Onko pääkaupunkiseudulla Helsingissä ja Espoossa jo enemmän Afrikasta tullutta väestöä suhteessa kantaväestöön kuin Afrikan naapurissa Espanjassa? Malagassa nyt runsaan viikon viettäneenä olen ihmetellyt, että miten täällä näkyy vähemmän afrikkalaisia kuin Suomessa, vaikka Afrikka on täältä vaan noin 150 kilometrin päässä. Myöskään lastenvaunuja työntäviä hunnuttautuneita naisia ei ole näkynyt. Muutama yksin kulkenut nainen pää kapaloituna on kyllä tullut bongailtua. Mesta on kuitenkin eräs portti Afrikasta Eurooppaan.
Tarkistin varsin suppealla alueella, yhdessä kaupungissa tekemieni havaintojen yleistettävyyden. Tarkastelussa on nyt kuitenkin islamilaisen väestön osuus, eikä afrikkalainen väestö. Sattumoisin Suomessa ja Espanjassa on käytännössä sama osuus väestöstä muslimeja nykyään. Vuonna 2016 Espanjassa osuus oli 2,6 % ja Suomessa 2,7 %. Tulevaisuuden ennusteissa Suomi kuitenkin ohittaa nopeasti Espanjan. Vuonna 2050 islamilaisen väestön osuus tulee olemaan Suomessa nykytahdilla jo 11,5 %, mutta Espanjassa osuus tuolloinkin jää vain 6,8 %:iin. Jos humanitaarinen maahanmuutto kiihtyy, kuten odotetaan Suomen osuus nousee vuonna 2050 helposti jo 15 %:iin:
Pohtiessani Espanjan monikulttuurisuustilannetta löysin Yuotube:sta videon, jossa kerrotaan, että Espanjan Malagaankin afrikkalaisen väestön muutto on tuore ilmiö. Tännekin alkoi muuttaa afrikkalaisia vasta 2000-luvun alussa. Miten väestö reagoi tähän Espanjassa? Afrikkalaiset keskittyivät täällä tietylle alueelle nimeltä Cruz del Humilladero. Paikallinen väki ei pitänyt muuttovirrasta. He ihmettelivät myös, että mistä tulokkaat saivat rahansa. Vanhemmat kielsivät lapsiaan menemästä mustien kaduille ja mustat alkoivat ghettoutua. Paikallisia häiritsivät myös tulijoiden erilainen elämäntyyli. Afrikkalaisilla ulkoilmakulttuuri on vilkasta, kun taas espanjalaiset ovat perhekeskeisempiä. Nuoret miehet liikkuivat myös suurina ryhminä, mikä koettiin uhkaavaksi:
Täällä käynnistettiin sitten projekti, jossa pyrittiin saamaan sopua aikaiseksi ihmisryhmien välille. Jännitteet ilmeisesti lientyivät. Kuitenkin afrikkalaiset ilmeisestikin yhä asuvat varsin erillään paikallisväestöstä "Pikku Afrikassaan" tai "Pienessä Bronxissa".
Täällä näinkin lähellä Afrikkaa on tietenkin melko luontevaa, että väestöä on jonkin verran "naapurista". Kuitenkin on selvää, että mitä erilaisempi naapurin kulttuuri on, niin sitä vähemmän väestöjä kannattaa asuttaa samoille alueille.
Valitettavasti en löytänyt tänään Malagan Pikku-Bronxia, jotta siitä olisi mitään kerrottavaa.
Suomen tilanne vaikuttaa Espanjaan verrattuna paljon huonommalta monilla tavoin. Meillä on asumisperusteinen sosiaaliturva, jolloin tulokkaat saavat samat tuet kuin suomalaiset ja päälle kotouttamis- ja tulkkipalvelut. Espanjassa kustannukset ovat paljon pienemmät. Espanjalainen kulttuuri on myös vahva, eikä maahan liene pesiytynyt itsetuhoista humanismia, kuten Suomeen.
Ceuta Pohjois-Afrikassa on Espanjalle kuuluva itsehallintoalue, joka on portti Eurooppaan. Espanja on rakentanut sinne moneen kertaan korottamansa raja aidan, joka on jo yli kuusi metriä korkea. Lisäksi kaikki mahdollinen tekniikka käytetään, jotta rajan yli ei pääse laittomasti. Kun kerrankin yli tuhat miestä Afrikasta teki joukkorynnäkön aidan ylittämiseksi, niin vain kaksi pääsi yli. Amnesty ja EU:n komissio ovat arvostelleet Espanjaa siitä, että kun aidan päälle pääsee toisinaan ihmisiä roikkumaan, niin nämä palautetaan Afrikan puolelle. Näiden mukaan se on ihmisoikeuksien vastaista!
Unkari on ottanut mallia Ceutan raja-aidasta rakentaessaan omaa raja-aitaansa laittomien siirtolaisten tulon patoamiseksi. Ceutan raja-aitaa ollaan käyty katsomassa jokaisesta Euroopan maasta. Kukahan on käynyt Suomesta siellä? Toivottavasti joku järkevä ihminen, joka voisi olla hyödyksi Suomelle, eikä esim. joku Amnestystä.
Ceutan raja-aidasta löytyy hyvä kuunnelma Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-3944283?fbclid=IwAR1ZjwdHANOzqkvbKp6i3YVBUG2RCXgOBG7Amu5Z6SRjP-Yp22hETAI7ZNY
Viva España!
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44