Perussuomalaiset ovat toimineet jälleen kerran järkevästi, kun eivät ole sännänneet päätäpahkaa kannattamaan Natoa, vaan ovat kaiketi päätymässä tähän vasta kunnollisen harkinnan jälkeen. Kokoomuksen kova kannatus ei johdu uskoakseni tällä hetkellä ensisijassa puolueen pitkän linjan Nato-kannatuksesta, vaan siitä, että kokkaripresidentti Sauli Niinistö on näyttänyt toimivan oivallisesti juoksemalla Nato-maasta toiseen kuulostelemassa kantoja Suomen Nato-kelpoisuuden suhteen. Toisaalta ihmiset tarrautuvat mieluiten turvattomuuden tunteessaan pitkän linjan oikeistopuolueeseen.

Itse olen – kuten PS puolueena – kokenut, että tämä tulenarka asia on tutkittava huolella ennen varsinaista kannanottoa. Liittymisen ajankohdan on myös oltava tarkkaan harkittu, joten Natoon liittymistä ei mielestäni voi kannattaa järkevästi ilman varauksia. Tyypillisesti pitkään Naton kannalla olleet ovat esittäneet kantansa henkseleitä paukuttaen, ylpeinä siitä, että ovat olleet Naton kannalla jo eturintamassa. Kuitenkin vielä aivan viime viikkoina jopa asiantuntijat ovat olleet epätietoisia, kuinka Nato-prosessi käydään lävitse, vaikka tämä on keskeinen huomioitava asia, kun Nato-kantaansa harkitsee. Kuten Sauli Niinistökin on kommentoinut, epäonnistunut Nato-prosessin läpivienti on Suomelle “kuoleman suudelma”. Eli, jos emme esim. tulisikaan hyväksytyksi sotilasliittoon hakemisesta huolimatta, näyttäytyisimme ikään kuin yksin jätettynä, vapaana riistana naapurimme pedonaivoissa.

Eräs itseni umpikujaan Nato-kannatuksen suhteen saattanut asiantuntijalausunto viesti, että Natoon ei hyväksytä toisen maan kanssa konfliktissa olevaa maata, ja että kyberiskujen kohteeksi joutuminenkin nähtäisiin sodan osapuolena olemisena. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin väärää tietoa, kun en ole huomannut, että tällaista ongelmaa olisi nähty sen koommin liittymisen tiellä.

Olen pitänyt tärkeinä myös riittäviä turvallisuustakuita Nato-prosessin aikana, vaikka toisaalta Venäjän hyökkäysvoiman heikkeneminen sinänsä saattaisi riittää tällaiseksi jo itsessään. Toisaalta Venäjällä on edelleen likaisia keinojaan maavoimien ollessa heikkoina, joita se ei kaihda käyttää, jos se vain kokee niiden käytön operatiivisesti tarkoituksenmukaisina. Koska olemme ilmeisesti saamassa USA:lta ja Britannialta turvatakuut mahdollisen Nato-prosessin ajaksi, liittyminen puolustusliittoon vaikuttaa turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin liittoutumattomuus.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan pidin vielä aika todennäköisenä, että Putin haikailisi ainoastaan vanhan Neuvostotasavallan alueita takaisin ja että tämän kopla ajattelisi, että Suomi on hyödyllisempi liittoutumattomana ja suhteellisen hyvinvoivana puskurivyöhykkeenä Naton ja Venäjän välillä. Sittemmin olen kuullut sen verran monelta fiksulta ihmiseltä, että Putin olisi ilmaissut katuvansa myös sitä, että Lenin antoi itsenäisyyden Suomelle, että näin varmaan on. Tämä kertoo Suomen voivan olla Venäjän hyökkäyssuunnitelmissa jo lähitulevaisuudessa ilman mitään lisäsyytä.

Oliko se armeijan ex-tiedustelueversti Martti J. Kari vai evp. kenraalimajuri Pekka Toveri, kun on lausahtanut, että Venäjä hyökkää Suomeen, jos sille tulee tähän operatiivinen tarve. Sitä ei ole nyt, mutta se voi syntyä ilman minkäänlaista syötettä Suomelta. Em. sotilasasiantuntija lisäsi vielä, että “Venäjä ei jätä hyökkäämättä Suomeen siksi, että suomalaiset ovat niin mukavia”. Venäjän hallinnon äärimmäisen pahuuden paljastuttua kerros kerrokselta on varmaa, että asia on juuri näin. Eilinen uutinen siitä, kuinka Venäjän hallinto on USA:n tiedustelutietojen mukaan suunnitellut jo ennen hyökkäystä Ukrainan siviileihin kohdistuneet hirmuteot, on viimeisin keskeinen paljastus. Ei vain voi kuin ihmetellä ja raivostua, ettei USA varoittanut Ukrainan siviilejä asiasta etukäteen. Kotosuomalaiseen Espooseen niin kooltaan kuin hyvinvoivan keskiluokkaisuudenkin perusteella vertautuvan Butsan asukkaita raiskattiin, kidutettiin, murhattiin ja poltettiin massoittain Putinin hallinnon toimesta ja kaupunki tuhottiin. Samoja suunnitelmia toteutetaan kaikkialla Ukrainassa, minne Putinin Mordorin valtakunnan koura vain pääsee tunkeutumaan.

Koen itse ja varmaan suuri osa suomalaisista, että täällä saa elää liikaa pelko perseessä, kunnes saamme vahvistettua turvallisuuden tunnettamme sen kärsittyä nyt todella kovan kolauksen. Saa suurin piirtein elää jatkuvasti valmiustilassa. Mistä muualta saisimme lisättyä turvallisuuttamme, paitsi hyökkäämisen kynnystä nostavasta Natosta? Tietenkin voimme kasvattaa puolustusbudjettiamme, mutta väestömäärämme jää edelleen liian vähäiseksi ja lisäksi se uhkaa käydä punavihreässä ilmastossa sekalaisine maahanmuuttajaseurakuntineen epämääräiseksi, epäyhtenäiseksi ja hataraksi.

Venäjän kynnys hyökätä mihin maahan tahansa on varmasti nyt psykologisesti erityisen matalalla, koska hallinto on jo menettänyt kasvonsa kaikessa mahdollisessa muun maailman silmissä. Itse asiassa uudeksi syvänteen pohjaksi taisi paljastua tänään Putinin hallinnon todennäköinen kemiallisten aseiden käyttö tuhotussa Mariupolissa. Toisaalta Suomen armeijan asiantuntija arvioi Susanne Päivärinnan podcastissa, että Venäjän hyökkäyskalustosta on jo noin 70 % tuhoutunut urhoollisten ukrainalaisten ansiosta ja niinpä Venäjällä kestää vuosia, kunnes se voisi muodostaa jälleen vakavan sotilaallisen uhkan Suomea kohtaan. Oikea ajankohta liittyä Natoon vaikuttaisi siten olevan juuri nyt. On myös syytä huomata, että esimerkiksi Nato-maa Turkin suurlähettiläs kommentoi vasta, että Suomi on heidän mielestään jo liian kauan jahkaillut Natoon liittymisen suhteen ja kohta tilanne voi olla jo se, ettei Suomea nähdä enää tervetulleeksi, jos se vielä peräytyy aikeistaan.

Nato-kannanmuodostuksessa on toki huomioitava vielä sekin, että kuinka se vaikuttaisi maamme itsenäisyyteen. Olemme jo nykyisellään Naton-läheinen kumppani isäntämaasopimuksineen. Sotilasasiantuntijoilta on kuultu, että meidät voi jo nähdä tavallaan liittoutuneena, mutta ilman Naton merkittävimpiä hyötyjä. Toisaalta Venäjän hallinnon tunnoissa muodollisella liittoutumattomuudellamme on selvästi iso merkitys, koska Venäjä vastustaa kovasti liittoutumistamme. Tätä meidän tuskin kannattaa kovasti empatisoida maan johdon raiskatessa, murhatessa ja polttaessa karrelle jo ennestään kovia kokeneen naapurimaamme Ukrainan asukkaita.

Nato-jäsenyys tuskin kaventaa laajemmin ja meille haitallisella tavalla itsenäisyyttämme. Ovathan esimerkiksi Erdoganin Turkki ja Unkarikin jäseniä. 

Nato-pohdinta koskee meitä, mutta Ukrainan kärsimykset ja tulevaisuus kalvavat tällä hetkellä päällimmäisinä mieltä. Älkäämme milloinkaan unohtako ukrainalaisia, jotka joutuvat kokemaan urhoollisina äärimmäisiä uhrauksia myös meidän edestämme!

(Kirjoittaja on potentiaalinen eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.)