Ilkka-lehdessä 5.8.2017 julkaistussa kolumnissa Patrick Le Louarn kirjoittaa, että vaalitappioiden jäljiltä Marine Le Pen ja hänen Front National-puolueensa ovat liki hävinneet poliittiselta kentältä, harvoja ponnettomia julkilausumia lukuunottamatta.
Le Louarn kuitenkin veikkaa, että populistiselle ulkomaalais- ja islam-vastaiselle puolueelle on kuitenkin avautumassa uusi mahdollisuus nousuun, koska aiemmin maltillisesti rivimuslimeihin suhtautuneet ranskalaiset ovat lyhyen ajan sisällä muuttaneet kantaansa. Pääsyynä tähän on, että maltillisetkin muslimit osoittavat yhä selvemmin vaatetuksellaan, käytöksellään ja suhtautumisellaan haluavansa olla omissa porukoissa.
Ranskan katukuvassa ja palveluammateissa naisilla näkee yhä enemmän mustia kaapuja aikaisempien, enemmänkin perinteen vuoksi käytettyjen värikkäiden huivien sijaan. Nykyisin huivikin on lähes poikkeuksetta selvästi uskontoon viittaava musta ja murkkuikäiset tytötkin seuraavat aikuisten esimerkkiä. Lisäksi kouluikäiset keskustelevat lähijunissa ja metroissa äänekkäästi islaminuskon erinomaisuudesta.
Le Louarn kertoo keväällä julkaistusta laajasta tutkimuksesta, joka suunnattiin Ranskassa asuville nuorille, jotka omaavat pohjoisafrikkalaiset sukujuuret usean polven takaa. Alle 25-vuotiaista miehistä yli 50 prosenttia kannattaa naisten pukeutumista niqabiin tai burkaan ja 28 prosenttia on moniavioisuuden kannalla. Naisista taas 43 prosenttia vaatii uimahalleihin eri vuoroja naisille ja miehille eikä 41 prosenttia halua antaa poskipusua miehelle. Sukupuoleen katsomatta yli 70 prosenttia vaatii kouluruokailuihin halal-vaihtoehtoa.
Raine Tiessalo kirjoitti UP-lehdessä jo vuonna 2011, että Ranskassa ei käydä käytännönläheistä, taloutta koskevaa julkista keskustelua. Yhteiskunnallista keskustelua käydään joko pienistä, mutta tunteita herättävistä asioista, joihin poliitikot voivat vaikuttaa, tai keskustellaan aiheista, jotka ovat niin ideologisia tai maailmaasyleileviä, että pragmaattisuus ja konkretia jäävät puuttumaan. Tiessalon mukaan on oireellista, että vuosikymmenten pahimmassa talousahdingossa kärsivässä Ranskassa on keskusteltu vuosikausia siitä, pitäisikö islamilaiset burka-asut kieltää julkisilla paikoilla. Maassa oli 2011 Tiessalon arvion mukaan kaksituhatta burkaan pukeutuvaa naista, mutta aihe on peittänyt alleen kaiken rationaalisen keskustelun velkaongelmasta.
Ehkäpä kyseessä ei olekaan niin pieni ja mitätön ongelma, kuin väitetään, koska jos näin olisi, miksi aihe edelleen puhuttaa Ranskanmaalla? Ja mitä ilmeisimmin kyse ei enää ole vain kahdestatuhannesta burkaan pukeutuvasta naisesta. Le Louarn kirjoittaa, että monet merenrantakunnat ovat yrittäneet eri tavoin kieltää uimarannalla täyspukeissa esiintymisen ja uimisen, mutta huonolla menestyksellä; Laki edellyttää vain, että kasvot ovat näkyvillä ja vaatetus säädyllinen, joten ei voida vaatia, että maassa maan tavalla. Tämä olisi kuitenkin lailla muutettavissa, jos poliittista tahtoa löytyy.
Le Louarn päättää kolumninsa toteamalla, että jos Front National-puolue silottelee lausuntojaan ja tarkistaa hiukan suhtautumistaan EU:hun, niin ”siitä tullee salonkikelpoinen.”
Saman suuntaisen päätelmän Ranskan suverenistien noususta tekee Sakari Linden 4.8.2017 Facebookissa kirjoittamalla, että ”Emmanuel Macronin hyvin nopea suosion lasku 36 prosenttiin kertoo selvää kieltä siitä, että tie voi seuraavaksi olla auki kansalliselle rintamalle tai muulle Ranskan itsenäisyyttä kannattavalle poliittiselle voimalle. Macron oli Ranskan globalistien viimeinen oljenkorsi vanhojen valtapuolueiden menetettyä uskottavuutensa.”
Ranskassa on ollut viimeksi ylijäämäinen budjetti vuonna 1974, ja maassa on haluttu pitää yllä velkarahalla rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta on tullut hetki, jolloin mitä ilmeisimmin Macronin on myönnettävä kansalle, ettei keisarilla ole vaatteita, vaan burka. Ranskassa mitä ilmeisimmin keskustelu jatkunee keisarin vaatteista ja velkaantumisesta ja seuraamme tilannetta suurella mielenkiinnolla.
Piia Kattelus, Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja
Piia Kattelus on etelä-pohjalainen itsenäisyyshenkinen radikaali konservatiivi, joka toimii Kansalaispuolueen ja Suomalaisuuden Liiton varapuheenjohtajana sekä Seinäjoen kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtajana. Motto: "Äitiys kasvattaa ja isänmaa velvoittaa". Poliittiset teemat ovat puolueettomuus, itsenäisyys, alueiden tasa-arvo ja hallittu maahanmuutto.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44