Blogi: Henna Kajava, ti 02.04.2019 22:43

Taksimaailman väestönvaihdos ja kasvava harmaa talous

Sain viestin taksiyrittäjältä, jonka kanssa jaamme lähettäjän mukaan pitkälti samat arvot. Taksiyrittäjä haluaa taksiuudistuksen seurauksena rehottavan harmaan talouden taksimaailmassa kuriin. Niin haluan minäkin.

Tässä nähdään taas monikulttuurisuuden rikkautta, kuinka kehitysmaista on tuotu Suomeen harmaata taloutta. Mikä oli taksiuudistuksen perimmäinen motiivi? Oliko se kehitysmaista tulleen väestön työllistäminen suomalaisten kustannuksella, eikä hintojen halpeneminen. Hintojen halpenemisen nimittäin maksavat lopulta veronmaksajat harmaan talouden menetettyjen verotulojen muodossa. Vai olivatko uudistuksesta vastaavat oikeasti niin laiskoja tai hölmöjä, etteivät huolehtineet taksitoiminnan verojen maksun kontrolloinnin ja hyvän laadun säilymisestä?

Halutaanko Suomelle haitallisen maahanmuuton näkymistä tilastoissa edes hieman loiventaa  väestönvaihdoksella taksikuskien ammattikunnassa? Nyt taksipalvelut ovat heikentyneet, hinnat halventuneet veronmaksajien kustannuksella ja suomalaisia työntekijöitä syrjäytetty ammattiautoilussa.

Taksamittarit takseissa on säädettävä jälleen mitä pikimmiten pakollisiksi. Kuskeilta on vaadittava suunnistuskoe siten, että heidän on osattava itsenäisesti navigaattorin avulla perille. Taksikuvut on vaadittava takaisin käyttöön ja ne on numeroitava ilman päällekkäisyyksiä asiakkaiden turvallisuuden ja taksien tunnistettavuuden vuoksi. Monet naiset eivät uskaltaudu enää yksin tällaisten villien taksien ja patriarkaalisista kulttuureista tulleiden kuskien kyytiin, kun uhkakuvien toteutumiseltakaan ei olla vältytty.

Tässä julkaisen luvalla viittaamani taksiautoilijan painavan viestin:

"Hyvää huomenta. Arvomaailmasi on hyvin lähellä minun ajatuksiani. Yhden kansanedustajan mahdollisuudet muutoksiin ovat kuitenkin puolueissa ja eduskunnassa hyvin rajalliset. Taksiyrittäjänä äänestin viimeksi vaaleissa perussuomalaisia, koska Soinin sanoin te vastustitte täydellistä taksimarkkinan vapauttamista. Kuitenkin takki käännettiin kun piti varmistaa hallituksessa pysyminen. Siinä meni Sampo Terhon ja Timo Soinin uskottavuus lopullisesti.

Kuten tiedät, mitään erityisen hyvää vapautuksesta ei seurannut. Paluu vanhaan järjestelmään on mahdottomuus, enkä sitä enää edes halua. Perusasia minulle on, että korjattaisiin lakia, niin että jokaisella taksiyrittäjällä on samat velvollisuudet esim. verottajan ja muiden lakisääteisten maksujen suhteen. Ei mielestäni ole oikein, että maahanmuuttajat laistavat monissa maksuissa ja ilmoittavat verottajalle vääriä tuloja. Meillä "vanhoilla taksella" taasen on taksamittarit joista verottaja saa halutessaan tarkan liikevaihdon halutessaan.

Muut ongelmat kyllä taksimaailmassa korjaa markkinatalous. Epäkelvot poistuvat ajallaan. Haluaisin kuitenkin varmuuden, että sinä ja perussuomalaiset ajaisivat tiukempaa kontrollia taksien verojen ja velvoitteiden hoitamiseen. Tällä hetkellä edesmennyt hallitus Bernereineen ja Sipilöineen ei ollut näistä asioista kiinnostunut laisinkaan. Harmaa talous, joka kasvaa koko ajan taksimaailmassa on eriarvoistavaa ja yhteiskunnalle kallista sekä turhaa. "

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Uudellamaalla äänestysnumerolla 50 sekä vahvana vaikuttajana Espoon valtuustossa ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Kotisivuni löytyvät osoitteesta   www.hennakajava.fi 

http://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan/?ref=bookmarks

Henna Kajava ti 02.04. 22:43

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07. 18:41

Pohjoiskorealaiset - pakotettu nauramaan kommunismin kärsimysten keskellä

to 02.07. 18:49

Finlaysonin tuotannosta 66 % Turkissa

ke 24.06. 15:30

Migri Somaliasta: Työnteko ei kiinnosta miehiä

ke 17.06. 22:55

Floydin kuoleman vaikutus valtasuomalaisiin

to 04.06. 17:53

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04. 01:30

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04. 14:40

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03. 12:49

Yle: Suomi seuraa Ruotsin tietä

su 01.03. 16:43

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02. 00:53

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Kaksi kansainvälistä sopimusta

ke 01.07.2020 22:48

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Ilmastosekoilun hinta?

pe 03.07.2020 10:49

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Ennen oli paremmin

ke 01.07.2020 22:49

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52