Blogi: Mikko Paunio, ti 07.05.2019 19:52

YK:n ympäristöagenda aivan hukassa

YK julkisti eilen mallinnukseen perustuvan 1500 sivuisen hyytävän ennustuksen sisältävän IPBES-raportin, jonka mukaan ihminen aiheuttaa miljoonan eliön joukkokuoleman, jos emme muuta elämäntyyliä https://www.ipbes.net/news/Media-Release-Global-Assessment.

IPBES-raporttia on mainostettu tieteelliseksi, mutta se sisältää mm. kansalaisaktivismiin yllyttäviä kehotuksia. Raportti ei perustu siis kokemusperäiseen oikeaan tietoon, vaan sen tulokset on tuottanut tietokonemallit, jotka saadaan tuottamaan haluttava tulos valittavien oletusten tai valittujen tulevaisuuspolkujen pohjalta.

Eilen YLE:n pääuutisissa Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden professori Janne Kotiaho kertoi suomalaisten olevan maailman karmeimpia luonnontuhoajia.

HIeman ihmetyttää, että parillisina päivinä olemme maailman ympäristötietoisempia jonkun YK-raportin mukaan ja parittomina päivinä olemme taas maailmaa tuhoavia hirviöitä.

Myös maahanmuuttokeskustelussa toistuu tämä rytmi. Parillisina päivinä olemme maailman paras maa jopa maahanmuuttajille ja parittomina päivinä olemme rasisteja.

Vain harva Suomessa enää lukee näitä YK:n toinen toistaan synkempiä poliittisia ympäristöraportteja, jotka on tarkoitettu herättämään pelkoa, jolla massoja voidaan hallita. Tämä nyt julkistettu  Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services (IPBES) raportti antaa vahvan poliittisen tukensa YK:n ilmastopaneelin IPCC:n ehdottamille politiikkavalinnoille. 

Satun olemaan niitä harvoja, jotka lukee näitä raportteja oikeasti. Niitä ei enää lue kansaa pelottelevat journalistit päättäjistä nyt puhumattakaan. 

Tuskin YK:ssakaan moni tajuaa, että sekä IPBES- että laajaa pelkoa erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa herättäneen IPCC:n Puolentoista asteen erikoisraportin välillä vallitsee sovittamaton ristiriita.

IPBES-raportti vuodattaa krokotiilin kyyneleet biodiversiteetin puolesta ja vaatii IPCC:n SR1.5-raportin ehdottamia aggressiivisia ilmastonmuutoksen hillintätoimia, jotka mahdollistavat sen, että lämpeneminen pysyy 1.5 asteen sisällä. 

Kävin viime syksynä läpi IPCC:n SR1.5-raportin erityisesti kansanterveysnäkökulmasta. PIdän raporttia ja sitä kuinka sitä on maailman johtajille myyty epäeettisenä. https://www.thegwpf.org/better-for-health-to-ignore-the-climate-movement/

SR1.5-raportin puolentoista asteen polku perustuu bioenergiaan hiilidioksidin takaisinotolla ja varastoinnilla (BECCS). Sitä ei ole olemassa kuin piirustuspöydällä. SR1.5-raportin keskeinen kansanterveysperustelu perustuu Duke yliopiston Drew Shindell'n ja kumppaneiden mallinnukseen pohjaavaan tulevaisuuspolkutarkasteluun. 

He itse toteavat hahmottelemasta "toivottavasta" 1.5 asteen tulevaisuudesta seuraavaa:

"Jos tämä kenties koskaan toteutuva teknologia (BECCS) otettaisiin käyttöön se aiheuttaisi massamitassa nälänhätää ja biodiversiteetin ja maailman makean veden varojen romahtamisen maapallonlaajuisesti."

SR1.5-raportti lähtee kaikissa toivottavissa tulevaisuuspoluissaan siitä, että maailman tulee kaikissa toivottavissa tulevaisuusskenaarioissa tukeutua bioenergiaan. Tämä on aivan hullu lähtökohta ja se tiedetään jopa Vihrässä Langassakin, ehkä jopa kenties HS:ssä ja YLE:ssäkin. Jälkimmäisistä en ole niin varma.

Nyt EU on säätänyt RED II direktiivin ja biomassan kestävyyskriteerit lulucit, lölycit ja lalucit, jolla mm. säädellään meidän metsätaloutta ja meidän suvereenia oikeutta määritellä mm. metsätalouden raamit. Nyt on vakiintunut käsitys jopa WWF:ssä ja Greenpeacessa, että biomassaa ei voida laajassa mitassa kerätä luonnosta tai maatalousmaasta. Eurooppa on nyt sormi suussa.

Ei pelkästään YK ole aivan sekaisin tavoitteidensa kanssa, vaan sama tauti vaivaa myös Euroopan Unionia ja erityisesti sen komissiota. Komissaari Jyrki Kataisen  lempilapsi ja hänen portfolioonsa kuuluva kiertotalouspaketti lähtee siitä, että kaiken jätteen pitää kiertää, eikä sitä saa polttaa.  

EU:n komission syväanalyysissä https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/docs/pages/com_2018_733_analysis_in_support_en.pdf ennen Katowicen UNFCCC COP24 kokousta kerrotaani, että ainoa sovelis biomassakategoria, jonka polttoa voidaan ja tulee edistää on yhdyskuntajäte. Raportin sivulla 183 kehotetaan, että EU melkein kaksinkertaistaa jätteenpolton 100 miljoonaan tonniin vuodessa. 

Herrat ovat sekä YK:ssa että EU:ssa aivan hukassa.

Mikko Paunio ti 07.05. 19:52

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44