Blogi: Matti Viren, ma 25.03.2019 21:20

Paula ja Donald

Yli kaksi vuotta YLE:n toimittaja Paula Vilén on kertonut meille, kuin ”kuinka verkko Trumpin ympärillä kiristyy”, ”miten aika Trumpin ympärillä käy vähiin”, ”miten taas uusia todisteita on tullut päivänvaloon”, ”miten Venäjä-tutkinta on entisestään paisunut”..….  Mutta nyt ei Paulan tarvitse enää päivystää liitovaltion vankilan Oltsvillen portilla odottamassa Trumpia kuljettavan autosaattueen saapumista ja Trumpin pukemista keltaiseen univormuun.

On hieman vaikea ymmärtää, miten massiivinen Veäjä/Putin-salaliittotarina on syntynyt ja mihin logiikkaan se perustuu.  Mitä ihmeen hyötyä Trumpille olisi ollut ”saada Putinilta apua vaalikamppailussa”. Sehän olisi ollut sama kuin suudella kolerapotilasta. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, ei hän nyt sentään niin tyhmä ole.

Sen sijaan voi kysyä, ovatko Trumpin syyllisyydestä vuorenvarmoina olleet tiedotusvälineet hoitaneet leiviskänsä niin kuin pitäisi. Tuntuu siltä, että syvä vastenmielisyys Trumpia kohtaan on täysin sumentanut horisontin ja tehnyt tyhjäksi järkevän analyysin siitä, mitä Amerikassa oikein tapahtuu ja miksi vaaleissa kävi/käy niin kuin käy. Heikko esitys, mutta lienee turha toivoa, että tilanne tästä muuttuisi. Kyllä Paula Vilén vielä löytää jostain Muellerin raportin alaviitteestä syyn kertoa, että ”epäilyksen varjo on herännyt …”. Mitään muita uutisia USA:sta ei tarvitakaan. Eihän siellä tapahdu mitään muuta kuin Mueller ja Meksikon muuri.

 

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-47688187

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-47688297

https://www.nytimes.com/interactive/2019/03/24/us/politics/barr-letter-m...

 

Matti Viren ma 25.03. 21:20

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Anekauppa

la 18.05. 10:00

1.4 miljoonaa työpaikkaa

ke 15.05. 23:42

Menot rahoittavat itsensä

su 12.05. 21:39

Mikä on oikeaa kansallismielisyyttä?

to 09.05. 22:11

Lapsia Afrikasta

su 05.05. 22:25

Mistä pitäisi keskustella?

ke 01.05. 21:22

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04. 22:31

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04. 20:37

Paula ja Donald

ma 25.03. 21:20

Populismia

ti 19.02. 23:20

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

EU-vaalien tärkeät asiat

la 18.05.2019 09:46

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kentän hyytävä viesti kepun johdolle: emme äänestä...tai äänestämme persuja

ke 15.05.2019 23:40

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Leikin uudet säännöt

la 18.05.2019 09:47

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00