Kävin tänään asuntonäytössä silkkaa uteliaisuuttani, kun sellainen sattui matkan varrelle ollessani jakamassa PS-vaalimatskua. Kyseessä oli pieni kaksio täällä Espoon Suurpellossa, jossa rakennetaan sellaista tahtia, että helposti hirvittää - ja maahanmuuttajille tietenkin, koska kaikki Espoon väestönkasvu tulee nykyään vieraskielisestä väestöstä. Alueella seikkaillessa onkin tullut valitettavasti havainnoitua, kuinka monissa kokonaisissa taloissa suomalaisia sukunimiä on hyvin harvakseltaan ja selvästi alle puolet asukkaista.
Asuntonäytön asunto oli hirveä, pieni koppi, mutta en analysoi sitä enempää, koska jollakin lukijalla saattaa olla omassa kodissaan samoja ominaisuuksia. Välittäjä aloitti yllättäen markkinoimaan asunnon sijaan ensisijassa parkkipaikkaa talon alla olevassa, maanalaisessa asukasparkissa. Vihervasemmistolaisen julkisen liikenteen suosimispolitiikan vuoksi parkkipaikoista on tällä suht uudella asuinalueella huutava pula, eikä kaikille huoneistoille ole rakennettu parkkipaikkoja. Tämän asunnon omistaja olisi kuitenkin onnekas, koska hänelle kuuluisi etusija paikan lunastamiseen. Asuntoon ei siis kuulu parkkipaikkaa, vaan sen saisi ostaa erikseen hintaan 12 000 €.
Niinpä, jos ei itse haluaisi parkkipaikkaa käyttää, se kannattaisi kuitenkin ostaa ja myydä eteenpäin jollekin asukkaalle hyvällä voitolla. Eräs parkkipaikan lunastanut naapuri oli aikeissa kuulemma jopa huutokaupata oman parkkiruutunsa ja katsoa, paljonko saisi rutistettua siitä hintaa.
Kuulostaa kyllä todella ikävältä stressata ihmisiä vanhastaan perusasioihin kuuluvalla oikeudella asuntokohtaiseen parkkiruutuun. Ihmisillä käy ainakin toivottavasti vieraita - jotka ainakin tarvitsevat parkkitilaa - jos ei itse omistakaan autoa. Ja todella ikävä, jos vieraita ei vaikka siksi niin helposti saakaan, kun parkkitilaa ei ole riittävästi!
Tästä asiasta päästiin keskustelussa eteenpäin sijoitusasuntomarkkinoihin. Paljonhan on uutisoitu viime aikoina siitä, kuinka vuokra-asunnoista onkin nykyään jo ylitarjontaa, vaikka pitkään puhuttiin asuntopulasta ja korkeista vuokrista. Asuntosijoitusbuumi ja vuokra-asuntojen rakentamistahti ovat muuttaneet vuokranantajan markkinat vuokralaisen markkinoiksi.
Asunnonvälittäjän Helsingissä toimivan kollegan mukaan Helsingissä oli kesällä koronan seurauksena jo yli 3 000 vuokra-asuntoa vailla vuokralaista. Niinpä asuntosijoittajat eivät enää etsikään kalliita sijoitusasuntoja Helsingin keskeisiltä alueilta.
Tuli vaan mieleen, että jos Helsingin keskustan asuntoja on vaikea saada vuokralle ja koronan jonkinasteinen esiintyvyys ja takaisinputkahtelu aina välillä vakiinnuttaa tilanteen tällaiseksi, niin eikö Helsingin keskustan vuokra-asuntoja aletakin pian miehittää Lähi-idästä ja Afrikasta tulleilla turvapaikan saaneilla vuokralaisilla, joiden vuokrien maksu on varmaa Kelan toimesta? Tämä yhdessä tietullien ja kävelykatujen laajennusten kanssa tulee kiihdyttämään keskustan alasajoa, josta syntyy itseään ruokkiva syöksykierre.
Helsingin väestöennustehan on kuulunut jo ennen koronan aiheuttamaa ylitarjontaa vuokra-asunnoissa seuraavasti: Vuonna 2035 Helsingin seudulla arviolta joka kolmas lapsi puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea. Eniten puhutaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä Kauko-Aasian kieliä (Helsingin kaupunginkanslian tilastojulkaisu).
Toivon mieluummin olevani väärässä kuin iloitsevani nappiin menneestä ennusteestani.
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan
ti 14.02.2023 12:04Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä
ke 17.05.2023 18:45WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44