Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on virkistävä poikkeus. Kun hän arvioi asioita, punavihreä suodatin ei ole päällä. Hän näkee ja kertoo asiat sellaisina kuin ne ovat.
Kirkko on viime aikoina profiloitunut kielteisten turvapaikkapäätösten voimakkaana vastustajana. Sitä monien muiden ohella myös Appelsin ihmettelee.
"Helsingin Tuomiokirkossa luettiin hiljattain ääneen Maahanmuuttoviraston tekemiä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja rukoiltiin päättäjille ”empatian kykyä” ja ”viisautta turvapaikanhakijoita koskeviin päätöksiin”. Kun erikseen anellaan jollekin viisautta ja empatiaa, se tarkoittaa, että sitä ei siis nykyisellään riittävästi ole. Käytännössä siis kirkossa saarnattiin kansalle, että turvapaikkapäätöksiä tekevät suomalaiset virkamiehet ja päättäjät ovat empatiakyvyttömiä tai tyhmiä. Ehkä molempia.
Kiirastorstaina piispat Kaarlo Kalliala ja Björn Vikström puolestaan julkaisivat lausunnon, jossa annettiin ymmärtää, että joka ainoalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle tulisi myöntää väliaikainen oleskelulupa, koska se olisi "kaikkien edun mukaista". Piispat eivät sanallakaan tekstissään viitanneet siihen, että viranomaisilla saattaa olla joissain tapauksissa erittäin painavia perusteita olla tuota lupaa antamatta. Ikään kuin piispat eivät olisi kuulleetkaan siitä, että Tukholman äskettäisen terrori-iskun tekijäksi on paljastunut henkilö, joka oli määrätty poistettavaksi maasta.
Pelkkä lain sanallinen vastustus ei kaikille kirkon edustajille ole riittänyt. Kun afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palautuksista nousi hiljattain kohu, myös kirkon edustajia nousi vastarintaan. Näin siitä huolimatta, että somessa velloneet huhut palautettavien iästä ja raskaana olevasta naisesta eivät pitäneet paikkansa. Ainakin yksi pappi konkreettisesti yritti estää viranomaistyötä pyrkimällä Metsälän säilöönottoyksikössä pysäyttämään poliisiajoneuvon. Pappi kiljui poliisien ajavan hänen ylitseen ja yritti provosoida konfliktin", Ulla Appelsin kertoo.
Hämmästelen samaa kuin Appelsin. Miten kirkon jäsenistä ja työntekijöistä tuli mellakoiden osapuoli ja miten sen tehtäviin kuuluu arvostella niitä suomalaisia virkamiehiä ja päättäjiä, jotka pyrkivät noudattamaan sekä Suomen lakia että turvapaikkasäädöksiä? Papit itse käsittelevät työssään paljon arkaluonteisia tietoja ihmisistä. Heidän, jos keiden, pitäisi siis ymmärtää, että virkamiesten ja päättäjien on mahdoton puolustautua syytöksiä vastaan, koska yksittäisiä turvapaikkapäätöksiä ei saa julkisuudessa avata eikä perustella.
Kirkon piirissä punavihreän mukasuvaitsevaiston toiminta on pienenä vähemmistönä, mutta se näkyy ja kuuluu samanhenkisen median myötävaikutuksella. Moni ihmettelee kauhistuneena nykymenoa.
Kaikki eivät vain seuraa, vaan tekevät myös johtopäätöksiä. Esimerkiksi kansanedustaja Mika Raatikainen (ps), ilmoitti eroavansa kirkosta siellä vallitsevan anarkian johdosta.
Punaviherkepuli hallitus on helppo tipauttaa kanveesiin
ke 08.05.2019 17:32 Blogit
eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Artemis kohti Kuuta
la 11.04.2026 12:53
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Muslimiveljeskunta - ei Putler - on Euroopalle eksistentiaalinen turvallisuusuhka
ke 01.07.2026 14:24
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44