Ja jälleen on se aika vuodesta, kun ammattiyhdistykset ja etenkin naiset, ovat huolissaan sukupuolten välisestä palkkaerosta. Eilen vietettiin STTK:n aloittamaa naisten palkkapäivää. Naisten palkkapäivä on päivä, jolloin naisten palkansaanti väitetysti loppuu miesten koko vuoden palkkaan verrattuna. Tänään taas julkaistaan verotiedot suurituloisilta - siis miehiltä lähinnä.

Palkkakateus ei ole ainoastaan naisten synti suinkaan, mutta naisen euro -keskustelut ovat sitä itseään lähes poikkeuksetta. Sukupuolten palkkaeroista puhuttaessa keskustelut saavat usein ristiriitaisia piirteitä ja termejä sekoitetaan surutta oman agendan ajamiseksi: palkka- ja ansiotaso ovat eri asioita.

Naisten ansioiden alhaisempi taso on selvää: naiset tekevät elämänsä aikana keskimäärin vähemmän työtunteja kuin miehet. Tuskin kaikki palkkaerokeskustelussa tasa-arvon nimeen vauhkoavat henkilötkään on sentään miehiä vihaavia feministejä, mutta kun syyllinen on siltikin helpompaa löytää jostain muusta kuin omista valinnoistaan - naiset nimittäin hakeutuvat keskimäärin useammin matalapalkka-aloihin ja julkiselle sektorille töihin. Julkinen sektori taasen on tehty sellaiseksi, että työura on kovin pitkä, vapaata on paljon, mutta palkkataso on yksityistä sektoria matalampi.

Kaikenlaisilla poliittisilla konsteilla tätä ongelmaa sitten yritetään ratkoa, sillä pörssiyhtiöiden hallituksiin halutaan kiintiöpaikat naisille ja pyritään luomaan muita vastaavia oikoteitä naisille johtotehtäviin. Tasa-arvon nimissä tietenkin.

Kun siirrytään keskustelemaan samoissa työtehtävissä työskentelevien naisten ja miesten palkoista, erot sitten kaventuvatkin. Sekin marginaalinen ero mitä jäljelle jää, on selitettävissä naisten lyhyemmillä työkokemuksilla ja pienemmillä palkkatoiveilla. Toinen asia on se, että pitäisikö edes samaa työtä tekevillä olla sama palkka? Miksei yrittäjä saisi maksaa palkkaa osaamisen mukaan? Lähinnä on loukkaavaa ja epäkannustavaa, jos hyvä työntekijä saa saman verran palkkaa kuin huonompi työntekijä; ihan vaan tasa-arvon nimissä.

Ammattiyhdistykset ovatkin jo ansiokkaasti ajaneet tasa-arvoa pakottaen yleissitovat työehtosopimukset poliitikkojen avulla tuhoamaan työmotivaatiota. Tuloerojen keinotekoinen poisto ajamalla yritykset siihen tilanteeseen, että kaikille maksetaan sama palkka osaamisesta huolimatta, on nimittäin tehokkain motivaation syöjä. Näennäisesti yrittäjät saavat maksaa suurempaa palkkaa paremmalle työntekijälle, mutta toisaalta, jos se sattuu olemaan mies ja se käy ilmi vähemmän pätevälle työntekijälle, joka on nainen, olet nopeasti selittämässä tasa-arvovaltuutetulle, työsuojelulle, ammattiliitolle tai jopa oikeudelle, miksi harrastat sukupuolisyrjintää. Uskalla siinä sitten maksella korkeampia palkkoja osaamisen mukaan.

Poliittiset keinot itseluotuun ongelmaan eivät auta. Palkkakateudesta voidaan kuitenkin päästä, kun naiset ryhtyvät tekemään pidempää työpäivää, pidempää työviikkoa, yrittämään enemmän ja  luopumaan pitkistä perhevapaistaan. Kannattaa kuitenkin pohtia, onko parin sentin eron umpeen kurominen sen arvoista, että kärsii stressistä, viettää perheen kanssa vähemmän aikaa ja jopa keskimääräinen elinikä voi laskea miesten elinajan odotteen tasolle.