Kuulen usein, miten suomalaiset puhuvat itsestään vähättelevään sävyyn. Onhan se naurettavaa, miten suomalaiset seisovat metrin etäisyydellä toisistaan bussipysäkeillä, puhuvat niin sanottua ”rallienglantia” ja olemme juroja. Emme halua tutustua vieraisiin ihmisiin tai puhumme tuntemattomille korkeintaan säästä tai kysymme aikaa. Eikä suomalaisilla ole edes todellista omaa kulttuuria. Me olemme juntteja, jotka pukeutuvat huonosti, olemme epäkohteliaita ja tapamme ovat kuin keskiajalta, pelkäämme muukalaisia, ruokamme on vaatimatonta, vastustamme kaikkea uutta ja modernia emmekä oikein kunnolla edes rusketu. Juomme vielä kaljaakin, perkele. Paitsi että mikään tästä ei ole totta, tai jos onkin, se ei ole junttia kuin omassa päässämme.
Kävin Budapestissä muutama viikko sitten. En nyt yritä sanoa, että lyhyt viiden päivän matka olisi tehnyt minusta jonkinlaisen asiantuntijan paikallisesta kulttuurista – päinvastoin! Näkemykseni perustuu täysin maallikon huomioihin eikä ne ole mitään absoluuttisia faktoja.
Minua harmitti vietävästi, kun pimeyden vuoksi en saanut tilanteesta kuvaa, mutta näin Budapestin umpikortteleiden tunnelmallisilla kujilla hauskan näyn; noin 15 ihmistä seisoi bussipysäkillä katseet tiukasti kännyköiden näytöillä, metrin väli vieressä oleviin. Bussiin noustessa toistui hauska ”suomalainen” ilmiö; jokainen meni istumaan yksin penkille niin, että viereen jäi tyhjä paikka.
Monet suomalaiset ovat ujoja puhumaan muita kieliä, edes englantia, vaikka sitä onkin mahdollisesti opiskellut seitsemän vuotta, käyttänyt sitä satunnaisesti, kuullut sitä jatkuvasti elokuvista ja tv-sarjoista, musiikista ja peleistä. Ennen matkaa luin monesta eri lähteestä, että kuinka hyvää englantia paikalliset, etenkin nuoret, budapestiläiset puhuvat. En tiedä missä nämä englannintaitoiset unkarilaiset luurasivat, sillä itse en heihin juuri törmännyt. Tosin kommunikointi onnistui silti joka tilanteessa, vaikkakin sitten viittoen.
Olen aina kummastellut väitettä, että suomalaiset eivät juttele tuntemattomille. Tai ainakin sitä, että siinä olisi jotain kummallista. En minä huomannut, että unkarilaiset olisivat sen enempää kuin suomalaisetkaan tuntemattomille jutelleet niitä näitä tai bondailleet satunnaisten vastaantulijoiden kanssa viinilasin tai oluen äärellä.
Tästä onkin hyvä siirtyä aiheeseen olut ja ruoka. On totta, että Suomessa on paljon alkoholiongelmaa, sitä en kiistä, mutta tässä ei ole kyse siitä. Voitteko kuvitella, että Suomessa olisi useampi pikaruokala, josta saisi annoksen karjalanpaistia ja lounasjuomaksi tölkin Karjalan keppanaa? Tosin miksi kukaan haluaisi moista, kun naapurin lounasravintolan listalta löytyy eksoottisempia vaihtoehtoja tai toisesta paikasta saa mukaan jotain pikaista. Budapestissä en muista korttelia, jossa ei olisi myyty gulassia ja paikallista olutta – ja paikalliset söivät ja suosittelivat sitä. Saamarin hyvää muuten olikin!
Mielestäni suomalaiset ovat tyylikkäitä, kohteliaita, omaamme hyvät käytöstavat, emmekä pelkää muukalaisia sen enemmän kuin muutkaan. Kaikki ajatukset siitä, että olisimme jääneet ajassa jälkeen, tuntuvat hullulta. Monet julkisista palveluistamme käyttää nykypäiväistä tekniikkaa ja lainsäädäntöämme päivitetään jatkuvasti. Jos keskiaikaista barbaarista kulttuuria etsii, olemme täysin väärässä maanosassa.
Kuten tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö sanoi; ”Haluan tuoda valokeilaan sen, että katsoisimme itseämme vähän uusin silmin. Olemme kohtuullisen vaatimattomia emmekä ylikorosta itseämme. Luulen, että se on vahvuus, mutta se ei saa tarkoittaa, että lähdemme aliarvostamaan saavutuksiamme. Päinvastoin, meidän täytyy käsittää, että tässä maassa on hyvä elää.”
Kansallismielinen nuori, feminismin vastustaja, perussuomalainen aktiivi ja natiivi turkulainen.
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Rakas kielemme
ke 31.05.2023 22:23Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
to 01.06.2023 12:02WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44