Blogi: Reijo Tossavainen, ma 06.11.2017 10:41

Halla-ahon häirintä ei kiinnosta Yleä ja Hesaria. Mukasuvaitseva sensuuri toimii.

Median yksipuolisuus on jo suorastaan uskomatonta. Suomalaisen puolueen puheenjohtaja ja europarlamentaarikko joutuu vakavan häirinnän kohteeksi, mutta tapahtuma ei yllä Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa minkäänlaiseksi uutiseksi. Plarasin juuri kummankin tiedotusvälineen nettiuutiset läpi, ja en löytänyt asiasta riviäkään.

Olen todella huolestunut maamme demokratian tilasta.

Alla oleva juttu on lainaus Suomen Uutisista, jonka juttu perustui Jussi Halla-ahon kirjoituksiin Facebookissa.

Ilta meni Turussa. Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin. Kävelin kaverin kanssa ravintolasta hotellille. Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: ”Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

Antifantti tuli hotellin aulaan jatkamaan uhoamista ja kiljumista, kunnes respa soitti poliisit paikalle.

Halla-aho jatkaa asian puimista toisessa kirjoituksessa:

Vaikka nyt mitään sen pahempaa ei tapahtunut – kiitos lähinnä edullisten olosuhteiden ja oman toimintani -, arvelen, joskaan en esitä faktana, että jos naamioituneet vastarintamiehet olisivat seuranneet Li Anderssonia, piirittäneet hänet ja käyttäytyneet uhkaavasti, meillä jo marssittaisiin ja vihellettäisiin peliä poikki.

Hiukan viihteelliseksi koen sen, että naamioituneet, de facto uniformupukuiset ja ilmeisen koordinoidusti toimivat poliittisia vastustajia jahtaavat katupartiot kutsuvat vaaleissa valittua kansanedustajaa (tai, no, ketään) fasistiksi.

Toimintatapa näillä näyttää olevan se, että normaalisti pukeutunut tiedustelija bongaa kohteen, lähtee seuraamaan ja kutsuu puhelimella naamiomiehet paikalle.

Edellisen kerran Turussa Antifa tuli häiriköimään perussuomalaisten eduskuntavaalitilaisuutta, jossa olin puhujana. Sitä edeltävällä kerralla fantitar sylkäisi, tai yritti sylkäistä, minua naamaan kadulla. Kansalaisaktivismi jäi yritykseksi, koska ammus lähti huonosti huulilta, jäi roikkumaan leukaan ja putosi siitä rinnuksille. Siitä olisi saanut hyvän sketsin.

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen ma 06.11. 10:41

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Suomalaisten tahdon mukaista politiikkaa

ke 29.07.2020 23:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Suomesta on tulossa renki

la 25.07.2020 10:57

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07.2020 23:26

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Epäkorrekteja kuvauksia

ke 29.07.2020 23:24

Matti Viren

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07.2020 20:52