Tein Suomen Uutisiin jutun RASMUS ry:stä, joka ilmoittaa olevansa valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys. Pian kaksi vuosikymmentä toimittajan töitä tehneenä en ole aiemmin törmännyt yhdistykseen, jonka puuhaihmiset olisivat näin haluttomia keskustelemaan ja antamaan tietoa toiminnastaan.

Ylipäätään oli mutkikasta saada selkoa, keitä yhdistyksessä nyt toimii ja millä vastuualueilla. Facebookissa on 14 000 jäsenen Rasmus-ryhmä, jonka esittelyssä ei kerrota ylläpitäjien nimiä. Muuan yhdistysaktiivikaan ei kysyttäessä tiennyt, ketkä hallinnoivat ryhmää.

Viime syksynä lähetin ylläpidolle useita kysymyksiä, miksi pyyntöäni liittyä ryhmään ei hyväksytty. Vastausta ei annettu.

Vaikeneva verkosto

Lopulta tavoitin kaksi edellisen hallituksen (2015) jäsentä: puheenjohtaja Olga Lapin ja hallituksen jäsenen, Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgrenin.

Olisin tiedustellut Elfgreniltä, virkavallan edustajalta, millaisiin toimenpiteisiin yhdistyksessä on ryhdytty sen vuoksi, että Facebookin rasmuslaiset ovat saaneet rikosilmoituksia peräänsä. Toivoin myös kommenttia kanteluun, joka hänestä itsestään on tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Lappi ja Elfgren eivät halunneet kommentoida kysymyksiäni, koska eivät ole enää yhdistyksen toiminnassa. Elfgren ilmoitti ”palaavansa ilomielin asiaan” sen jälkeen, kun on ensin saanut kantelun vastattavakseen.

Olga Lappi ei tiennyt, kuka on hänen seuraajansa. Hän antoi Daryl Taylorin sähköpostiosoitteen. Jätin Taylorille soittopyynnön. Taylor ilmoitti, ettei käytä puhelinta ilman erityisen painavaa syytä.

Taylorin sähköpostivastausta odotellessani etsin tietoa netistä. Verkkosivut ja sähköpostiosoite eivät ole toimineet viime kevään jälkeen, joten mihinkään ei ole koottu ajanmukaista tietoa esimerkiksi toiminnan rahoittajista, säännöistä, verkoston jäsenistä ja tukijoista, julkisin varoin rahoitettujen hankkeiden toteutumisesta tai hallituksen entisistä ja nykyisistä jäsenistä.

Kysyin Taylorilta sähköpostitse esimerkiksi näin: ”Rahoittajat ja summat 2010-luvulla; lahjoittajat ja saadut apurahat myöntäjineen.”

Vastaus tuli neljän päivän päästä: ”Oliko tuo kysymys?”

Olin unohtanut kysymysmerkin lauseen lopusta, joten en saanut vastausta tärkeimpään kysymykseeni.

Kysyin myös: ”Jori Eskolin on hallituksessa sanojensa mukaan. Kommenttinne hänen vihapuheisiinsa mm. Pertti Rönkön herjaaminen + perussuomalaisten toivominen uuniin Zyklon B:n kera.”

Vastaus: ”Hallituksen jäsenellä on oma elämä yhdistyksen ulkopuolella. Yhdistyksen kantaa kuitenkin päätetään sen kokouksissa, eikä yhdistys ole selitysvelvollinen sen jäsenen väitetystä viestinnästä.”

Kysyin myös Olga Lapista ja Thomas Elfgrenistä. Taylor vastasi heidän vetäytyneen hallituksesta syytä ilmoittamatta, eikä hallitus ollut tiedustellut syytä.

Rasmuksen katse siirtyi aiheesta kysyjään

Valtion avustuksia saavan julkisen toimijan luulisi antavan auliisti tietoa toiminnastaan. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat yhdistystoiminnan kulmakiviä. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä yhdistyksissä tehdään.

Siksi myönnän ihmetykseni, kun Daryl Taylor käänsi katseen pois koko asiasta kirjoitukseeni, joka julkaistiin Uudessa Suomessa 2015. Taylor oli tehnyt pitkän analyysin kyseisestä kirjoituksesta, josta en ollut kysynyt mitään.

Taylorin sanoin: ”Tämän kirjoituksen takia on myös esitetty, että tähän koko haastatteluasiaan pitäisi suhtautua varovasti, sillä toimittajalla saa olla julkilausumatonta tarkoitusta vahingoittaa yhdistyksemme julkaisemalla siitä harhaanjohtavaa tai valheellista tietoa.”

Rasisteilla ja antirasisteilla käytössä samat aseet

Mitä juttuprosessi itselleni opetti? Huomautan, että näkemys on subjektiivinen, omani.

Tutustuminen Rasmukseen selvensi, miten läheistä sukua todellinen rasismi ja kiihkomielinen rasismin vastustaminen ovat. Molemmat käyttävät samoja aseita: ennakkoluuloja, luokittelua ja ulossulkemista. Molemmat ovat ääripäitä.

Jos selvää "näyttöä" rasismista ei ole, venytetään käsitteen rajoja ja todetaan, että pienikin rasismi on rasismia, ja että ihminen voi olla rasisti sitä itse tietämättään. Kuten Taylor analyysissaan: ”Voi toimia rasistisilla motiiveilla jopa sitä tiedostamatta ja siitä huolimatta, että pyrkii tasavertaisuuteen. Voi jopa kauhistua siitä, että oma päätös on perustunut jo varhaislapsuudessa omaksuttuun ennakkoluuloon. Rasismi ei suinkaan edellytä pyrkimystä toimia ilkeästi."

Koen tällaisen rasistijahdin ja väärinajattelijoiden metsästämisen vastenmieliseksi toiminnaksi. En usko, että rasismi vähenee, jos rasisminvastustajan keinovalikoimaan kuuluvat perusteeton leimaaminen, pilkka ja vihaa lietsova puhe, jonka monet turvapaikkapolitiikkaa tai islamismia kritisoineet ovat saaneet tuta.

Myös he, jotka ovat vain todenneet, että maailman kaikkien pakolaisten ja köyhien pelastaminen on kaunis ajatus, joka voi syntyä vain päässä, jota ei laskutaito liikaa rasita.

Piiri suuri pyörii turvapaikkamarkkinoilla

Aggressiivinen rasistijahti on saanut suomalaisten hiljaiset massat pillastumaan. ”Rasmustelu” ei nimittäin ole vain anarkomarkoiksi kutsuttujen yksittäisten kansalaisten vapaa-ajan harrastus, vaan taustalla on järjestäytyneempää toimintaa.

RASMUS ry perustaa rasisminvastaisen toimintansa monikulturismin ideologialle. Työlleen yhdistys on saanut esimerkiksi valtionavustuksia opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Taiteen edistämiskeskukselta (noin 130 000 euroa vuodesta 2012), Pluralismisäätiöltä (n. 11 000 euroa 2013–15) ja Suomen Punaiselta Ristiltä (noin 1 600 euroa 2014–15) sekä lahjoituksia ja kannattajiensa jäsenmaksuja.

Rasmus-verkoston perustamistilaisuudessa vuonna 2002 puhui tasavallan presidentin puoliso Pentti Arajärvi, jonka mukaan valtio voi monin tavoin tukea rasismin vastaista työtä ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Rasmuksen ympärille onkin vuosien varrella kerääntynyt vaikutusvaltaisia tukijoita ja yhteistyökumppaneita apurahojen, hankkeiden ja tapahtumien kautta. Yhdistyksen faceryhmään kuuluu tunnettuja julkisuuden henkilöitä, mielipidevaikuttajia sekä lainsäädäntövaltaa käyttävää poliittista eliittiä.

Perustamisvuonna verkostossa toimi erityinen tukiryhmä, jossa olivat mukana Afganistanilaisten yhdistys, Allianssi, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin NMKY, Ihmisoikeusliitto, Kirkkohallitus, Minijellonat, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Satakunnan ammattikorkeakoulu, SPR, Suomen YK-liitto, Työväen sivistysliitto ja Venäjänkielisten yhdistysten liitto.

Nykyisistä yhdistyksen ja verkoston tukijoista ja toimijoista ei ole tarkkaa tietoa.

Turvapaikanhakijat vuonna 2015 nostivat esiin yhdistyksen ja sen edustamat teemat. Samaan aikaan turvapaikkajärjestelmästä tuli miljoonabisnes esimerkiksi Punaiselle Ristille.

Bisneksenä se on lähes riskitön, sillä valtio on takuuvarma maksaja. Suurin taloudellinen riski näille toimijoille on turvapaikanhakijoiden virran tyrehtyminen.

Rasmus hyötyy kansan kahtiajaosta

Kun viime syksynä lähetin Facebookin valtakunnalliseen Rasmus-ryhmään viestejä, kysymykseni kuului, miksi jäsenyyspyyntöäni ei hyväksytty.

Kummastelin, miksei kukaan vastannut.

Nyt mietin, mitä ihmettä vastauksella tekisin. Miksi antaisin heidän määritellä, mitä minä olen?

Islamismikriittisyytensä takia kyseisestä ryhmästä ulos potkittu antifasisti Kamal Palani Jafi sanoi Suomen Uutisille: ”En halua, että rasisminvastustaminen monopolisoidaan sellaisille rasisminvastustajille, jotka eivät pyri dialogiin ja keskustelevaan yhteiskuntaan.”

Olen samaa mieltä.

Rasmus itse luo ja ylläpitää vihapuhetta, koska se on heidän olemassaolonsa ja toimintansa tuen edellytys. He tarvitsevat Suomen kansan kahtiajakoa. He ylläpitävät sellaista rajaamisen ja poissulkemisen kulttuuria, jota ei voi hyväksyä.

Siksi emme saa jättää näiden toimijoiden käsiin niinkin tärkeää asiaa kuin rasisminvastustamista, eikä meidän pidä antautua keskustelemaan heidän tasollaan.

Meidän on tiedettävä, mistä me tykkäämme, kun seuraavan kerran nostamme peukkumme pystyyn.

Maria Syvälä

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kirjailija, joka on tehnyt rasisminvastaista työtä muun muassa Namibiassa Suomen ulkoasianministeriön tuella.