkemykset ovat suht hyvässä hengessä kohdanneet.
Median toimittajien jo vuosia nähty neutraaliudesta eriytyminen - selektiivinen
kantaaottavuus - yhdessä yllä mainittujen enemmän tai vähemmän suljettujen me-henkisten omassa kuplassaan elävien nettikeskustelupalstojen kanssa, ei tiedä hyvää Suomen tulevaisuudelle. Sauli Niinistön peräänkuuluttamille tolkun ihmisille jää Suomessa yhä vähemmän tilaa. Syypäänä niin me tavalliset ihmiset keskustelupalstoilla kuplautuessamme, kuin yhteen suuntaan kallellaan oleva ammattimedia kantaaottavuudellaan.
Rauhallista Joulua ja maltillista Uutta Vuotta kaikille Oikeamedian lukijoille.
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Rakas kielemme
ke 31.05.2023 22:23Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
to 01.06.2023 12:02WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44