Blogi: Henna Kajava, la 16.03.2019 16:17

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

Ainoastaan perussuomalaiset ja demarit kannattavat työvoiman saatavuusharkinnan säilyttämistä Suomessa ja ovat tässä suomalaisten työntekijöiden puolella. On perin ihmeellistä, että kaikki muut puolueet ovat niin yksissätuumin työvoiman saatavuusharkintaa vastaan, kun muutkaan maat Euroopassa eivät ole siitä luopuneet. Tiesitkö, että Ruotsi on ainoa EU-maa, joka on poistanut työvoiman saatavuusharkinnan?

Ja mitä seurauksia tästä on Ruotsissa ollut? Löysin varsin karmivan listauksen SAK:n sivustolta. Sen luettuaan ei voi kuin järkyttyä siitä, miten muut puolueet Suomessa ovat niin yhtenäisesti saatavuusharkinnan poistamisen puolella ja omia kansalaisiaan vastaan.

Eräs uskomattomimpia asioita SAK:n listauksessa on se, että Ruotsista työluvan saaneista EU:n ulkopuolisista ihmisistä suurin osa on hakenut turvapaikkaa Ruotsista. Siis mitä?! Ilmeisesti työluvan tai työn loputtua on turvauduttu tällaiseen kalliiseen vilunkipeliin. Monissa tapauksissa on ollut kyse myös valetyöpaikoista, joita on myyty kehitysmaihin. Kun työpaikkaa ei sitten todellisuudessa olekaan Ruotsissa, niin asetutaan Ruotsiin elämään sosiaaliturvalla.

Entä muita kielteisiä seurauksia? Saatavuusharkinnan poiston myötä ulkomaisia työtekijöitä on rekrytoitu enimmäkseen aloille, joilla on jo valmiiksi työvoiman ylitarjontaa. Tätä ovat tutkineet OECD ja ruotsalainen DELMI.

Ja miksiköhän työnantajat palkkaavat mieluummin ulkomaisia kuin kotimaisia työntekijöitä, joiden kanssa on helpompi kommunikoida? No tietenkin voidakseen maksaa vähemmän palkkaa. SAK:n mukaan Suomessa on jo nyt kahdet työmarkkinat ja ulkomaisten työntekijöiden alipalkkaus näkyy tilastoissa.

Tästä on seurannut se, että Suomessa moni työtön duunari ihmettelee, kun ei onnistu saamaan työtä, vaikka alalla valitellaan työvoimapulaa. Työnantajilla ei toisinaan olekaan työvoimapulaa, vaan ainoastaan halpatyövoiman pulaa. Tästä esimerkkinä vaikka laivanrakennusala.

On myös merkittävää, että paikalliset ELY-keskukset voivat vapauttaa tarvittaessa mitä tahansa aloja saatavuusharkinnasta, jos näin päätetään, joten miksi saatavuusharkinnasta halutaan luopua kaikilla aloilla?

Perussuomalaiset ovat nykyään ainoa puolue, joka ajaa suomalaisen duunarin asiaa. Demaritkin kannattavat holtitonta humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa, joka mm. vaikeuttaa pienipalkkaisten asunnon saamista pääkaupunkiseudulla.

Saman voi katsoa myös videonahttps://www.youtube.com/watch?v=yrHU3qDxrF0&lc=z22uhhexlrzeid51lacdp431qsxz1nts1cfkk1e4ajdw03c010c&feature=em-comments

Lähde: SAK: https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/kymmenen-faktaa-ulkomaisen-tyovoiman-saatavuusharkinnasta?fbclid=IwAR0ynmkdBqfTaBHbIufuKkH5FtcjrMwr3y6RNWneKEECwGD_rQdsZKaWTBo

Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla äänestysnumerolla 50, Espoon valtuustoryhmän 1. vpj., sekä opetuslautakunnan jäsen. 

Henna Kajava la 16.03. 16:17

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44