Vuonna 2016 komissaari Jyrki Katainen lähes ensimmäisenä tekona an Euroopan unionin komissiolle kiertotaloustiedonannon todeten, että se tulee olemaan "kestävän kehityksen hopealuoti tuomaan vaurautta eurooppalaisille". Toisin kävi, sillä se on yksi niistä pilareista, jotka ovat johtamassa EU:n nopeaan köyhtymiseen ja kenties sen hajoamiseen.
Kataisen tiedonanto on keskeinen tausta-asiakirja kaikkiin yhteisölakeihin, joilla nyt tuhoisin seurauksin toimeenpannaan EU:n Vihreää siirtymä.
Samoihin aikoihin SITRA ryhtyi yhteistyöhön Maailman Talousfoorumin (WEF) kanssa ja perusti WEF:n siunauksella Maailman Kiertotalousfoorumin (WCEF) ja ryhtyi vehkeilemään yhdessä Jyrki Kataisen ja WEF:n kanssa, jotta EU:hun saataisiin Vihreän siirtymän edellyttämä lainsäädäntö.
Samoihin aikoihin SITRA levitti aktiivisesti tietoa siitä koko maailmaan, että Suomi on kierrätyksen ja kiertotalouden mallimaa.
Eräs brittitoimittaja otti minuun yhteyttä elokuussa 2002 ja pyysi minulta arviota Suomesta EU:n kiertotalouden mallimaana, koska hän epäili tarinan todenperäisyyttä. Kirjoitin lakonisen jutun siitä, kuinka tarina Suomesta kiertotalouden mallimaana on humpuukia ja kuinka komissaari Käteisen johdolla EU:sta on tulossa Neuvostoliiton tapainen suunnitelmatalous.
Juttuni julkaistiin USA:ssa arvostetetulla Real Clear Energy alustalla.
Suomi joutui 2023 EU:n komission varoituslistalle, koska Suomi ei tule täyttämään 2025 jätedirektiivin 2019 muutosten kierrätystavoitteita.
Yllä olevasta kuvasta selviää nyt, että Suomi on kenties EU:n huonoin kierrättäjä?
Yleisradion tämän päiväisen uutisen mukaan SITRA tulee 2025 vuoden alusta johtamaan yhdessä Suomen ulkoministeriön kanssa EU:n kiertotalouskeskusta.
Tämän paksummaksi ei Vihreä valhe voi enää tulla.
Lisätietoa
Jyrki Kataisen "hopealuoti" https://www.friendsofeurope.org/events/circular-economy-silver-bullet-for-the-eus-competitiveness-and-sustainability/
Tarkkaa tietoa Jyrki Kataisen, Sitran ja WEF:n vehkeilystä https://oikeamedia.com/o1-219200
Juttuni Real Clear Energy-alustalla https://www.realclearenergy.org/articles/2022/09/05/the_circular_economy_a_return_to_soviet-style_five-year_plans_851567.html
Suomi sai nootin komissiolta kierrätyksestä https://yle.fi/a/74-20035569
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?
to 12.12.2024 16:20Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44