Kaikkien englanninkielen taitoisten olisi hyvä katsoa ja kuunnella Mike Benzin Tucker Carlsonille viikko sitten antaman haastattelun USA:n hallituksen harjoittamasta mediasensuurista. Benzin mukaan sensuuria johtaa ja koordinoi USA:n puolustusministeriö Pentagon apunaan ulkoministeriö, sisäisen turvallisuuden ministeriö, oikeusministeriö, NATO:n Atlanttinen neuvosto ja suuri joukko erilaisia instituutioita ja yliopistoja, joilta sensuuriin tarvittavat palvelut viime kädessä ostetaan liittovaltion rahalla. Haastattelun otsikko on "Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää hallituksen massasensuurikampanjasta".
Haastatelu on lukuisia kertoja julkaistu lähes kaikilla sosiaalisen median tärkeimmillä alustoilla (X, YouTube, Tik Tok, Rumble) ja sillä jo lienee miljoonia ellei kymmeniä miljoonia katsojia. Mike Benz on USA:n ulkoministeriön entinen kybersalkun johtaja, joka päätti puhaltaa pilliin. Tätä nykyä hän on sosiaalisen median sananvapautta puolustavan Foundation for Freedom Online'n johtaja.
Haastattelu on mykistävä. Siitä mm. 14 minuutin kohdalta selviää, että sensuuri ulotettiin Suomeen, Balttian maihin, Ruotsiin ja Saksaan 2015 irakilaisten massamuuton myötä, koska Pentagonissa pelättiin massainvaasion hajoittavan NATO:n oikeistopopulismin nousun myötä. Haastattelusta ilmenevät tiedot eivät lopulta yllätä, koska sensuurin toimeenpano Suomessa on ollut niin näkyvää, räikeää ja pahaa oloa tuottavaa. En juuri kykene enää YLE:n uutisia ja ajankohtaisohjelmia katsomaan ja Hesarinkin lopetin jo 15 vuotta sitten.
Haastattelu täydentää ja laittaa historialliseen kontekstiin Michael Shellenbergerin kahteen otteeseen USA:n kongressille viime vuonna ns. Twitter-failien perusteella antamat todistukset (engl. testimony). Twitter-tiedostojen tultua julkisiksi Elon Musk antoi kolmelle oikealle journalistille (Michael Shellenberger, Bari Weiss ja Matt Taibbi) tiedot siitä, kuinka FBI ja sisäisen turvallisuuden ministeriö pakottivat teknologiajätit sensuroimaan USA:ssa konservatiivien mielipiteitä.
Tämän sensuuriteollisen kompleksin alku sijoittuu Benzin mukaan toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin vuonna 1947 perustettu CIA ryhtyi ei-sotilaallisin likaisin keinoin patoamaan kommunismia mm. tekemällä yhteistyötä Italian mafian kanssa ja pyrkimällä propagandalla vaikuttamaan itäeurooppalaisten mielialoihin. Krimin 2014 valtauksen jälkeen tämä sama vaikuttamispolitiikka käännettiin uudella - osin keinoälyyn pohjaavalla tietotekniikalla - ensin Euroopan valtioiden nousevaa oikeistopopulismia ja sittemmin USA:n omia kansalaisia vastaan, mikä on aiheuttanut raivoa USA:ssa. Tämä ja valtamedian uskottavuuden romuttuminen on nyt vähentänyt merkittävästi sensuuriteollisen kompleksin vaikutusvaltaa USA:ssa.
Mike Benz'n mukaan vuodesta 1991 vuoteen 2014 sensuuriteollinen kompleksi, joka ei ollut vielä siksi kehittynyt tuon jakson lopulla, ajoi tuona aikakautena voimakkaasti sananvapauden asiaa. Tämä siksi, että sananvapaudella sosiaalisessa mediassa kyettiin aikaansaamaan Itä-Euroopassa värivallankumouksia ja arabikeväitä ja kaatamaan hallituksia ilman, että siihen tarvitsi käyttää sotilaallista voimaa tai kaikkein likaisimpia temppuja. Ukrainan Maidanin 2014 tapahtumien myötä venäläisväestön käytettyä hyväkseen sosiaalisen median sananvapautta sillä seurauksella, että Venäjä kykeni venäläisväestön myötävaikutuksella liittämään Krimin itseensä ampumatta laukaustakaan. Sosiaalisen median sananvapauden avulla venäläisväestö aloitti myös kapinan Ukrainan hallitusta vastaan Donabassissa ja Luganskissa. Tämän myötä Benzin mukaan sensuuriteollinen kompleksi syntyi ja sananvapaus sosiaalisessa mediassa kuoli.
Sensuuriteollisen kompleksin syntymistä oli Benzin mukaan edeltänyt keskustelu, jossa Pentagonin strategiset suunnittelijat olivat tulleet siihen tulokseen, että sosiaalinen media on saatava sotilaalliseen kontrolliin, jotta voidaan estää NATO:n hajoaminen ehkäisemällä sensuurilla oikeistopopulistien valtaannousu maahanmuuttokriisin myötä. Tämän myötä NATO:n perustamisasiakirjan kolmanteen artiklaan tehtiin lisäys Varsovan kokouksessa 2016, jonka myötä hybridivaikuttaminen ja kyberhyökkäykset tulkitaan tarvittaessa artikla 5. mukaiseksi sotilaalliseksi hyökkäykseksi. Tässä yhteydessä myös EU, EU-maat ja NATO solmivat yhteisymmärrysasiakirjan, jolla perustettiin Helsingin hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus.
Seuraava merkittävä käännekohta oli vuosi 2016, jolloin kehittynyt sosiaalinen media alkoi todenteolla haastamaan valtamediaa. Sitä ennen ei sosiaalisen median jättien viestijöillä ollut miljoonia tai kymmeniä miljoonia seuraajia kuten nyt. Tämän tajuaminen aiheutti Benzin mukaan suuren kriisin USA:n puolustus- ja ulkoministeriössä ja mm. Saksan Marshall-apurahasto piti lukuisia kriisikokouksia sen seurauksena. Yhdessä näistä kokouksista vuonna 2019 eräs neljän tähden kenraali kohahdutti yleisöä toteamalla "miettikää, mitä tapahtuu kansalliselle turvallisuudelle, jos New York Times lehdestä tulee pienen seuraajajoukon Facebook-sivusto".
Em. kriisin myötä sensuuriteollinen kompleksi ryhtyi kehittämään sensuurityökaluja, joita Benz kutsuu Weapons of mass deletion'ksi. Alunperin näitä työkaluja ryhdyttiin kehitettämään, jotta kyettiin torjumaan ISIS:n nettipropagandaa. Käytännössä nämä joukkosensuuriaseet tehdään kahden ryhmän yhteistyöllä. Sosiaalitieteilijät määrittelevät oikean ja väärän mielipiteen tai tiedon ja dataväki ohjelmoi yhdessä kehitettyjen koodikirjojen avulla sen esimerkiksi mitä ei saanut sanoa mm. koronasta, ilmastonmuutoksesta, transeksuaalien oikeuksista, massamaahanmuutosta, Ukrainan sodasta ym ym. Koneoppimisen avulla sensuuria kehitettiin ja tämä on mahdollistanut miljardien ja miljardien väärien mielipiteiden sensuroimisen sosiaalisessa mediassa.
Meille Euroopan unionin kansalaisille haastattelun loppu on ankeaa katsottavaa ja kuultavaa. Benzin mukaan EU:n komission esitys digitaalisten palveluiden säädöspaketiksi tehtiin yhteistyössä NewsGuard-nimisen organisaation kanssa. NewsGuardin asiantuntijoina vilisee sensuuriteollisen kompleksin tärkeimpiä toimijoita kuten sensuuriteollisen kompleksin pääarkkitehti ja sananvapauden takaavan USA:n perustuslain ensimmäisen lisäyksen (sananvapaus) vastustaja Rick Stangel, NATO:n entinen kovan linjan pääsihteeri Fogh Rasmussen ja neljän tähden kenraali Richard Hayden, joka urallaan toimi myös CIA:n ja USA:n signaalitiedustelun NSA johtajina.
Digitaalisten palveluiden säädökset, joista käytännössä kaikki on neuvoston ja parlamentin asetuksia, ovat sellaisenaan jäsenmaita velvoittavaa lainsäädäntöä. Näihin säädöksiin sisältyy erityisesti ainoan toistaiseksi vapaan keskustelualustan X:n toimintaa sääteleviä määräyksiä, jotka vaativat valtavien sakkojen uhalla X:ää asentamaan faktan tarkistuksia ja ilmeisesti massasensuuriohjelmia alustalle.
Muiden maiden tapaan "äärioikeistolaisia" mielipiteitä sensuroidaan ja heti sensuurin tultua voimaan saimme lähes neljä vuotta kuulla ja nähdä uutisia tauotta Trumpin ja Venäjän keskinäisestä vehkeilystä USA:ta ja vapaata maailmaa vastaan. Sitten kuvaan tuli mukaan koronapandemia, jonka aikana sensuuriteollinen kompleksi sääteli USA:n koronatsaarin Anthony Faucin tahdonmukaisesti, mitä eri medioissa sai kertoa koronasta. Ukrainan sodan myötä läntiselle suurelle yleisölle on tauotta kerrottu Ukrainan voitoista ja Venäjän tappioista ja kerrottu valheita Venäjällä vallitsevista Putinin vastaisista mielialoista mm. valitsemalla luottoasiantuntijoita haastateltaviksi. Niinikään erityisesti iltapäivälehdistö on jatkuvasti uutisoinut ilmeisesti lännen tiedusteluelimiltä saadun tiedon pohjalta Venäjän presidentin kuvitelluista sairauksista.
Koko sensuuriteollisen kompleksin aikana ei juuri ole saanut uutisoida maahan väkisin tulleiden lähi-itäläisten rikoksista tai sanoa poikkipuolista sanaa sadasta eri sukupuolesta tai olla eri mieltä kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta (YK:n Agenda 2030). Sensuurin aikana valtamedian lähtökohtana on myös ollut etsiä kissojen ja koirien avulla "äärioikeistolaisia valkoisen ylivallan salaliittoja" ja jättää uutisoimatta olennaisia uutisia todellisesta islamistien luomasta sisäisestä Euroopan ja USA:n turvallisuusuhasta, jota pidän ehkä keskeisimpänä turvallisuutta heikentävänä ilmiönä sekä Euroopalle että USA:lle.
Haastattelu kesti tunnin ja viisi minuuttia. En tässä kykene läheskään kaikkia tärkeitä yksityiskohtia kertomaan. Olen näin liittänyt alle eräitä haastattelussa mainittuja organisaatioita, jotka ovat osa sensuuriteollista kompleksia ja muita aiheeseen tämä blogin väittämiin liittyviä liittyviä linkkejä.
Jätän lukijoille itsensä mietittäväksi, miten Suomeen ulotettu koko mediakentän kattava sensuuri toteutetaan käytännössä, koska minulla ei ole tästä tietoa, vain arvailuja. Se, että Euroopan unionin kaikkien jäsenmaiden maanviljelijöiden (paitsi Suomen ja Ruotsin) valtavan laajoista ja dramaattisista protesteista YK:n Agenda 2030:a (ilmastopolitiikka) vastaan tai maahanmuuttajien mellakoista ympäri Eurooppaa ei nyt valtamediassa uutisoida, kertoo, että sensuuriteollinen kompleksi elää ja voi hyvin Suomessa. Itse sain elinikäisen kirjoituskiellon erittäin suosittuun Uuden Suomen blogiini, kun kirjoitin mm. kansallisvaltiota puolustavan ja Davosin globaaliherroja kritisoivan kirjaesittelyn vuonna 2022.
Häpeäisin kertoa ammattiani sitä kysyttäessä, jos olisin valtamedian palveluksessa oleva toimittaja, koska sensuurin toimeenpano rikkoo keskeisimpiä eettisiä journalistin ohjeita, jotka hyväksyttiin Julkisen Sanan Neuvostossa vuonna 2013. Ohjeita ollaan nyt uudistamassa ja työryhmän mietintöä kirjoittaa Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) puheenjohtaja Eero Hyvönen, jonka hyvin muistan vasemmistoliittoa sympatiseeraavana punavihreänä opiskelijapoliitikkona Helsingin yliopistossa. Maailmakirjat ovat todella sekaisin, kun vasemmistolaiset toimittajat ovat nyt lännen sotaherrojen innokkaita lakeijoita.
https://www.youtube.com/watch?v=CRYSKaS-XtQ Mike Benzin haastattelu
https://foundationforfreedomonline.com/
https://www.cisa.gov/about (perustettiin kongressin päätöksellä, jotta voidaan torjua venäläisten cyberhyökkäykset, myöhemmin sisäisen turvallisuuden ministeriö alkoi Trumpin MAGA-väen sensuroimaa levittämää tietoa, jota pidetään valtion ja demokratian vastaisena rikollisena vääränä tietona.
https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/digital-services-act-package Sensuuriteollinen kompleksi painosti EU:ta säätämään nämä sellaisenaan jokaisessa EU maassa lainvoimaiset yli kansallisen lainsäädännön menevät säädökset
https://www.atlanticcouncil.org/programs/scowcroft-center-for-strategy-and-security/forward-defense/
https://www.atlanticcouncil.org/issue/nato/
https://www.state.gov/bureaus-offices/under-secretary-for-public-diplomacy-and-public-affairs/global-engagement-center/
https://www.youtube.com/watch?v=CRYSKaS-XtQ
https://en.wikipedia.org/wiki/2016_Warsaw_summit
https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_156338.htm
https://www.nakedcapitalism.com/2024/02/mike-benz-former-state-department-head-of-cyber-portfolio-discusses-extent-and-mechanisms-of-censorship-with-tucker-carlson.html
https://www.hybridcoe.fi/wp-content/uploads/2017/08/Hybrid-CoE-final-Mou-110417-1.pdf
https://judiciary.house.gov/sites/evo-subsites/republicans-judiciary.house.gov/files/evo-media-document/shellenberger-testimony.pdf
https://environmentalprogress.org/big-news/2023/11/29/censorship-industrial-complex-part-2-michael-shellenberger-testifies-before-congress
https://vm.fi/eu-n-digisaadokset
https://jsn.fi/journalistin-ohjeet/
https://journalisti.fi/artikkelit/2023/02/journalistin-ohjeiden-uudistajat-pohtivat-oikaisuja-haastateltavan-oikeuksia-ja-journalistien-somekaytosta/
https://www.oikeamedia.com/o1-190900 Tästä sain elinikäisen kirjoituskiellon Uuteen Suomeen
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44