Blogi: Mikko Paunio, ke 07.06.2017 19:55

Suomelle jäi Pariisin sopimuksesta Musta Pekka käteen

Kun Pariisin sopimusta vaivalloisesti työstettiin kuumia kysymyksiä oli sopimuksen sitovuus, ilmastorahasto ja päästövähennysten todentaminen.

Kehitysmaat Kiinan johdolla pitivät huolen siitä, että Pariisin sopimus ei sido ketään.

Sitten Kiina piti huolen siitä, että mitään todentamismekanismia ei tule YK:n taholta.

Ilmastorahaston kerryttämisen sitovuudesta ollaan eri mieltä, mutta jos rahaa ei ala herua 100 miljardia dollaria per vuosi 2020 lähtien, kehitysmaat todennäköisesti sanoutuvat irti sopimuksesta.

Mitä Suomi sai?

Suomi sai EU:n hölmöläispoliitikkojen lupauksen (Suomen puolelta päääministeri Alexander Stubb ja valtionvarainministeri Antti Rinne) ja Kimmo Tiilikaisen "onnistunen" lobbauksen myötä päästökaupan ulkopuolisten päästöjen taakanjaossa jättipotin eli laillisesti sitovan vaatimuksen vähtentää päästöjä kenties enemmän kuin mikään muu maa maapallolla.

Hölmöä ilmastolupausta ei Pariisin sopimuksen mukaan voi kuin kiristää.

Vuonna 2018 säädetään sellaisenaan voimassa oleva EU-asetus päästökaupan ulkopuolisista sitovista päästövähennysvaatimuksista Suomelle, johon on rakennettu Eurostoliiton komission johdolla raskas vuotuinen todentamismenettely sanktioineen!

Päästökaupan ulkopuolinen Pariisin sopimuksen toimeenpano maksaa suomalaisille ja suomalaisille yrityksille maltaita, se tuhoaa ympäristöä ja se raunioittaa valtiontaloutta.

Jos ja kun päästöoikeuksien hinta nousee, rokottaa se kaukaisen pohjoisen pitkien välimatkojen ja energiaintensiivisen Suomen teollisuutta eniten.

Sitten vielä vielä rikkaana maana saamme todennäköisesti 2020 eteenpäin satojen miljoonien eurojen vuotuisen laskun, joka on maksettava YK:n ilmastorahastoon. Tästä rahasta 20-30 % valuu köyhien maiden johtajien Sveitsin pankkitileille ja lopuilla 70 -80 %:lla ostetaan täysin turhia toimimattomia ympäristölle turmiollisia Cleantech-vempaimia.

Että silleen... Koko Suomi mukaanlukien korporaatio-Suomi etujärjestöineen on nukkunut Ruususen unta.

Mikko Paunio ke 07.06. 19:55

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

HSY juhlii järjen vastaisen biojätteen erilliskeräyksen 30 vuotistaivalta

to 16.11. 17:38

Vastuullinen kapitalismi kaatuu aivan kuten Neuvostoliiton suunnitelmatalous - Tosin nopeammin

la 04.11. 13:16

EU:n tarkoituksellinen köyhtymisprojekti kiihtyy - Alkuperäiset Hiili-, Teräs- ja Atomiunionin tavoitteet kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi hylätty

la 28.10. 12:50

HAMAS:n Etelä-Israelin sotarikokset - Eurooppa ja Pohjois-Amerikka joutuneet suureen vaaraan punavihreän identiteettipolitiikan vuoksi

su 15.10. 15:02

Punavihreät tuhoavat Helsingin Maailman Talousfoorumin 15 minuutin kaupunkikonseptilla

to 05.10. 17:26

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09. 16:25

Helsingissä edessä kova SOTE-palveluiden kulukuuri - Osin ylimitoitettujen, räätälöityjen, priorisoitujen ja vammaisia räikeästi syrjivien maahanmuuttajien SOTE-palveluihin ei leikkauksia

ke 06.09. 08:23

Jippii, pääsin Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen

ti 22.08. 17:56

Saksan AfD-puolue julistautunut rauhanpuolueeksi ja julisti hiljan Magdeburgin puoluekokouksessa: "EU on epäonnistunut kaikessa"

su 20.08. 15:26

Komissaari Jyrki Katainen oli Maailman Talousfoorumin pähkähulluuden aulis lakeija

pe 18.08. 17:00

blogit

Vieraskynä

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11.2023 21:40

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HSY juhlii järjen vastaisen biojätteen erilliskeräyksen 30 vuotistaivalta

to 16.11.2023 17:38

Heikki Porkka

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11.2023 17:48

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Totuus murtautuu esiin

la 25.11.2023 20:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44