EU on tottunut heittämään sääntökirjan roskiin aina kriisin iskiessä. EU:n perussopimuksen artikla 125 toteaa: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen muiden jäsenvaltioiden velkoja.” Tätä sääntöä kierretään mitä monimutkaisemmilla mekanismeilla, mutta lopputulos on aina sama: Suomi on nettomaksaja. Suomalaisille on valehdeltu eurosta ja oikeastaan valheet pitävät euron kasassa. Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti Tuomas Malinen kirjoittaa blogissaan, että euro pelastetaan kansan vastustuksesta piittaamatta, eli jälleen otetaan askel eteenpäin liittovaltiokehityksessä ja siirrytään velkojen yhteisvastuuseen.

Euromaat ovat jo sopineet 540 miljardin kriisiavusta, johon kanavoidaan rahaa EVM:sta, Euroopan investointipankista ja yhteisestä työllisyysrahastosta. Pelkästään näistä toimenpiteistä Suomelle koituu ainakin 700 miljoonan eurot takausvastuut. Etelä-Euroopan vaatimuksesta EU valmistelee vielä jopa yli biljoonan euron jälleenrakennusrahastoa, josta on koitumassa Suomelle ennätysmäiset lisävastuut.

Suomessa ei pystytä rehellisesti keskustelemaan siitä, onko miljardien eurojen vastuiden ottaminen Välimeren alueen velkatalouksien tukemiseksi todella Suomen etu. Mikään ei puhu sitä vastaan, etteikö Suomi pärjäisi omalla itsenäisellä kelluvalla valuutalla ja fiksulla rahapolitiikalla, kuten kaikki muut Pohjoismaat. Viennistä riippuvaisista pohjoismaisista kansantalouksista Suomen tuotantorakenne on lisäksi kaikkein vähiten monipuolisin, jolloin kansainväliset suhdannevaihtelujen muutokset heijastuvat maahamme voimakkaasti. Eurosta eroamiselle pitäisi luoda EU:ssa oikeudelliset raamit. Kriisivaluutaksi muuttunut euro ei voi olla mikään vankila, josta ei pääse irti. Lisäksi historia ei tunne yhtä ainutta yhteisvaluuttaa, joka olisi selvinnyt ilman liittovaltiota. Liittovaltionko puolestako suomalaiset aikoinaan äänestivät? Dosentti Malinen jatkaa blogissaan: ”Velkojen yhteisvastuu köyhdyttäisi maamme sekä jokaisen muunkin euron jäsenmaan.” Euromaista etenkin Italia on suuri murheenkryyni, sillä maan talous on kasvanut aneemisesti koko 2000-luvun. Italian velka-aste paisui jo ennen koronapandemiaa 134 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja nyt maa vaatii koko euroaluetta yhteisvastuuseen maan velanotosta. Italian ongelmat eivät kuitenkaan ratkea lisävelanotolla.

Naapurimaamme Ruotsi saa koronakriisistä toipumiseen selvää vetoapua omasta kruunustaan, jonka kurssi joustaa taloussuhdanteiden mukaan. Suomi taas on vankina eurossa, jonka kurssi on liian kallis vientiteollisuudellemme. Vaihtoehtoina ovat sisäinen devalvaatio, mikä edellyttää joustoja työmarkkinoilla tai tuotannon siirtämistä halvemman kustannustason maihin. Suomen eurojäsenyyttä perustellaan yleensä korkeilla koroilla 1990-luvun alussa, vaikka syyt olivat suurelta osin poliittisia. Tällöin unohdetaan se, että markan kellutuksen alettua 1992 alkoivat korot laskea voimakkaasti aina 1990-luvun loppuun asti ja samalla Suomen vienti lähti nousuun. Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen. On tullut aika purkaa euro!