Moskovan maisteri

Ilmari Kianto, Moskovan maisteri. Nuoren kielenopiskelijan elämyksiä tsaarinvallan aikuisessa Moskovassa vv. 1901-1903. Oy Suomen kirja, Helsinki 1946.

Blogit la 25.02.2017 18:39

Havaintojeni mukaan vanhat kirjat ovat yleensä kiinnostavampia kuin uudet. Myös kerran tai pari luetut ovat yleensä sen verran hyviä, että niihin kannattaa palata. Jos kirja on jäänyt kesken, saattaa syytä palaamiseen olla sitäkin enemmän, mutta nämä ovat vaikeita kysymyksiä.

Joka tapauksessa murheellista on, että kunnallisissa kirjastoissa ja muissakin näyttää viime vuosina olleen käynnissä merkillinen prosessi, joka muistuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puhdistuksia siinä vaiheessa, kun niissä alettiin soveltaa ns. korkeinta astetta (VMN).

Toisin sanoen tehdään selvää jälkeä ja tuhotaan peruuntumattomasti sellaista rikkautta, jolla olisi paljon enemmän annettavaa, kuin puolivillaisilla uutuuksilla.

Vanhoja Ilmari Kiannon kirjoja pitää nykyään etsiä erikoiskirjastoista ja divareista. Ilmari Kianto oli varsin ristiriitainen persoona ja sen mukainen on tänäänkin hänen jälkimaineensa. Vanha elostelija ja sarjarakastaja, joka viihtyi erinomaisesti pullon ääressä ja hilpeässä seurassa, oli toisaalta korven erakko. Anarkisti ja tolstoilainen pasifisti riehaantui sotakeväänä 1918 yleisen mielipuolisuuden purkauksessa murjaisemaan anateeman, jota kaikki eivät ole tänäänkään antaneet hänelle anteeksi. Heimoasian nostattaminen ja sotapetos on myös luettu patriootin ansioluetteloon.

Kianto, ”anarkisti ja ihmisyyden puolustaja”, kuten Maria-Liisa Nevala on hänet määritellyt, oli myös erittäin tuottelias kirjailija. Omaan tuotantoon kuuluu HELKA-tietokannan mukaan 152 nimekettä ja lisäksi tulee puolensataa tutkimusta ja muuta asiaan liittyvää.

Venäläisittäin sanoen Kianto oli grafomaani eli kirjoitteli päivät pääksytysten, minkä kirjoja, minkä kirjeitä, minkä runoa ja minkä proosaa.

Jälkipolvien kannalta tämän tekstimassan suuri ansio on siinä arkielämän kuvauksessa, jonka se säilyttää. Toisaalta piirtyvät kuvat Suomussalmen ja Koillismaan tienoilta ja Itä-Karjalasta, toisaalta matkoilta pitkin Volgaa, Kaukasiaan ja Krimille, toisaalta kuvataan hilpeitä kaveripiirejä, muun muassa K.H.P.V. eli kohtuullisen hutikan pyhä veljeskunta, joka kieltolain Suomessa säikytteli poroporvaria.

Moskovan maisterin Kianto oli vielä eri mies kuin myöhempi lupsakka hummaaja ja naisten mies.

Itse asiassa Venäjän valtion stipendillä kieltä oppimaan matkustanut nuori mies oli vielä liki kolmikymppisenä säilyttänyt poikuutensa. Asia liittyi ilmeisesti hänen kiivaaseen tolstoilaiseen moralismiinsa. Mestari oli näet, voidaan sanoa, seksin suhteen pahasti vinksahtanut ja halusi käytännössä hävittää sen ihmisten suhteita vääristämästä.

Niinpä Ilmari riutui ja räytyi himon ja kieltäymyksen piinaamana ja niin sanotusti platonisilla suhteillaan sekoitti pahasti monenkin naisen elämän, toki tullen myös itse petetyksi ja huijatuksikin.

Tuittupäinen ja alati riitaa haastava nuorukainen kirjasi tuntojaan päiväkirjaan, jota vanha elostelija sitten kommentoi kymmenien vuosien kuluttua milloin hymy suupielessä, milloin ilmeisen ärtyneenä. Miksei se onneton nahjus kapsahtanut sitä odottavien naisten kaulaan, vaan kiehui omissa liemissään ja myrkytti ympäristöään jyrkillä tolstoilaisuuksillaan?

Kiinnostava ja jälkikäteen hieman turha kysymys. Joka tapauksessa vanhan miehen usein sarkastiset kommentit kuvastavat hyvin sitä, miten täydellisesti tämäkin persoonallisuus oli vuosien saatossa muuttunut: ihan eri mies sieltä nykyisyydestä katseli.

Lemmenasiat, joita ei oikeastaan edes ollut, kuten vanha Kianto huomauttaa, täyttivät Moskovan maisterin ajatukset ilmeisesti päivästä toiseen. Näinhän päiväkirjakin osoittaa. Tilaa jää sentään kuvauksille Moskovasta ja asumisen arkipäivästä.

Vanha Moskova, ennen kuin se alkoi ”pietarilaistua” ja ennen kuin 1930-luvun pariisilaistaminen suoritettiin oli tunnetusti Venäjän suurin kylä ja slavofiilien pesäpaikka. Kremlissä, jonne toki nykyäänkin turisti pääsee, viettivät Kianto ja hänen kaverinsakin monia hetkiä, muun muassa seuraamassa uskonnollisia seremonioita, joita tolstoilainen Ilmari vihasi ja myös näytti sen ympäristölleen.

Kuvaukset arkipäivän Moskovasta eivät ole erityisen imartelevia. Usein mainitaan lika ja haju, jotka olivatkin tuon ajan suurkaupungeille, kuten Lontoolle ja Pariisille ominaisia. Mahtavan Nevan halkoma Pietari oli paremmassa asemassa.

Myös venäläinen komuuti eli pesukaappi (commode) oli omituinen ja muistutti nykyistä lavuaaria. Suomessa sentään käytettiin pesuvatia ja mukavuuksiin kuului myös yöastia, mitä ei tosin mainita.

Peseytyminen suoritettiin silloin tällöin kuuluisissa Sandunovin saunoissa, jotka yhä palvelevat yleisöä. Muuten asuintilat olivat usein pieniä ja kosteita ja aina kylmiä. Kuitenkin stipendiaateilla riitti rahaa. Venäläiset opiskelijat olivat sen sijaan kauhistuttavan köyhiä. Tämä ehkä selitti myös heidän vallkankumouksellisuuttaan.

Kiannon Moskovan vaiheen aikana hallitsi Suomessa kenraalikuvernööri Bobrikov, jonka Kianto toisessa yhteydessä kertoo käyneen koulussakin seuraamassa, miten auskultantit venäjää opettivat.

Kianto ja useimmat hänen toverinsa eivät kuitenkaan olleet bobrikovilaisia. Varmemmaksi vakuudeksi Ilmari ompeli vielä rintamukseensa Suomen leijonavaakunan, mikä johdosta ilmeisesti sai parempaa palvelua eri laitoksissa. Lienevät luulleet kreiviksi.

Kiannon touhuista Moskovassa ei tullut oikein sen selvempää. Naissuhteita ei fyysisellä tasolla syntynyt, vaikka liha siihen kehotti. Henki oli niin vahva. Kannattaa kuitenkin muistaa, millaiset vaarat uhkasivat sitä, joka sortui lukemattomien prostituoitujen viettelyksiin. Ehkä oli sentään parempi menettää sydämensä kuin nenänsä, kuten joskus sanottiin.

Naisille seksi oli vielä vaarallisempaa ja itse asiassa koko aikakautta näyttää varjostaneen hysteerinen seksuaalisuuden pelko. Siinä oli Freudille töitä. Tolstoi ja hänen opetuslapsensa inhosivat seksipirua syvästi. Äärimmäisyyttä edustanee sinänsä melko tervejärkisen Arvid Järnefeltin kuvitelma Veneh’ojalaisissa koko Pietarin tuhoamisesta sen syntien tähden. Asia koski nimenomaan prostituutiota.

Tolstoin Kreutzer-sonaatti kuuluu tämän obsession hedelmiin. Kianto näyttää olleen kirjaan ihastunut, mutta muuan järkevä nainen manasi kirjan alimpaan haadekseen ja arveli, että se oli tehnyt tuhannet naiset hulluiksi. Kaiketi eurooppalainen kulttuuri kaksinaismoralismissaan ja seksikammossaan oli 1900-luvun alussa päässyt tässä suhteessa tiensä päähän. Jokin muutos oli välttämätön.

Ensimmäinen maailmansota oli monessa suhteessa katastrofi ja moraalinen konkurssi, mutta ainakin se muutti seksuaalimoraalin. Ehkäpä oli jotakin symboliikkaa siinäkin, että entinen Moskovan maisteri, pasifisti ja tolstoilainen vuonna 1918 oli muuttunut verenhimoiseksi vapaussoturiksi ja irstailijana pidetyksi vapaan sukupuolielämän apostoliksi.

Timo Vihavainen la 25.02. 18:39

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12. 23:34

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12. 23:32

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Heikki Porkka

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12. 10:56

videot