Ylen uutisen mukaan Helsingin poliisissa työskentelevästä vihapuhepoliisista tehty tutkinta sai niin sanotusti onnellisen päätöksen, kun Helsingin poliisi päätti tänä aamuna alkaneen selvityksen rikoskomissario Pekka Hätösestä. Poliisi päätti, että komisario saa jatkaa kolmen kansanedustajan kohdalla tutkinnan loppuun, mutta joutuu läksytettäväksi.
Kaikki vihapuhepoliisit eivät ole olleet yhtä onnekkaita, sillä Suomen kenties tunnetuin vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade sai keväällä kesken kiimaisinta vaaliaikaa niin sanotusti potkut, kun Twitterissä päivystävän komisarion tili suljettiin.
Tilin sulkeminen oli vakavampaa kuin mitä ehkä ensin ajattelisi - sosiaalinen media jäi lähestulkoon vartioimatta ja näin me kaikki altistuimme vihapuheelle.
Ehkä kyse onkin siitä - Keijon tilin sulkemisen jälkeen vihapuheyksikkö jäi vajaalle miehitykselle, ja tämän takia kansanedustajia ja poliittisia vaikuttajia tutki poliisi, joka on ollut Vihreän puolueen ehdokkaana.
Myös case Keijo liittyi samaisen komisarion jupakkaan ja näyttääkin siltä, että Keijo on, jos ei ensimmäinen niin ensimmäisiä, uhreja tapauksessa. Lisää asiasta voi lukea Kaarisateen blogista.
Kansalaisten luottamus poliisiin on tärkeää. Historiassa ja maailmalla on esimerkkejä epäluotettavasta ja puolueellisesta virkavallasta, johon kansa ei luota. Yhteiskuntarauhan kannalta luottamuksen säilyminen on oleellista ja vain siten kansalaisille taatut perusoikeudet voivat edes täyttyä. Poliisilla on valvovassa asemassa auktoriteettia, jota sen pitää käyttää oikein.
Oikeusvaltioperiaatteen mukainen sananvapaus on mielipidevapauden lähtökohta ja poliittisen toiminnan edellytys ja koko demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä. Yhteiskunnan ja sen yksilöiden kannalta ehkä tärkein mittari edellämainittujen onnistumisessa on virkamiesten toiminnan kritisoiminen. Kaarisateen tilin sulkeminen on yksi virstanpylväs - eikä kovin mairitteleva sellainen.
Yksi asia on syytä muistaa: Keijo ei syyllistynyt rikokseen, ei esiintynyt poliisina vaan teki ilmiselvää, ihmisiä viihdyttävää satiiria, jossa taustalla oli painavaa asiaa ja kritiikkiä. Keijo antoi kansalaispalautetta, johon virkamiehet vastasivat sensuurilla.
Keijo sai puolueellisen vihapuhepoliisin sekä median näyttämään naurettavalta ja poliisin näyttäminen naurettavalta ei nostata varsinaisesti kansalaisten luottamusta turvallisuudesta vastaavaan virkavaltaan. Suosio itsessään kertoo jostain syvemmästä; suuri määrä ihmisiä ei allekirjoita poliisin toimintaa vihapuheiden osalta ja pitää sitä pelleilynä.
Poliisin on toimittava puolueettomasti, riippumattomasti ja tasapuolisesti. Sen on valvottava, että kansalaisten oikeudet täyttyvät - myös sananvapaus.
Kansallismielinen nuori, feminismin vastustaja, perussuomalainen aktiivi ja natiivi turkulainen.
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Rakas kielemme
ke 31.05.2023 22:23Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
to 01.06.2023 12:02WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44