Blogi: Reijo Tossavainen, su 18.02.2018 14:20

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

"Hallitus olisi valmis kasvattamaan Suomen EU-budjettiin maksamaa osuutta, jos raha tuottaisi selkeää lisäarvoa."  Näin sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) STT:lle.

Tällaisia kohteita olisivat Orpon mukaan esimerkiksi tutkimus, kehitys, innovaatio, puolustus, turvallisuus ja maahanmuuttoasiat.

"Näihin kun EU suuntaisi varoja, tekisi niitä yhdessä enemmän, se olisi Suomelle eduksi. Jos euro maksetaan, kymmenen euroa saadaan eurooppalaisena lisäarvona takaisin", Orpo EU-uskoisena lupaa.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Vähempi valehtelu olisi hieman uskottavampaa.

Jos näin todella on kuten Orpo väittää, niin silloin ehdotan, että Suomi lähettää Brysseliin heti vaikkapa miljardin ylimääräistä. Sitten jonkun aikaa odoteltuamme valtion pankkitilille kolahtaa 10 miljardia "eurooppalaisena lisäarvona".

Tällä konstilla velat muttuvat pian saataviksi, ja meillä kaikilla on sen jälkeen oikein kivaa. Tosi helppoa kuin heinänteko konsanaan!

Orpon järjenjuoksu on ennenkin heittänyt kuperkeikkaa. Syksyllä 2015 hän maahanmuuttoryntäyksen tiimellyksessä totesi, että "pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu on rasismia". Nyt jopa Maahanmuuttovirasto on todennut, että suurin osa tulijoista ei täytä pakolaiseksi toteamisen edellytyksiä.

Orpon arvion perusteella Maahanmuuttovirasto syyllistyy rasismiin.

Kokoomuksen herraonni ei ole ollut muutoinkaan hurrattava. Vuonna 2011 ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen Alexander Stubb loihe lausumaan, että "nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa, ja joka muuta väittää, on pölhöpopulisti".

...........

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen su 18.02. 14:20

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin

la 08.06.2024 22:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06.2024 11:03

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Kompassi hukassa?

su 05.05.2024 00:58

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44