Blogi: Kristityn tulee olla kansallismielisesti isänmaallinen

Koti, uskonto ja isänmaa sekä ihmisen orgaanis-historialliset yhteisölliset juuret ovat ihmisen minuuden ja elämän – ihmisen koko olemassaolon – kannalta edelleen luovuttamattoman tärkeitä

Blogit su 12.02.2017 09:41

”Globalistinen internationalismi haluaa kieltää ihmiskunnan keskuudessa vallitsevan etnopluralismin sosiobiologisen merkityksen ja sen tosiasian, että ihmispopulaatiot ovat luontaisesti tiettyyn alueeseen kiintyneitä ja juurtuneita. Ongelmallista tässä on kuitenkin se, että sosiobiologisia todellisuuksia ei voi kumota eikä tehdä tyhjiksi kulttuurillisella poisoppimisella. Tällaisen yrittäminen on joka tapauksessa erittäin tuhoisaa yhteiskunnallisesti.”

Näin kirjoitan kirjani Avoimet rajat ja maahanmuutto (Kuva ja Sana, 2016) sivuilla 133–134. Mielenkiintoisella tavalla samansuuntaisesti toteaa filosofiaa Jyväskylän ja Turun yliopistoissa tutkiva Jani Sinokki Helsingin Sanomien 5.12.2016 Vieraskynä-artikkelissaan ”Isänmaallisuutta tarvitaan arvotyhjiön täyttäjäksi”, jonka ingressissä todetaan: ”Myönteisesti käsitetty kansallishenki tarjoaa elämälle tukevan perustan”. Sinokki kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

Ihminen on muuttumassa juurettomaksi nomadiksi – hän on vieraantunut monista asioista, joita pidettiin aiemmin minuuden ja elämän kannalta merkityksellisinä…Koti, uskonto ja isänmaa tuottivat osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta tiettyyn viiteryhmään. Toisaalta ne olivat myös kiintopisteitä yksilön elämälle. Ihminen oli olemassa osana itseään suurempaa kokonaisuutta: perhettä, kansaa tai ikuisuutta.”

”Isänmallisuuden keskiössä on arvonanto sille elämäntavalle, joka tietyllä maantieteellisellä alueella vallitsee. Se on ylpeyttä osallisuudesta historialliseen jatkumoon, joka määrittää yhteisöä. Kansalliset ylpeydenaiheet on tunnistettava, niitä ei voi keksiä maabrändityöryhmissä. On keskityttävä historiaamme – se on ja pysyy, toisin kuin itse kehitetty häilyväinen identiteetti.”

Se, että on niin, kuten omasta lainauksestani ja Sinokin tekstistä ilmenee, johtuu siitä, että nämä sosiobiologiset todellisuudet ja niiden kulttuurilliset ilmentymät nojaavat Jumalan hyviin luomisjärjestyksiin, joihin jokaisen raamatullisen kristityn tulee sitoutua.

Kristitty sitoutuu Jumalan hyviin luomisjärjestyksiin, kuten Jumalan kuvaksi luotuun mieheyteen ja naiseuteen sekä miehen ja naisen väliseen avioliittoon ja tämän pohjalle muodostuvaan perheeseen, 1. Ms. 1:27–28. Hyviin luomisjärjestyksiin lukeutuvat ruumiillisuutemme ja sukupuolisuutemme, jotka ovat osa persoonallista minuuttamme. Luomisjärjestyksellisiä instituutioita ovat myös suvut, heimot, kansakunnat ja sittemmin kansallisvaltiot alueineen ja rajoineen.

Jumalan erityisesti ilmoittamassa ja luonnollisen lain kanssa yhtä pitävässä ja yhä edelleen jokaista uudestisyntynyttä kristittyä velvoittavassa 10 käskyn moraalilaissa käsketään: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”, 2. Ms. 20:12. Koko laajuudessaan käsky tarkoittaa: kunnioita ja puolusta paitsi vanhempiasi myös esivanhempiasi ja heiltä saamaasi biologista ja kulttuurillista perimääsi.

Isänmaa, äidinkieli, ruumiillinen polveutuminen ja niin sanottu verenperintö eivät tämän pyhän käskyn ja velvoitteen valossa ole yhdentekeviä asioita, vaan jotakin sellaista, jotka ovat osa meitä ja persoonallis-ruumiillista identiteettiämme ja joita meidän tulee pyrkiä säilyttämään ja puolustamaan. Maa-alue, rajat, historia, perinne, orgaaniset juuret ja oma kulttuuri ovat Jumalan ja raamatullisen ilmoituksen näkökulmasta tärkeitä ja velvoittavia, San. 22:28.

Luomisessa ihmiselle annettuun kulttuurilliseen tehtävään – 1. Ms. 1:27–28 – sisältyy lisääntyminen ja levittäytyminen kaikkialle maapallolle. Tämän seurauksena tapahtuvaksi tarkoitettu ja historiassa sittemmin kaitselmuksellisesti tapahtunut etninen ja kansallinen eriytyminen ja moninaistuminen eli etnopluralismin toteutuminen lukeutuu myös myönteisiin ja hyviin Jumalan luomistarkoituksiin.

Baabelin tornin aikaisiin tapahtumiin liittyneen jumalattomuuden ydin oli juuri siinä, että Nimrodin johdolla ohjelmallisesti kieltäydyttiin edistämästä luomisjärjestyksellisen etnopluralismin toteutumista ja yritettiin jopa pysäyttää tämän toteutuminen, 1. Ms. 11:1, 4, 6. Jumala pysäytti tällaisen kapinoinnin välittömällä asioihin puuttumisellaan ja tuomionsa avulla Jumala pakotti alkuperäisen luomistarkoituksensa eli etnopluralismin ja kielellisen moneuden todellisuudeksi, 11:7–8.

”Kansanheimojen, sukukuntien, kansojen ja kielten” moninaisuus, etnopluralismi, on Jumalan hyvä luomistahto, niin hengellisen kuin maallisenkin regimentin eli Jumalan hallintoalueen saralla, 1. Ms. 12:1–3; Jes. 19:23–25; Apt. 2:5–11; Apt. 17:26–27; Ilm. 7:9 ja Ilm. 21:23–27 sekä 22:1–2. Kansallis-kielellinen luomisjärjestys pysyy voimassa Raamatun alusta loppuun, heijastuen jopa iankaikkisuuteenkin.

Miksi sen sijaan keskitetyn globalistinen, kansallisvaltiot lakkauttanut, rajaton ja yksikielinen maailmanvaltio maailmanhallituksineen Nimrodin Baabelin torni -hankkeen tyyliin olisi turmiollinen ja tuhoisa? Siksi, koska langennut ihminen ei kykene tällaista rajatonta valtaa hallinnoimaan, ei edes minkään valistuneen hyväntahtoisena ja älykkäänä itseään pitävän filosofikuningas-eliitin johdolla. Ihminen on syntiinlangennut olento, jonka käsissä keskitetty valta on vaarallista ja koko maapallon kattava keskitetty valta johtaisi väistämättä ihmisen käsissä globaaliin totalitaariseen diktatuuriin. Alueellis-paikallisen etnis-kansallisen moneuden mukaisesti hajautettu aidon edustuksellinen hallinto on kaikkien kannalta turvallisempi ja todellisessa maailmassa toimivampi vaihtoehto.

Haaveajatus keskitetyn rajattomasta ja globalistisesta maailmanvaltiosta on turmiollisen tuhoon tuomittu utopia myös sosiobiologisten todellisuuksien valossa tarkasteltuna. Etnopluralismi nojaa orgaanisiin sosiobiologisiin edellytyksiin. Paikallisesti mukautuneilla etnis-kansallisilla populaatioilla kuten muillakin biologisilla organismeilla on luontaisesti omat ekologiset lokeronsa, joita ei voi ilman haitallisia seurauksia mielivaltaisesti häiritä. Nämä sosiobiologiset luonnollisen ilmoituksen todellisuudet vastaavat sitä, mitä Jumalan erityinen ilmoitus, Raamattu, näistä asioista ilmoittaa. Kaikki sellaiset keinotekoiset kulttuurilliset rakennelmat, jotka ovat ristiriidassa ihmisyyden orgaanisten sosiobiologisten lähtökohtien kanssa, eivät tule kestämään, vaan aiheuttavat tuhoa, turmiota ja epäjärjestystä.

Jumala on luonut luomakuntaan rajat ja erilaisuuden: kasvikuntaan, eläinkuntaan ja ihmissuvun keskuuteen. ”…ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä”, 1. Ms. 1:4. Luomiskertomus opettaa lajiensa mukaan -periaatetta, 1. Ms. 1:11. Jumala erotti yhden päivän seitsemästä pyhäksi, 1. Ms. 2:2–3. Mies ja nainen ovat aidosti erilaisia ja yhdessä täydentävät erilaisuudessa toisiaan, 1. Ms. 1–2. Ihmiset ja enkelit ovat ontologisesti, olemuksellisesti, erilaisia.

Kainin ja Aabelin välillä oli suuri ero ja Kainin ja Seetin suvut eroavat toisistaan, 1. Ms. 4:11–26. Seetin suvun piirissä ”ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä”, 1. Ms. 4:26, ja Seetin miespuolisia jälkeläisiä nimitettiin tästä syystä ”Jumalan pojiksi”, 1. Ms. 6:2. Mutta nämä ”Jumalan pojat” eli Seetin jälkeläiset osaltaan lankesivat ottamaan vaimoiksi ”ihmisten tyttäriä” eli Kainin jälkeläisiä, ja näistä rajat ylittäneistä seka-avioliitoista seurasi rappiota ja jumalattomuutta, joka johti vedenpaisumuksen katastrofiin, 1. Ms. 6:1–7. Raamatun alkukertomusten luonteeltaan historiallisesta sisällöstä on johdettavissa myös seuraava periaate: minkä Jumala on erottanut, sitä älköön ihminen yhdistäkö.

Vedenpaisumuksen jälkeinen ihmissuku polveutuu Nooan kolmesta pojasta, Seemistä, Haamista ja Jaafetista, 1. Ms. 9:18–29 ja 1. Ms. 10. Etnopluralismi, kansalliset erot, maantieteellinen sijoittuminen, mukautuminen ja rajautuminen paikallisiin olosuhteisiin nousevat vahvasti esiin näistä tärkeistä tekstinkohdista.

Olemukseltaan ja arvoltaan ihmissuku on yksi suku, jonka kaikki yksittäiset jäsenet rotuun, etnisyyteen, ihonväriin ja kansallisuuteen katsomatta ovat Jumalan kuvaksi luotuja arvokkaita ja persoonallisia yksilöolentoja. Mutta nämä yksilölliset ihmisolennot orgaanisine sukuine, heimoine ja kansallisine yhteisöineen ovat olemassa jakautuneena paikalliseen moneuteen ja erilaisuuteen.

1. Ms. 11 osoittaa, että kielellis-kansallinen erilaisuus ja etnolingvistiset rajat ovat Jumalan hyvä luomistarkoitus, jota Jumala pitää kaitselmuksellisesti yllä. Totalitaarisen rajaton ykseysajattelu on tämän kanssa vakavassa ristiriidassa. Jumalan tahdosta erilaisia asioita ei pidä yrittää yhdistää, 3. Ms. 19:19.

Kyseessä on periaate, joka asiayhteydessään liittyi silloisen Israelin seremoniaaliseen jumalanpalvelukseen ja erityistä tehtävää varten erotettuna teokraattisena kansana olemiseen, mutta säädös ilmaisee myös sen yleispätevän ja aina voimassa olevan periaatteen ja luomisjärjestyksen, jonka mukaan Jumalan asettamaa erilaisuutta ja rajallisuutta ei tule pyrkiä ylittämään eikä tekemään turhaksi. Sama todellisuus nousee esiin Mooseksen kautta annetussa käskyssä olla sekaantumatta toisiin kansoihin, 5. Ms. 7:3, sekä Esran kirjan luvuissa 9–10. Helluntain kieli-ihme, Apt. 2, ja Apt. 17 -luvussa opetetut luomisen teologiaan nojaavat totuudet vahvistavat kansallis-kielellisen moneuden olemassaolon Jumalan hyvänä luomistarkoituksena.

Mutta eikö Jeesus kumonnut kaikki nämä vanhatestamentilliset periaatteet, kuten monet kristitytkin vaikuttavat olettavan? Ei kumonnut, päinvastoin. Kuten kirjoitan Avioliitto ja perhe -kirjani (Kuva ja Sana, 2013) sivuilla 90–92:

”Samanaikaisesti jatkoi kehkeytymistään kuitenkin myös Jumalan armonliiton yhteisö Jumalan armonlupauksiin (1. Moos. 3:15) luottavina ja luomisjärjestyksiin sitoutuvina perhekuntina, joissa uskovien vanhempien lapsia pidettiin Herran suomana liiton siemenenä, josta tuli Herran pelossa ja uskossa kasvattaa Herran kansan seuraava sukupolvi, 1. Moos. 4:25–26. Tässä asiayhteydessä Jumalan säätämä avioliitto nähtiin ajallisena kuvana Jumalan ja Hänen kansansa välisestä uskollisesta ja kestävästä siteestä. Tällä tavalla Jumalan säätämästä avioliitosta ja sen pohjalle muodostuvasta perhekunnasta tuli se perusyhteisö, joiden Herran nimessä tapahtuneesta yhteenliittymisestä alkoi muodostua Jumalan kansa ja sen ulkonainen organisoituminen. Raamatun alkulukujen mukaan Jumalan asettama avioliitto ja perhe ovat syntiinlankeemuksen jälkeenkin olleet sekä järjestäytyneen yhteiskunnan ja sen kulttuurillisten pyrintöjen että Jumalan armonliiton kansan – kirkon – perusyksikkö.”

”Jakeissa 2. Moos. 20:1–17 ja 5. Moos. 5:6–21 luettavissa oleviin kymmeneen käskyyn sisältyy ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi.’ Jokaisen on kunnioitettava vanhempiaan. Avioliiton pohjalle rakentuva patriarkaalinen perhe on ihmisyhteisöjen perusyksikkö. Paitsi omia vanhempiamme meidän tulee kunnioittaa myös muita, jotka eri tilanteissa ovat esimiehiämme ja oltava heille kuuliaisia. Perheen piiriin lukeutuvat isän, äidin ja lasten lisäksi isovanhemmat ja muut sukulaiset sekä palvelijat. Orgaaninen perhekunta muodostaa yhteiskunnan luomisjärjestyksellisen ja sosiobiologisen perustuksen. Perheyhteisöistä ovat muodostuneet niin kirkko kuin suvut, heimot ja valtioiksi järjestäytyneet kansakunnatkin.”

”Tämä käsky kehottaa kunnioittamaan omia juuria: isänmaata, äidinkieltä ja menneitten sukupolvien työn saavutuksia. Inhimillisen elämän perusarvot voidaan osuvasti tiivistää kodin, uskonnon ja isänmaan kolmikantaan. Perhe ja koti luovat perustuksen. Tästä syystä lasten kasvatus- ja koulutusvastuu ja velvollisuus ovat kodilla. Jumalan tahto, yleinen ilmoitus, ilmenee luomisjärjestyksissä, joita ovat etenkin heteroseksuaalinen avioliitto, patriarkaalinen perhekunta, esivaltainstituutio, kansakuntien ja kielten moninaisuus ja erilaiset luonnolliset arvojärjestykset. Myös näitä järjestyksiä on rakastettava uskollisesti. Ihmisen vapaus, hyveellisyys ja rakkaus toteutuvat näiden järjestysten asettamissa raameissa.”

Tämän kaiken vahvisti myös Jeesus, kuten seuraavat lainaukset Avioliitto ja perhe -kirjan sivuilta 101–104 osoittavat:

”Matteuksen evankeliumin luvun 19 jakeissa 1–12 Jeesus opettaa, että heteronormatiivinen monogaaminen avioliitto on alkuperäinen luomisjärjestys sen nojalla, mitä 1. Moos. 1–2 opettaa. Mooseksen lain tietyissä olosuhteissa hyväksymiä avioeroja ja epäsuorasti myös vanhatestamentillista moniavioisuutta Jeesus kommentoi näin, jakeessa Matt. 19:8:

”Hän sanoi heille: ’Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.”

”Kyse oli siis sallimisesta, ei myönteisestä hyväksymisestä sinänsä eikä alkuperäisen avioliittoideaalin muuttumisesta. Jeesus muistuttaa, että pelkkä mielivalta ei kelpaa avioeron perusteeksi, jollainen on varsinaisesti vain huorin tekeminen eli aviorikos. Samalla Jeesus jakeessa 12 toteaa, että on olemassa joitakin yksilöitä, jotka ovat ’avioon kelpaamattomia’ joko synnynnäisen yhdyntä- ja lisääntymiskyvyttömyyden tai ihmisten sellaiseksi tekemänä tai sitten yksilöllisen ja erityisen hengellisen kutsumuksen tähden. Tästä Jeesuksen toteamuksesta on tehtävissä kolme oleellista johtopäätöstä.”

”Ensinnäkin Jeesus vahvistaa, että heteroseksuaalinen monogaaminen ja kestävä avioliitto on Jumalan säätämä hyvä luomisjärjestys ja vallitseva normi ihmiskunnalle. Toiseksi Jeesus katsoo, että perustava edellytys avioliiton solmimiselle – avioliiton sine qua non eli ehto, jota ilman jokin ei voi olla – on kyky ’tulla yhdeksi lihaksi’ puolisonsa kanssa eli avioliiton saattaminen sen täyttymiseen lisääntymisen mahdollistavassa sukupuoliyhdynnässä. Avioliiton solmimisella on siten tietyt luovuttamattomat ruumiilliset edellytyksensä. Kolmanneksi Jeesus toteaa, että joissakin poikkeustapauksissa joillakin saattaa olla Jumalan antama naimattomuuden kutsumus jotakin tiettyä elämäntehtävää varten.”

”Kaiken kaikkiaan Jeesus vahvisti kymmenen käskyn moraalilain sisällön ja eettisen pätevyyden, Matt. 5:17–20. Näin ollen Jeesus vahvisti alkuperäisten luomisjärjestysten kuten avioliiton, perheen, kodin, jumalanpalveluksen, yksityisomaisuuden ja orgaanisten sosiobiologisten juuriemme perustavan merkityksen. Jeesus teroitti käskyjen alkuperäistä ydinsisältöä ja otti tämän pohjalta erittäin kriittisen kannan kaikenlaiseen haureellisuuteen ja aviorikoksiin, Matt. 5:27–28.”

”Jeesus ei missään tapauksessa ollut minkäänlainen gnostilainen vanhatestamentillista luomisen teologiaa vastaan kapinoiva vallankumouksellinen. Poika, kolminaisuuden toinen persoona, ei kapinoinut Isää, kolminaisuuden ensimmäistä persoonaa, vastaan eikä kolmatta persoonaa Pyhää Henkeä vastaan, jotka kaikki kolme olivat yhteisen jumalallisen olemuksensa nojalla myös vastuussa kaiken luomisesta, 1. Moos. 1:1, 26–27. Jeesuskaan ei aseta evankelista oppia pelastuksesta luomisen teologiaa vastaan.”

”Mutta miksi Jeesus itse ei solminut avioliittoa eikä perustanut perhettä? Entä mitä Jeesus tarkoittaa esimerkiksi lausumillaan jakeissa Mark. 3:34–35; 10:29 ja Luuk. 14:26? Markuksen evankeliumin kolmas luku korostaa Jeesuksen – ihmiseksi inkarnoituneen Jumalan Sanan – suorittaman Välimiehen työn ja tehtävän erityisluonnetta: Kristus tuli täyttämään kaikki vanhatestamentilliset esi- ja varjokuvat ja niiden ennakoiman hyvityksellisen sijaissovitustyön kaikkiin kansakuntiin lukeutuvien uskovien puolesta. Siksi Jeesus toteaa, että tässä hengellisessä merkityksessä Kristuksen perhekunta – seurakuntaruumis – muodostuu kaikista niistä, jotka uskonluottamuksessa sitoutuvat Jumalan tahtoon. Markuksen evankeliumin 10. luvussa Jeesus toteaa puolestaan sen, että mikäli syntiin langennut ihminen tekee itse itselleen sinänsä hyvistä luonnollisista asioista ratkaisevia esteitä evankeliumin uskomiselle ja vastaan ottamiselle, on tällaisista esteistä ja väärästä suhteesta niihin luovuttava.”

”Täsmälleen sama on Luukkaan evankeliumin luvun 14 sanoma: Jos joku käyttää Kristuksen seuraamista vastaan verukkeena vetoamista sinänsä luonnollisiin velvollisuuksiin, on tällaisesta asenteesta luovuttava. Jakeen 26 vihata-verbi eli kreikan miseo-verbi ei juurimerkityksessään tarkoita psykologista mielentilaa, jollainen suomenkielen viha-sanasta nousee ensimmäiseksi mieleen, vaan selkeää erottautumista. Kristuksen seuraamisen tulee olla kokonaisvaltaisen sitoutunutta ja lojaalia, ja kaikesta tätä asennetta ehkäisevästä tulee erottautua. Jeesus ei näissä kohdissa lainkaan kumoa avioliiton, perheen tai yksityisomaisuuden olemuksellista luonnollista hyvyyttä luomisjärjestyksinä eikä opeta näiden itsessään olevan evankeliumin vastaisia. Mutta Jeesuksen Välimies-tehtävän ainutlaatuisesta pelastushistoriallisesta luonteesta johtui se, että Jeesus ei maanpäällisen elämänsä aikana solminut avioliittoa eikä perustanut perhettä.”

Jeesus ei täten myöskään mitenkään kumonnut itse luomisessa asettamaansa hyvää etnopluralistista luomisjärjestystä eikä kansallisten yhteisöiden merkitystä eikä isänmaallisuutta yleisinhimillisesti velvoittavana hyveenä. Jeesus ei todellakaan käske vihaamaan omia inhimillisiä juuria eikä niiden varaan rakentuvia instituutioita. Jeesus ei ollut eikä ole mikään haahuilevan kapinoiva Woodstock-hippi eikä todellisuuspakoisen neuroottinen punavihreä vaihtoehtoradikaali.

Ei myöskään apostoli Paavali, jonka Pyhän Hengen inspiraatiossa kirjoitettu laaja tekstimassa muodostaa keskeisen osan koko Uudesta testamentista, kumonnut sitä vanhatestamentillista ja luomisen teologiaan nojaavaa sekä Jeesuksenkin vahvistamaa opetusta, jonka mukaan etnopluralismi ja kansalliset todellisuudet ja rajat kuuluvat orgaanisesti Jumalan hyvään luomakuntaan.

Kuten Paavali opettaa jakeissa Gal. 3:26–29, kaikki Kristuksen ruumiiseen – sekä ulkoisesti kasteen kautta että sisäisesti Jeesuksen Veren pesemänä ja Pyhän Hengen kasteen kautta – uskossa liitetyt ovat ”pukeneet päälleen” Kristuksen eli ovat Kristuksessa ja Kristuksen vanhurskaus luetaan heidän hyväkseen ja Kristuksen ylösnousemuselämä vaikuttaa heissä. Nyt Uuden liiton voimassa ollessa yksilöllis-hengellisessä Jumala-suhteessa ei ole enää etnisiä, yhteiskunnallisia eikä sukupuolirajoituksia. Mutta Jumalan ajalliset hyvät luomisjärjestykset ovat toki edelleen voimassa. Ne eivät ole lakanneet eikä Jeesuksen Veren tarkoitus ole koskaan ollut niiden pois peseminen. Jumalan hyvät luomisjärjestykset eivät ole pois pestävää syntiä.

Lunastuksen hyvät todellisuudet eivät tee tyhjiksi yhtä hyviä luomisen todellisuuksia. Molemmat todellisuudet pysyvät voimassa Kristuksessa.

Tämä tosiasia käy osaltaan selkeästi ilmi esimerkiksi jakeista Apt. 22:22–29 ja 25:8–11, joissa Paavali pitää täysimittaisesti kiinni Rooman kansalaisuudestaan ja siihen kuuluvista laillisista eduista ja mahdollisuuksista sekä lainsäädännöllisistä kansalaisoikeuksista. Samalla Paavali tunnustaa oman aikansa patrian, isänmaansa, eli Rooman ja sen esivallan ja lainsäädännön päteviksi jopa kuolemanrangaistuksen toimeenpano-oikeutta myöten.

Myös Jeesukseen uskovan kansalaisen tuli olla selkeästi selvillä ajallisista kansalaisoikeuksistaan ja -velvollisuuksistaan ja valmis soveltamaan näitä täysimittaisesti. Eikä Jeesukseen uskovaa kansalaista saanut kohdella miten tahansa eikä hänen tullut antautua miten hyvänsä eikä varsinkaan laittomasti kohdeltavaksi julkisilla foorumeillakaan. Paavali tunnusti myös heprealais-israelilaisten orgaanisten juuriensa arvon ja merkityksen, Rm. 11:1–2. Paavali saattoi käyttää – ja muista, hän kirjoitti Pyhän Hengen inspiroimaa tekstiä – varsin kriittisen yleistäviä etnis-kansallisia luonnehdintojakin joistakin ihmisryhmistä, jos tällaisille oli todellisia kokemusperäisiä perusteita, kuten ilmenee esimerkiksi jakeista Tiit. 1:11–12.

Mikään näistä seikoista ei ollut Paavalille yhdentekevä, merkityksetön eikä mitenkään ristiriidassa Jeesuksen seuraamisen ja Jeesuksesta pelastavasti todistamisen kanssa, päinvastoin. Lähetyskäskykin tulee vielä täyttymään, mutta lähetyskäskyyn täysimittaisesti sitoutuminen ei sekään edellytä Jumalan luomisjärjestyksiä vastaan kohdistuvaa jumalatonta kapinointia.

Jakeet Gal. 3:26–29 eivät anna minkäänlaista tukea vapautuksen teologisille, feministisille, gender-ideologisille, Open Borders -globalistisille eivätkä Baabelin torni -henkisille internationalistisille tulkinnoille eivätkä ideologioille. Ihminen on olemukseltaan edelleen miehenä ja naisena alueeseen ja maaperään yhteisöllisesti juurtunut ruumiillinen olento. Evankeliumi ei tee luomisjärjestyksiä tyhjiksi eikä lunastus edellytä luomisen kumoamista. On käsittämätöntä, että jotkut raamatullisena itseään pitävät kristitytkin saattavat varsin fanaattisesti kannattaa Open Borders -globalismia ja sen edellyttämää jumalallisten luomisjärjestysten kumoamista, ja vieläpä Jeesuksen – noiden järjestysten Luojan ja Säätäjän – seuraamiseen vetoamalla!

Raamatun ja perinteisen luterilaisen kansallisprotestanttisen eetoksen mukaisesti kristityn on puolustettava raamatullista luomisen teologiaa ja oppia ihmisen olemuksesta ja torjuttava spiritualistinen ja ruumiillisuutta halveksiva gnostilaisuus ja Open Borders -globalismi ja relativistinen monikulttuurisuusaate.

Siinä missä Juudean ja Samarian maakunnat ovat orgaanis-historiallisesti ja kulttuurillisesti heprealaista, juutalaista ja israelilaista maata ja aluetta, ovat, Jääkärimarssin sanoin, ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa” vanhaa Suomen heimon aluetta ja maata.

Koti, uskonto ja isänmaa sekä ihmisen orgaanis-historialliset yhteisölliset juuret ovat ihmisen minuuden ja elämän – ihmisen koko eksistenssin, olemassaolon – kannalta edelleen luovuttamattoman tärkeitä. Ilman Raamatun kolmiyhteistä Jumalaa, isänmaata ja orgaanista kansallista yhteisöään ihminen tuhoutuu nihilismiin, juurettomaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen.


Kirjoittaja on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

Juha Ahvio su 12.02. 09:41

Pääuutiset

blogit

Jukka Hankamäki

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Professorin Ajatuksia

Sananvapaus ja fasistinen ideologia

su 18.10. 22:06

Mikko Paunio

Rudy Giulianin paljastukset vasta raapaisseet pintaa - Kaikkien aikojen poliittinen skandaali

su 18.10. 22:05

Henna Kajava

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10. 01:14

Olli Pusa

Maskigate

su 11.10. 13:54

videot