Näin jo vanhempana tulevat usein mieleen menneet asiat. Myös vapuista jotkut ovat jääneet mieleen ja jotkut eivät. Kerron yhdestä vapusta.
Silloin olin vielä nuori mies, ja Suomessa elettiin taistolaisuuden mahtiaikaa. Istuimme vappuaattona eräässä ravintolassa, ja loppuillasta innostuin lyömään vetoa siitä, että lähdenkö mukaan taistolaisten vappumarssiin.
Vappuaamuna kauhistuin. Mitä minä olin mennyt lupaamaan? Enhän minä nyt voi nolata itseäni tuolla tavalla!
Koska vetoa oli lyöty, niin eihän siinä mikään auttanut. Kävelin taistolaisten kokoontumispaikalle. Siellä käteeni annettiin plakaatti, jossa luki "USA pois Vietnamista". Se oli siis sitä aikaa.
Kannoin plakaattia urhoollisesti. Tosin yritin pysytellä rivistön sisällä, että minua ei olisi huomattu. Hävetti.
Urhoollisuuteni ei mennyt hukkaan, sillä koht'sillään jenkit lähtivät lätkimään Vietnamista. Erityisesti olen ylpeillyt sillä, että ennen minua plakaattia oli kannettu monena vuotena, mutta mitään ei ollut tapahtunut.
Olen ollut noiden vuosien jälkeen monella tavalla mukana politiikassa. Muutaman vuoden olin kansanedustajakin. Silti pidän Vietnamin sodan lopettamista poliittisen urani kirkkaimpana saavutuksena.
Kaikesta huolimatta tai juuri siksi kaikille oikein rauhanomaista vappua! Siis myös marssijoille.
.........
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita.
Punaviherkepuli hallitus on helppo tipauttaa kanveesiin
ke 08.05.2019 17:32 Blogiteläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Uuden Controligarchs paljastuskirjan esittely
ke 06.12.2023 13:28Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Pelastuspartiot liikkeellä?
to 07.12.2023 19:59Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44