Tämän aamun Helsingin Sanomat oli koonnut surullisen tarinan Välimereen hukkuvista pakolaisista. Heidän määränsä oli jutun mukaan viime vuonna korkeampi kuin koskaan ennen.

Kirjoituksen aluksi "Lääkärit ilman rajoja" -järjestöön kuuluva ruotsalainen kertoi kokemuksistaan Välimerellä ja otti kantaa siellä näkemäänsä. Lopussa oli puolestaan Välimeren tilanteeseen liittyvää taustatietoa.

Jutussa kerrottiin heti kärkeen, että "Eurooppaan yrittävät siirtolaiset pakenevat sotaa, vainoa ja köyhyyttä."

Tästä täytyy huomauttaa, että näistä ainakaan viimeinen ei ole legitiimi syy pyrkiä Eurooppaan, vaikka se lieneekin tulijoiden tavallisin motiivi. HS:n jutun taustaosuudessa nimittäin mainittiin, että "YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan... oikeus varsinaiseen turvapaikkaan täyttyy vain noin joka kymmenennellä."

Lehdessä kirjoitettiin myös, että "ihmissalakuljetus kukkii Libyan rannikolla, koska palveluille on kysyntää: maasta yritetään pois hinnalla millä hyvänsä."

Tämän väitteen osalta on todettava, ettei kyse ole ihmisten spontaaneista lähtöhaluista, vaan ihmissalakuljettajat ylläpitävät kysyntää kertomalla kehitysmaalaisille Euroopassa odottavista lihapadoista ja auliista naisista. Tämän vahvistaa myös Suomen ulkoministeriön lähtömaihin kohdistama tiedotuskampanja, jolla ihmissalakuljettajien bisnestä pyritään suitsimaan antamalla heidän potentiaalisille uhreilleen oikeaa tietoa.

Jutun henkilötarinaosuudessa ruotsalaislääkäri "kertoo 16-vuotiaasta bangladeshilaispojasta, joka oli jättänyt kotinsa tarttuakseen Libyasta tulleeseen työtarjoukseen. Vasta perillä hänelle oli selvinnyt, ettei mitään työtä ollut vaan hänet siepattiin ja vietiin paikalliseen vankilaan rikollisten kidutettavaksi."

Lienee selvää, ettei tällä pojalla ole turvapaikkaoikeutta Euroopassa. Sen sijaan Bangladeshin viranomaisten pitäisi järjestää hänelle kotiinkuljetus kotimaahansa, joka on tiettävästi täysin turvallinen. Koska hänet kuitenkin ongittiin Välimerestä, herää kysymys, miksei hän ollut lähtenyt pohjoisen sijasta kohti itää?

Lääkäri kertoi myös kauhutarinan: "näin heidän kuolevan jalkojeni juuressa. Heidän keuhkoissaan oli luultavasti merivettä ja veneen bensiiniä. Se oli järkyttävää."

On tosiaan varmaa, että ihmisten kuoleminen jalkojen juuressa on erittäin järkyttävää. Koska nämä ihmiset olivat kuitenkin lähteneet Välimerelle omasta halustaan ja todennäköisesti ilman turvapaikkaan oikeuttavaa henkilöhistoriaa olisi pohdittava heidän kuolemansa perimmäisiä syitä.

Itse näen niitä kolme. Ensimmäinen on edellä mainittu ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka, joka mahdollistaa hyvälle ja loogiselle tarinankertojalle pääsyn kotimaataan merkittävästi vauraampiin oloihin.

Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään. Tämä järjestely on erinomainen erityisesti ihmissalakuljettajien kannalta, koska hengenvaarallisissa aluksissa matkaan lähetetyt tulevat joko ongituksi Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti hukkuvat purtiloidensa upotessa. Varmaa on vain, että näiden vaihtoehtojen vallitessa kukaan ei tule valittamaan saamastaan palvelusta eikä siten vaatimaan rahojaan takaisin.

Ruotsalaislääkäriltä löytyi myös ratkaisuehdotus ongelmaan. Hänen mukaansa "pitäisi joko kohentaa siirtolaisten lähtömaiden oloja tai parantaa heidän mahdollisuuksiaan siirtyä Eurooppaan laillisia ja turvallisempia reittejä".

Ensimmäisen ratkaisuehdotuksen toteuttamiseksi Eurooppa käyttää jo nyt varsin paljon rahaa. Esimerkiksi Suomessa kehitysyhteistyöhön käytetään lähes kaksi prosenttia valtion budjetista. Edellisen hallituksen aikana rahaa poltettiin nykyistäkin enemmän. Tulokset ovat kuitenkin ainakin Välimeren tilanteesta katsoen olleet heikkoja.

Mitä tulee ruotsalaislääkärin ehdottamiin laillisiin ja turvallisempiin reitteihin, on ensin todettava sellaisia jo olevan mikäli maahantulon perusteena on työnteko. Toki sen osalta sovelletaan tarveharkintaa, jotta työmarkkinoitamme ei sotkettaisi kokonaan halpatyövoimalla.

Jos laillisella reitillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, kuten ymmärsin, että kehitysmaalaisilla tulisi olla subjektiivinen oikeus asettua EU:n alueelle, on todettava sille olevan kaksi käytännön estettä. Ensinnäkin lähtömaiden väestö kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ihmisillä. On selvää, ettei sellaisen väestönkasvun vallitessa Eurooppaan haluavien tulijoiden määrälle olisi kattoa eikä Unioni kestäisi syntyvää kansainvaellusta muuttumatta itse sekasortoiseksi.

Siksi on selvää, ettei nyt nähdyn surullisen tarinan johtopäätöksenä voi olla Euroopan rajojen avaaminen tulijoille. Sen sijaan ongelmaa voidaan vähentää lyhyellä aikavälillä lopettamalla Välimerelle pelastettavaksi hakeutuvien ihmisten kalastaminen ja kuljettaminen EU:n alueelle sekä tutkimalla mahdollisimman tarkasti tulijoiden turvapaikan tarvetta ja siirtämällä tarpeen osoittamisen tulijalle. Eurooppalaispoliitikkojen suunnitelma Libyaan perustettavasta vastaanottokeskuksesta näyttäisi olevan myös toimiva idea, ainakin jos Australian vastaavasta järjestelystä on opittavissa jotain.

Pidemmällä aikavälillä olisi pyrittävä vaikuttamaan lähtömaiden väestönkasvuun ja niiden taloudellisen kehityksen edellytyksiin. Siinä tehokkain keino olisi luultavasti taloudellinen yhteistyö lähtömaiden kanssa. Valitettavasti monissa noista maista uskonnollinen ja etninen monikulttuurisuus tekevät rauhallisen kehityksen kohti hyvinvointia lähes mahdottomaksi.

Uskonnollisten ja kulttuuristen tekijöiden poistaminen ei kuitenkaan ole meidän eurooppalaisten syy eikä myöskään meidän ratkaistavissamme. Ei ainakaan niin kauan, kun katsomme noille maille kuuluvan suvereenin itsemääräämisoikeuden.