Islamin on tehtävä pesäero menneisyytensä ja terrorismin kanssa

Yksi viikonlopun uutistarjonnan suurista kysymyksistä koski islamin ja islamilaisen terrorismin asemaa ja keskinäistä suhdetta maailmassa. Asian nosti ...

Blogit ma 30.01.2017 18:47

Yksi viikonlopun uutistarjonnan suurista kysymyksistä koski islamin ja islamilaisen terrorismin asemaa ja keskinäistä suhdetta maailmassa. Asian nosti esiin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäessään Syyrian, Sudanin, Libyan, Somalian, Iranin, Irakin ja Jemenin kansalaisilta pääsyn maahansa - perusteena heidän aiheuttamansa terrorismiuhka.

Käytännössä kaikki viime vuosien näyttävimmät terroriteot ovat olleet muslimien tekemiä: New Yorkin 9/11, Lontoon metro, Madridin juna, Pariisi, Bryssel ja niin edelleen. Lisäksi islaminuskoiset henkilöt näyttävät harrastavan länsimaissa hyvin yleisesti mikrotason terrorismia (raiskauksia ja muuta väkivaltaa), jonka ilmenemismuodot voidaan tulkita suoraan islamin oppeihin liittyviksi. Perusteeksi käy se, että Koraani ja hadithit sanatarkasti tulkittuna oikeuttavat toisuskoisiin kohdistuvan väkivallan.

Muslimeihin kohdistuvaa epäluuloisuutta ei vähennä myöskään se, että uskonoppineet ovat osoittaneet puheillaan joko avoimesti tai suljetusti halveksivansa naisten ja seksuaalisten vähemmistöjen ihmisoikeuksia. Eivätkä asiaa ainakaan paranna islamin nimeen vannovan ns. kalifaatin sotureiden suorittamat ihmiskunnan yhteisen perinnön tuhoamiset ja raa´at murhat.

Mikäli Donald Trump jatkaa muslimien vastaisella linjallaan, ja monissa Euroopan maissa maahanmuuttokriittisten puolueiden kannatus kasvaa, syntyy maailmaan islaminuskoisten kannalta aivan uudenlainen tilanne. Siinä heidän liikkumisvapautensa maailmalla vähenee, heidän kotimaidensa talous heikkenee ja heidän arvojansa ryhdytään yleisesti pitämään epäinhimillisinä.

Tästä syystä on nähtävä, että Trumpin muslimimaahanmuuttokieltojen merkitys ulottuu paljon laajemmalle kuin äkkiseltään saattaisi kuvitella. Tilanteen laukaisemiseksi islamilaisen maailmanyhteisön pitäisi lopultakin katsoa peiliin ja pystyä rakentavaan itsekritiikkiin.

Sen askelia olisivat vanhoillisten muslimimaiden selkeä irtisanoutuminen islamistiterroristeista ja sen osoittamiseksi näille suuntautuvan taloudellisen ja muun avun sanktiointi sekä siihen syyllistyneiden näyttävä tuomitseminen. Islamilaisten oppineiden tulisi puolestaan tunnustaa eriuskoisten samanarvoisuus antamalla esimerkiksi yhteinen julkislausuma asiasta ja sulkemalla yhteisönsä ulkopuolelle sellaiset imaamit, jotka kieltäytyvät julkilausuman allekirjoittamisesta.

Tavallisten muslimien kohdalla länsimaihin kohdistuneista terroriteoista riemuitsemisen pitäisi loppua. Tai jos sellaista ilmenee, tulisi paikallisten ja kauempanakin vaikuttavien imaamien tuomita se yksiselitteisesti ja julkisesti islamin vastaisena.

Samoin olisi hyvä, jos islamin uskonoppineet toteaisivat tietyt Muhammediin liittyvät opetukset vanhentuneiksi ja nykypäivään sopimattomiksi. Näihin kuuluvat väkivaltaiseen jihadiin yllyttämisen lisäksi erityisesti alaikäisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, naisten pukeutumiseen ja oikeudelliseen asemaan sekä seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksiin liittyvät asiat.

Mikäli islamilainen maailma ei kykene näihin muutoksiin on vaarana sen sulkeminen erilleen muusta maailmasta ja käpertyminen itseensä. Yhdessä maailman öljyriippuvaisuuden vähenemisen kanssa sellainen tulisi johtamaan erityisesti öljyrikkaiden muslimimaiden paluuseen kohti köyhyyttä ja menneisyyttä. Se ei olisi noiden maiden tavallisten asukkaiden etujen mukaista, eikä myöskään elintasonsa menettämisen takia kapinoivien ihmisten ahdistaman yläluokan intresseissä.

Itse toivon, että Donald Trumpin valtaantulon seurauksena saisimme nähdä syvällisen muutoksen islamilaisessa maailmassa. Näin toimien muslimimaailma voisi integroitua osaksi maailman taloudellista kehitystä ja sellaisena nousta uuteen kukoistukseen. Tällä kertaa kestävästi sekä jakaen muun maailman kanssa näkemyksen yhdessäolon edellytyksistä, uskonnonvapaudesta ja ihmisoikeuksista.

Valitettavasti pelkään, että optimismini islamilaisen maailman muutoksesta osoittautuu vääräksi ja tulemme jatkossa näkemään entistä suurempia ristiriitoja länsimaiden ja islamilaisten valtioiden välillä. Siinä taistelussa lopputuloksen ratkaisee vain yksi osapuoli: se on teknisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja sotilaallisesti ylivoimainen länsi.

Mikäli se pitää puolensa, ei islamista ole huolta. Sen sijaan lännen sinisilmäisyyden jatkuessa väestöpaine kehitysmaista ajaa länsimaisen sivistyksen ja hyvinvoinnin alas, jolloin lopputuloksena syntyy ennalta arvaamattomia kulttuurisia raunioita ja pahimmillaan koko ihmiskunnan kultakauden loppu. Siksi olisi meidän länsimaalaistenkin kannalta tärkeää, että islam katsoisi totuutta silmiin, tekisi pesäeron terrorismiin ja korjaisi sekä uskonnolliset että maaliseen elämään vaikuttavat oppinsa sivistyneiden arvojen kanssa yhteensopiviksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kolme näkemystä islamista

Kun minä kuolen...

Demokratiasta ja islamista

Professorin ajatuksia -blogia julkaistaan jatkossakin Oikeassa Mediassa. 

Professorin Ajatuksia ma 30.01. 18:47

Pääuutiset

blogit

Timo Vihavainen

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Vieraskynä

Koronakriittinen lähdekritiikki ei horju

ma 13.09. 22:43

Mikko Paunio

Valeisradio hämärtää tarkoituksellisesti (?) uutisoinnillaan Interceptin uuden WUHAnin laboratorioraportin poliittisen merkityksen

pe 10.09. 11:09

Tapio Puolimatka

Rokotepassien avulla kohti digitaalista diktatuuria?

to 09.09. 21:09

Olli Pusa

Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

ma 06.09. 11:19

videot