Blogi: Henna Kajava, pe 03.04.2020 14:40

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

Korona lähti liikkeelle eläinten törkeästä kohtelusta Kiinassa. Eläinten kaltoinkohtelu on keskeinen yhteiskunnallinen ongelma globaalisti paitsi itseisarvoisesti, myös esimerkiksi antibioottiresistenssin kehittymisen vuoksi. Korona ei ole ainoa virus, joka on lähtenyt liikkeelle Aasiasta ja on huonosti kohdelluista eläimistä peräisin. Muistamme esimerkiksi SARSin ja sikainfluenssan. Paraikaa tuhojaan tekevä koronavirus on peräisin kiinalaisten ruoakseen paahtamista hevosenkenkälepakoista ja SARS:in saimme samaten Kiinasta lepakoiden kautta sivettikissoista.

Toisaalta antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymistä tehomaataloudessa on pelätty jo pitkään. Kun eläimiä pidetään tiheässä ja ankeissa oloissa, niiden immuunipuolustus on alhaalla ja taudit leviävät tehokkaasti. Tämän vuoksi eläimiä lääkitään monissa maissa antibiooteilla jatkuvasti, jolloin syntyy helposti antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja. Tietyillä antibiooteilla saadaan eläin myös kasvamaan nopeammin vähäisemmällä rehumäärällä.

Eläinten tehokasvatuksen seurauksena antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat yleistyneet broilerinlihassa. Ennusteen mukaan vuonna 2050 maailmassa kuolee kymmenen miljoonaa ihmistä antibioottiresistenttien bakteerien aiheuttamiin infektioihin, jos suuntaa ei saada käännettyä. 

Globaaleilta pandemioilta eivät ole valitettavasti turvassa edes maapallon syrjäisimmissä kolkissa asuvat ihmiset. Koronaa on tavattu jo Amazonin alkuperäiskansojenkin keskuudessa. Näin virus uhkaa myös maapallon keuhkoja, sillä Amazonin intiaanit yrittävät puolustaa elinympäristöään, sademetsiä. Näinkö piiloaggressiivinen kiinalainen kulttuuri tuhoaa ehkä maailman arvokkaimmat, Amazonin alueen alkuperäiskansojen kulttuurit? Toivottavasti maailma ei näin köyhdy, kun Amazonin kansat on jo muutenkin ajettu armottomasti ahtaalle. Maailmaa uhkaavat itä- ja kaakkoisaasialaiset kulttuurit on saatava kuriin.

Kiina on onneksi vihdoin sulkenut villieläintorinsa ja Vietnamissakin on luonnosteilla lakimuutos, joka kieltäisi villieläinten myynnin ruoaksi. Villieläinten rääkkääminen jatkuu kuitenkin muualla Kaakkois-Aasiassa. Lisäksi netin kautta jatkuvaa toimintaa ja raatojen ovelta ovelle kauppaamista on vaikea kitkeä. Yksistään Kiinassa villieläinbisnes pyörii 15 miljardin liikevaihdolla ja miljoona ihmistä saa eläinten rääkkäämisestä elantonsa. Joka tapauksessa tätä myönteistä kehitystä pidetään eläinsuojelujärjestöjen merkittävänä voittona. 

Raivostuttavinta koronakriisissä on se, että poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet globaalien virusepidemioiden leviämiseen, vaikka kaiken aikaa on ollut tiedossa, että on vain ajan kysymys, milloin olemme tässä tai paljon pahemmassa tilanteessa. Silti ei ole ollut toimintasuunnitelmia tilanteeseen, eikä Kiinalta ole vaadittu määrätietoisesti toimia lepakkovirusten leviämisen torjumiseksi. Hongkongin infektiotautien tutkimuskeskuksen tieteellisessä julkaisussa vuodelta 2007 todetaan olevan vain ajan kysymys, milloin kiinalaisilta toreilta leviää lepakoiden välityksellä vaarallisia koronakantoja maailmalle: "The presence of large reservoir of SARS-CoV -like viruses in horseshoe bats, together with the culture of eating exotic mammals in southern China, is a time-bomb." (Artikkelista "Severe Acute Respiratory Syndrome Coronavirus as an Emerging and Reemerging Infection").

Mitä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa puuhastellaan, jos siellä ei varauduta pandemioiden kaltaisiin kriiseihin laatimalla toimintamallit otettaviksi välittömästi käyttöön kriisin iskiessä? Sama koskee tietenkin myös Suomen kantokyvyn ylittävää turvapaikanhakua, sekä turvapaikkaa hakevien ihmismassojen käyttämistä hybridivaikuttamisen keinona ja poliittisena aseena.

Eduskunnassa lätistään ja nahistellaan tehottomasti ja suhteellisen pienistä asioista, jolloin todella suuret, koko Eurooppaa ja ihmiskuntaa uhkaavat asiat jäävät usein käsittelemättä ja valmistautumatta. Mikäli nytkin olisi ollut valmis toimintamalli maailmalla leviävän uuden ja vaarallisen viruksen varalle, oltaisiin voitu reagoida nopeammin ja taloudelliset tappiot olisivat muodostuneet pienemmiksi.

Tilanteen vakavuudesta huolimatta olisimme helposti olleet vielä paljon pahemmassa tilanteessa. Koronavirus COVID-19, jonka olemme saaneet riesaksemme muuntuu nimittäin onneksi 8-10 kertaa hitaammin kuin influenssavirus, joten rokotteen kehittäjillä on hyvät mahdollisuudet pysyä kehitystyössään ajantasalla muuntuvan viruksen ominaisuuksista. On myös onnekasta, että tämä koronavirus sattuu olemaan sen luonteinen - hypervirulentti - ettei siitä kehity helposti tappavampia muotoja. 

Suomi on onneksi selvinnyt vähäisillä kuolonuhreilla, mutta virus on typistänyt elämäämme jopa epätodellisen tuntuiseksi. Taloudellisten vaikutusten realisoitumista voimme vain pelolla odotella. Ylen mukaan poikkeusolojen arvioidaan kestävän jopa puolitoista vuotta eli rokotteen tuloon saakka. 

Yritetään kaikesta huolimatta pitää talouden pyörät pyörimässä ja hankitaan tarpeelliset ostokset suomalaisilta yrityksiltä!

Henna Kajava pe 03.04. 14:40

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Amran - Pohdintaa vuonna 1990 Suomeen tulleen somalipakolaisen kirjasta

pe 03.09. 00:22

Kuka on suomalainen, Kai Mykkänen?

su 29.08. 12:25

Terveyskeskuskokemuksia Espoossa ja lääkärituonti ulkomailta

to 10.06. 13:37

Puolta Espoosta ollaan kaavoittamassa maahanmuutolle

pe 07.05. 15:19

Kokoomus ja punavihreät poistamassa Espoossa maksuttoman pysäköinnin

pe 23.04. 21:16

PS haluaa ainoana puolueena pakkoruotsin historiaan

su 18.04. 01:22

Espoon turvallisuus romahtanut

pe 09.04. 19:13

Punavihreät muuttaneet amikset päivähoitopaikoiksi

ma 22.03. 20:29

Johtaako Helsingin vuokra-asuntojen ylitarjonta keskustan kiihtyvään etnistymiseen?

ti 02.03. 23:39

Kansallismielinen, ex-Maahanmuuttokriittiset-Facebook-ryhmä poistettu

la 20.02. 14:20

blogit

Vieraskynä

Koronakriittinen lähdekritiikki ei horju

ma 13.09.2021 22:43

Juha Ahvio

Akateeminen tiedeyhteisö on politisoitunut

su 29.08.2021 13:53

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jonkinlainen huimaus meitä vaivaa, kun emme itsenäisyyttä puolusta

ke 16.06.2021 18:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Amran - Pohdintaa vuonna 1990 Suomeen tulleen somalipakolaisen kirjasta

pe 03.09.2021 00:22

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Valeisradio hämärtää tarkoituksellisesti (?) uutisoinnillaan Interceptin uuden WUHAnin laboratorioraportin poliittisen merkityksen

pe 10.09.2021 11:09

Heikki Porkka

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) antaa väärän todistuksen lähimmäisestään

ke 14.07.2021 12:01

Tapio Puolimatka

Rokotepassien avulla kohti digitaalista diktatuuria?

to 09.09.2021 21:09

Olli Pusa

Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

ma 06.09.2021 11:19

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09.2021 23:47

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44