Viime perjantaina sekä kotikaupunkiini että kotimaahani hyökättiin. Edelleen minun on hyvin vaikea pukea sanoiksi sitä tunneskaalaa, jota olen kokenut perjantaista asti. Suru, ahdistus, viha, pelko. Surusta vihaan ja takaisin siten, että pelko on jatkuvasti läsnä.

Arvelin, että tämän surullisen näytöksen myös Suomi tulee kokemaan, mutta en kyennyt arvaamaan, että se tapahtuu juuri Turussa. Siitä asti, kun vuodenvaihteessa tulin töihin Helsinkiin, olen tuntenut oloni turvattomaksi. Välttelen rautatieaseman seutua kuin ruttoa enkä mielelläni matkusta junalla tai metrolla mihinkään. Mutta onko se edes ihme, sillä olenhan monessa mielessä sopiva uhri; vaalea, nuori, kristitty, nainen. Raiskauksia, ryöstöjä ja nyt vielä terrori-isku.

Iskun jälkeen alkoi rasistipallolla heittely. Minua on syytetty niin rasistiksi kuin että hyötyisin poliittisesti jotenkin iskusta. Me olemme varoittaneet jo vuosia tästä. Vuosia me maahanmuuttokriittiset olemme jo pelänneet, että näin tulee käymään. Ihminen, joka väittää jonkun nauttivan tästä, on päästään sekaisin. Minä en nauti siitä, että vilkuilen jatkuvasti olan yli tai siitä, että ystäväni kertoo valitsevansa kenkänsä sen perusteella, että pystyy juoksemaan, jos tarvitsee.

Kuulin, miten joku perusteli, että Turku ei muuttunut - onhan se 800 vuotta vanha ja kokenut valloituksia, sotaa ja paloja. Se ei pidä kuitenkaan paikkansa, sillä nuo asiat eivät kuulu enää tähän vuosikymmeneen. Turku muuttui minulle ja monille muillekin.

Tilanne on aivan absurdi. Tilanne on kuin kotiini olisi hyökätty juuri verisesti ja minua käskettäisiin olemaan pelkäämättä ja pitämään ovi sepposen selällään. Kun sanon, että en uskalla ja että haluan, että saamme olla turvassa, minua syytetään vihapuheesta.

Kyllä minä vihaankin. Vihaan niitä raukkoja, jotka käyvät yhteiskuntamme kimppuun. Terroristit ovat rottia, jotka hyökkäävät selän takaa itseään pienempien naisten kimppuun. Vihaan sitä, että pelkään osallistua suuriin yleisötapahtumiin ja sitä, että joudun miettimään ovatko läheiseni turvassa. Vihaan sitä, että jotkut tahot puolustavat terroristeja mielenvikaisina yhteiskunnan uhreina. Vihaan sitä, että tässä maassa on tehty huonoa maahanmuuttopolitiikkaa ja sen seurauksena pelkään kävellä yksin paitsi pimeällä, nyt myös päivisin eikä tilanteelle edes aiota tehdä mitään. Vihaan sitä, että en saisi pelätä.