Helsingissä kulki viime torstain vastaisena yönä kaksi miesjoukkoa sotkemassa paikkoja. Heidät saatiin kuitenkin kiinni maalit mukanaan. Yhdeltä löytyi myös marihuanaa. Töhrimisen laatua ei uutisessa kerrottu, joten suuri yleisö ei voi tietää oliko nyt kiinni jääneillä poliittis- vai taiteellisluonteinen tavoite.

Asiasta kertoneen lehden mukaan miehiä epäillään vahingonteosta ja marihuanaa mukanaan kuljettanutta lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Uutisessa käytetty sana "miehiä" puolestaan tuntuisi osoittavan, etteivät kyseessä ole lapset, vaan teoistaan vastuussa olevat aikuiset.

Uutista lukiessani jäin miettimään sitä, kuinka erilaisessa todellisuudessa nyt kiinni jääneet porukat elävät. Itselleni, aikuisille lapsilleni tai ystäväpiirilleni ei voisi missään tilanteessa edes juolahtaa mieleen toisten tai julkisen omaisuuden töhriminen nyt nähdyllä tavalla. Eikä ainakaan siihen etukäteen valmistautuminen ostamalla tai muuten hankkimalla töhrimistarvikkeet töhrimistarkoitusta varten.

Jäin tapauksesta luettuani miettimään minkälaisten ajatusten varassa nyt kiinni jääneet tekevät poliittisia päätöksiään kuten valitessaan ehdokasta ja puoluetta vaaleissa. Vai ajattelevatko he lainkaan asiaa eli jättävät vaikutusmahdollisuutensa kokonaan käyttämättä?

Joka tapauksessa paikkojen töhriminen osoittaa, ettei näiltä ihmisiltä voi odottaa kovin rationaalista ajatuksenjuoksua poliittisia tai muita ratkaisuja tehdessään. Mieleen tulee lähinnä sanonta siitä, ettei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

Läntisessä demokratiassa näilläkin miehillä on kuitenkin äänioikeus - ja jopa oikeus asettua ehdolle vaaleissa. Onko siis ihme, etteivät kaikki kansanedustajat kunnanvaltuutetuista puhumattakaan tunnu aina hallitsevan asioita, joista he tekevät päätöksiä. Tai edes osaavan käyttäytyä.

Tämä on kuitenkin demokratian luonne: päätöksiä meidän puolestamme tekevät ihmiset, jotka tavalla tai toisella saavat riittävän kannatuksen. Missään ei järjestetä älykkyystestiä tai muuta soveltuvuusarviointia päätöksentekijöille.

Demokraattisen päätöksenteon dilemma löytyykin juuri tästä: miten on mahdollista, että kansanvaltainen päätöksentekojärjestelmä on kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta onnistunut luomaan kaikki ne yhteiskunnat, joissa eläminen on vaurainta, turvallisinta ja suhteellisen tasa-arvoista. Jopa tämän jutun synnyttäneistä... hmm... haasteellisista henkilöistä pidetään huoli.

Tähän eivät ole pystyneet teokratiat, diktatuurit tai sosialistiset valtiot. Ei siitäkään huolimatta, että ainakin diktatuurien ja sosialismin luonne varmistaa sen, että vallanpitäjä on varmuudella yhteiskunnan eliittiä. Niissä järjestelmissä kun johtajiksi ei valikoiduta katuvarsia tai liikennevälineitä töhrimällä.

Olisiko siis kuitenkin niin, että demokratian voima ei ole parhaiden yksilöiden valtaan nostamisessa vaan moraalisesti ja motiiveiltaan ongelmallisimpien henkilöiden ja ideologioiden valtaannousun estämisessä. Siis sellaisten, joista vallankumousten ja sisällissotien kautta valikoituu diktaattoreita tai valistuneita etujoukkoja?