Kun Pariisin sopimusta vaivalloisesti työstettiin kuumia kysymyksiä oli sopimuksen sitovuus, ilmastorahasto ja päästövähennysten todentaminen.

Kehitysmaat Kiinan johdolla pitivät huolen siitä, että Pariisin sopimus ei sido ketään.

Sitten Kiina piti huolen siitä, että mitään todentamismekanismia ei tule YK:n taholta.

Ilmastorahaston kerryttämisen sitovuudesta ollaan eri mieltä, mutta jos rahaa ei ala herua 100 miljardia dollaria per vuosi 2020 lähtien, kehitysmaat todennäköisesti sanoutuvat irti sopimuksesta.

Mitä Suomi sai?

Suomi sai EU:n hölmöläispoliitikkojen lupauksen (Suomen puolelta päääministeri Alexander Stubb ja valtionvarainministeri Antti Rinne) ja Kimmo Tiilikaisen "onnistunen" lobbauksen myötä päästökaupan ulkopuolisten päästöjen taakanjaossa jättipotin eli laillisesti sitovan vaatimuksen vähtentää päästöjä kenties enemmän kuin mikään muu maa maapallolla.

Hölmöä ilmastolupausta ei Pariisin sopimuksen mukaan voi kuin kiristää.

Vuonna 2018 säädetään sellaisenaan voimassa oleva EU-asetus päästökaupan ulkopuolisista sitovista päästövähennysvaatimuksista Suomelle, johon on rakennettu Eurostoliiton komission johdolla raskas vuotuinen todentamismenettely sanktioineen!

Päästökaupan ulkopuolinen Pariisin sopimuksen toimeenpano maksaa suomalaisille ja suomalaisille yrityksille maltaita, se tuhoaa ympäristöä ja se raunioittaa valtiontaloutta.

Jos ja kun päästöoikeuksien hinta nousee, rokottaa se kaukaisen pohjoisen pitkien välimatkojen ja energiaintensiivisen Suomen teollisuutta eniten.

Sitten vielä vielä rikkaana maana saamme todennäköisesti 2020 eteenpäin satojen miljoonien eurojen vuotuisen laskun, joka on maksettava YK:n ilmastorahastoon. Tästä rahasta 20-30 % valuu köyhien maiden johtajien Sveitsin pankkitileille ja lopuilla 70 -80 %:lla ostetaan täysin turhia toimimattomia ympäristölle turmiollisia Cleantech-vempaimia.

Että silleen... Koko Suomi mukaanlukien korporaatio-Suomi etujärjestöineen on nukkunut Ruususen unta.