Blogi: Reijo Tossavainen, su 22.10.2017 09:51

Punavihreää "parempaa väkivaltaa" Tampereella

Mukasuvaitsevat vaativat Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämistä, koska sen katsotaan aiheuttavan väkivaltaa ja kaikkea mahdollista muutakin pahaa. Ainakin näin kuvitellaan, mutta käytäntö toistaiseksi on ollut aivan päinvastainen. Järjestö on toiminut demokratian pelisääntöjä noudattaen. Poikkeuksena on vain yksi sen jäsen, joka syyllistyi viime vuonna väkivaltaiseen tekoon.

Mukasuvaitsevaitseva media on sen sijaan hiljaa punavihreiden aktivistien mellakoinnista. Muutama kuukausi sitten innokkaimmat matkustivat Saksaan saakka, jossa he osallistuivat väkivaltaisiksi yltyneisiin mellakoihin. Sitä ennen he olivat häirinneet kotimaassa rauhallisesti edenneitä mielenosoituksia useita kertoja.

Nyt toimintaterapiaan eli "parempaan väkivaltaan" tarjoutui mahdollisuus Tampereella. Siellä poliisin oli kuitenkin pakko viheltää peli poikki. Väkivaltaisuuksien aikana otettiin kiinni neljä innokkainta. Yksi otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä, yksi vaaran aiheuttamisesta ja kaksi poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Toimintaterapian aikana liikenne kaupungin kaduilla oli useita kertoja pysähdyksissä ja junaliikenne Poriin ja Vaasaan muutaman hetken pysähdyksissä mellakoijien käveltyä kiskoilla.

Mutta mitä teki meidän omaa erinomaisuuttaan ja tosiasioiden kertomista kehuva mediamme? Se kertoi kyllä että pommit räjähtelivät ja liikennettä häirittiin. Sen sijaan Helsingin Sanomissa ja useissa muissakin medioissa jätettiin kokonaan kertomatta tai vääristeltiin ketkä mellakointiin syyllistyivät. Sen kertominen ei sopinut punavihreän mukasuvaitsevan median yksipuoliseen poliittiseen agendaan.

Näin toimi perinteinen valemedia. Se siis jätti kertomatta asioita eli selkosuomeksi sanottuna valehteli. Ei ensimmäistä kertaa ja valitettavasti ei myöskään viimeistä kertaa.

Onneksi on some.

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen su 22.10. 09:51

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Yhteiskunnan perustus on perhe

pe 25.11.2022 19:47

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11.2022 19:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11.2022 03:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09.2022 13:29

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hups, Maailman Talousfoorumin (WEF) dystooppinen Suuri Resetti taisi juuri sortua omaan näppäryyteensä?

su 20.11.2022 14:41

Heikki Porkka

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11.2022 11:17

Tapio Puolimatka

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10.2022 07:00

Olli Pusa

Suomi ja korruptio

to 24.11.2022 23:32

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44