Blogi: Henna Kajava, to 04.06.2020 17:53

Floydin kuoleman vaikutus valtasuomalaisiin

Minun ei alunperin pitänyt kiinnostua tästä aiheesta ollenkaan, koska mitä Floydin tapauksella on tekemistä Suomen kanssa? Tapaus aiheutti kuitenkin Suomessa ja muualla maailmassa mielenilmauksia ja niillä on vaikutuksensa myös täällä.

Minusta tuntuu, että ihonvärin ja rotuihin liittyvien ongelmien korostaminen herättää lopulta suuressa yleisössä kielteisiä tunteita. Mihin muuhun tämä loputon rasismia vastaan taistelu viittaa kuin siihen, että monikulttuurisesta yhteiskunnasta on kasvamassa yhä vakavampi ongelma. Herää tunne, että USA:n rotujen väliset vastakkainasettelut ja rähinät ovat pikku hiljaa rantautumassa Suomeenkin. Toistaiseksi tosin rauhallisina, mutta uhriutuvan väestönosan kasvaessa yhä levottomampina.

USA:ssa Floydin kuolemasta ja Black lives matter-liikehdinnästä on seurannut eri osavaltioissa lukuisia mellakoita, joissa viattomien ihmisten kauppoja ja omaisuutta on ryöstetty ja tuhottu. Tapetun Floydin ystävän mielestä vastareaktiot ovat kasvaneet suhteettomiksi Floydin kuolemaan verrattuna. Hän näkee mellakoinnin todellisena syynä ihmisten turhautumisen amerikkalaiseen yhteiskuntaan: https://www.bbc.com/news/world-us-canada-52869563

Floydin kuoleman aiheuttamien tapahtumien mittasuhteisiin on helppoa suhtautua myötätuntoisella ymmärryksellä Amerikan osalta – mellakointia lukuun ottamatta – kun ajattelee amerikkalaisen yhteiskunnan ja etenkin oikeusjärjestelmän mädännäisyyttä esimerkiksi yliampuvine tuomioineen, joita myös syyttömät ja alaikäiset joutuvat helposti kärsimään: https://areena.yle.fi/1-50307382

Sen sijaan on vaikeaa suhtautua ymmärryksellä USA:n ulkopuolella järjestettyihin mustien uhriutumistapahtumiin. Vielä kun ajatellaan, kuinka mustat ovat päätyneet muihin länsimaihin kuin USA:an alunperin vapaaehtoisesti, jolloin tyypillisesti kaksoiskansalaisina heillä on mahdollisuus palata juurilleen, missä he sulautuvat alkuperäisväestöön. On selvää, että mihin tahansa ihminen maailmassa muuttaakaan kotikonnuiltaan, häneen ei useammankaan polven jälkeen suhtauduta kuin natiiviin, jos hän ei itse todella pyri sulautumaan maan kulttuuriin ja tapoihin. Joissakin kulttuureissa, kuten japanilaisessa tämä korostuu. Myös kulttuurinen sulkeutuneisuus on kulttuuripiirre ja se on hyväksyttävä sellaisenaan. Etenkään tällaisissa kulttuureissa oman, etnisen alakulttuurin valitseminen automaattisesti oman ihonvärinsä mukaan ei ole kotoutumista, vaan etniseen kuplaan jäämistä, joka ei tavallisesti kannusta korkeaan koulutukseen ja tavoittelemaan parempaa sosiaalista asemaa.

Suomessa amerikkalaisen miehen tapaturmaisen kuoleman varjolla järjestetty mielenosoitus sujui rauhallisesti, koska kyse ei ollut afrosuomalaisesta suomalaisen poliisin uhrista, mustia ei ole Suomessa samassa mitassa kuin monessa muussa länsimaassa ja sosiaaliturva on vielä hyvä. Ruotsissa sen sijaan meno oli jo jonkin verran aggressiivisempaa. Toiseutetut julistivat mielenosoituksessa, ettei rauhaa tule ennen kuin saadaan oikeudenmukaisuutta. Tämän voi tulkita jo jonkinlaiseksi sodanjulistukseksi – levottomuuksiin ollaan valmiita, kuten niitä on Ruotsissa jatkuvasti urakalla masinoitukin kaikenlaisen rikollisuuden ohella. Myös ruotsidemokraatteja vastaan julistettiin vihaa ymmärtämättä lainkaan omaa parasta: https://pt-media.org/2020/06/03/uusruotsalaiset-huusivat-haluavansa-sotaa-valkoisten-kanssa/?fbclid=IwAR0-AL_BZ9rJboX1TKtLiwBn2O5sBzfFmX5WHnBFRd2gSegQKTTCexNx06I

Mutta takaisin Floydin tapaukseen. Monet asiantuntijat ovat rinnastaneet sen Mark Dugganin tapaukseen, jossa poliisi ampui erehdyksessä syyttömän, värillisen miehen vuonna 2011 Britanniassa ja tästä seurasi neljän päivän levottomuudet. Levottomuudet vaativat useita kuolonuhreja. Vaikuttaa selvältä, että jos uhri olisi ollut valkoinen, ei levottomuuksia olisi syttynyt, joten kyllä nämä levottomuudet aiheutuvat koetusta vastakkainasettelusta valtaväestön ja etnisten ryhmien välillä. Hyvinvointierojen kärjistyminen ja yhteiskunnalliset ongelmat vain pahentavat levottomuuksia. https://www.bbc.com/news/uk-england-london-14842416

Mutta millainen mies oli poliisin tappama George Floyd? Hän oli yli nelikymppinen musta mies, joka oli tuomittu viideksi vuodeksi aseellisesta ryöstöstä vankilaan 23-vuotiaana. Hän oli murtautunut lapsiperheen kotiin ja uhannut perheen äitiä aseella. Kuitenkin mies oli tehnyt parannuksen – aivan, kuten esim. Jan Vapaavuori, joka aiheutti sentään aivovamman viattomalle nuorukaiselle teini-iässä. Tapauksella ei siten voi katsoa olevan enää kovin paljoa merkitystä.

Floydin kuolemassa on keskeistä myös se, että ilmeisesti hänen kuolemansa aiheuttanut poliisi oli käyttänyt kyseisessä osavaltiossa laillista aloillaan pitämiskeinoa, joka tosin on kielletty useissa muissa osavaltioissa. Siihen kuolee tavallisesti vain erityistapauksissa, kuten jos on huumausaineiden vaikutuksen alaisena tai muuten heikossa kunnossa. Osan poliisin syyllisyydestä voi siten laittaa osavaltion lainsäätäjien omalletunnolle.

Henna Kajava to 04.06. 17:53

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10. 01:14

Haloo, Li Andersson: Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

to 24.09. 01:19

Kunniakansalaisia tunkee busseihin lipuitta Espoossa

la 22.08. 00:46

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08. 23:55

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07. 18:41

Pohjoiskorealaiset - pakotettu nauramaan kommunismin kärsimysten keskellä

to 02.07. 18:49

Finlaysonin tuotannosta 66 % Turkissa

ke 24.06. 15:30

Migri Somaliasta: Työnteko ei kiinnosta miehiä

ke 17.06. 22:55

Floydin kuoleman vaikutus valtasuomalaisiin

to 04.06. 17:53

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04. 01:30

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Maailmaa pyöritetään velkariippuvuuden avulla

to 08.10.2020 22:48

Professorin Ajatuksia

Sananvapaus ja fasistinen ideologia

su 18.10.2020 22:06

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Soteen ja saveen

su 18.10.2020 22:08

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10.2020 01:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09.2020 22:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Rudy Giulianin paljastukset vasta raapaisseet pintaa - Kaikkien aikojen poliittinen skandaali

su 18.10.2020 22:05

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Maskigate

su 11.10.2020 13:54

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Tärkeimmästä

to 08.10.2020 22:47

Matti Viren

Paluu menneeseen

su 27.09.2020 22:59