Euroopan komission esittelemä vihreän kasvun ohjelma sisältää useita laki - ja toimenpide-ehdotuksia, joiden toimeenpanemisella komissio pyrkii siihen, että Eurooppa olisi 2050 hiilineutraali manner. Jotta tästä tavoitteesta eivät EU-jäsenmaat pääsisi lipsumaan, tahtoo komissio erillisellä lailla sitoa jäsenmaat toimimaan ilmastoneutraaliuden eteen. Ensi askeleina EU-maiden olisi sovittava 2030 päästövähennystavoitteen nostamisesta nykyisestä 40 prosentista vähintään 50 prosenttiin. Kiristynyt kunnianhimo 2030 päästövähennystavoitteissa edellyttää komission mielestä myös energiatehokkuusdirektiivin ja uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin muuttamista.
Vihreän kasvun ohjelmassa esitetty päästökauppamekanismin ulottaminen merenkulkuun ja tieliikenteeseen on tuhoisaa Suomen vientiteollisuudelle. Maantieteellisen sijaintinsa ja ison pinta-alansa vuoksi Suomi on erityisen vaikeassa asemassa, jos logistiikkakustannukset kasvavat yhä suuremmiksi. EU:n sanelemat kiristyneet hiilinieluvaatimukset taas voivat tehdä mahdottomaksi ylläpitää Suomessa liiketoiminnallisesti kannattavaa metsäteollisuutta. Kaiken tämän päälle komissio suunnittelee 100 miljardin euron suuruista reilun siirtymän rahastoa, jonka tarkoituksena on nettomaksajamaiden kustannuksella kustantaa Itä-Euroopan maiden siirtymä kohti vähäpäästöisempää kansantaloutta.
Vihreän rahoituksen kriteerejä päätettäessä ratkaisuna ei voi olla ekoleiman epääminen ydinvoimalta, sillä Suomen energiaintensiivinen teollisuus on ydinvoimasta riippuvainen. Vihreän rahoituksen ekoleimalla on iso merkitys siinä, miten eri energiahankkeet saavat yksityiseltä sektorilta rahoitusta. Euroopan parlamentissa on havaittavissa ideologista ydinvoimavastaisuutta. Suomessa ei saa vaarantaa tarvittavien ydinvoimalahankkeiden rahoitusta. EU-komissio on niellyt radikaalin ilmastoliikkeen argumentit siitä, että maailmaa uhkaa täystuho, jos nyt välittömästi ei tehdä rajuja ilmastopoliittisia toimenpiteitä, vaikka EU:n päästöt ovat noin 10 prosenttia kaikista globaaleista päästöistä. Varmasti jokainen kantaa huolta ilmastosta ja ympäristöstä, mutta ilmastonmuutos on kysymys, joka vaatii globaaleja ratkaisuja. EU:n yksipuoliset ilmastopoliittiset toimet pahimmillaan johtavat vain eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn dramaattiseen heikentymiseen, jota seuraa kasvava työttömyys, verotulojen ehtyminen ja hyvinvointivaltion rahoituspohjan rapautuminen. Jatkuvasti kiristyvät päästövähennystavoitteet lisäävät markkinoiden ja kuluttajien epävarmuutta ja tekevät Euroopasta epähoukuttelevan paikan investoinnille. Tämä ei voi olla suomalaisten ja muidenkaan eurooppalaisten etu.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan
ti 14.02.2023 12:04Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä
ke 17.05.2023 18:45WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44