Blogi: Petteri Hiienkoski, to 02.05.2019 01:52

Hussein al-Taeen tapauksen vääristyneet ulottuvuudet

Näyttää olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että valtaeliitti ja siihen samastuva valtamedia nostavat pyhimyksikseen tietyn kulttuuritaustan omaavia henkilöitä, jotka sittemmin paljastuvat petkuttajiksi.

Meillä on esitelty alaikäisinä turvapaikanhakijoina karskeja sotilaskarkureita, ellei peräti sotarikollisia, ja esimerkillisinä maahanmuuttajina pedofiilejä ja raiskaajia, on syyrialaislapsille leluja salakuljettanutta rahankeräyshuijaria, Turun terrori-iskussa valehalvaantunutta uhrautujasankaria jne.

Nämä ovat maahanmuuttajia, jotka osoittautuivat vallan muuksi kuin millaisiksi heidät valtamediassa aluksi esitettiin. Nyt tähän joukkoon liittyy huippulahjakkaana rauhanneuvottelijana ylistetty irakilaispakolainen. Tästä olisi väärin syyttää yksinomaan heitä itseään.

Valtamedialla tuntuu näet olevan pakonomainen missio todistella islamin rauhanomaisuutta ja humaaniutta. Tällaista poliittisen tavoitteen ohjaamaa "uutisointia" kutsutaan agendajournalismiksi.

Poliittisesta missiosta seuraa puolestaan tarve nostaa muslimitaustaisia henkilöitä sankareiksi. Ristiriita syntyy siitä, että heitä "kotoutetaan" pakottamalla rooliin, joka ei vastaa todellisuutta. Itseään valistuneena pitävät yhteiskunnalliset tahot osallistuvat näiden pyhimysten kanonisoimiseen osoittamalla heille erilaisia kunnianosoituksia, missä on jopa henkilöpalvonnan piirteitä.

Tämä liittyy osaltaan siihen, että valtamedia näyttää olevan vihervasemmistoliberaalien harhakäsitysten hapattama. Vallitseva maailmankuva ja ihmiskäsitys on idealistinen, jopa utopistinen. Olennaista ei ole niinkään se, miten asiat ovat, vaan miten niiden toivotaan olevan. Tämä vääristää uutis- ja ajankohtaisjournalismia.

Tilanne on länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion kannalta epäterve. Jos kanta-asukas kritisoi valtamedian islam-uutisointia poliittisesti asenteellisesta ja yksipuolisesta agendajournalismista tai esittää epäilynsä muslimimaahanmuuttajan taustoista tai motiiveista, hänet leimataan helposti rasistiksi, islamofobikoksi, ksenofobikoksi tms.

Esimerkiksi Ruotsissa alaikäisiksi tekeytyneet muslimimaahanmuuttajat saivat kouluissa jatkaa ruotsalaistyttöjen seksuaalista ahdistelua sen takia, etteivät opettajat rasistiksi leimautumisen pelossa ilmoittaneet rikosepäilyistä eteenpäin.

Sekä lelusalakuljettajan että Hussein al-Taeen tapausten paljastamisessa merkittävässä osassa oli lopulta kurditaustainen islam-kriitikko Anter Yasa. Se tuskin oli sattuma.

Länsimaisen demokratian toimivuudelle välttämättömän sanan- ja mielipiteenvapauden puolustamiseksi on tärkeää korostaa, että al-Taeella on oikeus mielipiteisiinsä. Näin siitä huolimatta, että niistä voidaan olla jyrkästi eri mieltä. Ja syytä on ollakin.

Hänen näkemyksensä kumpuavat islamin vihaideologiasta, sen shiialaisesta haarasta. Suomalaisten siihen kohdistamaa arvostelua ollaan kuitenkin hanakasti rajoittamassa sen todenperäisyydestä huolimatta. Valtamediassa islam-kritiikkiä ei käytännössä suvaita lainkaan. Tämä on kansanvallalle tuhoisaa.

Toisaalta Suomessa on turhankin paljon niitä, jotka jakavat monia al-Taeen esittämistä näkemyksistä. Ne eivät kovin merkittävästi poikkea siitä amerikkalais- ja juutalaisvihamielisyydestä sekä islam- ja Iran-myönteisyydestä, jota näennäisliberaalit vihervasemmistolaiset levittävät. He osaavat tehdä sen sofistikoidummin kuin al-Taee.

Heidän tarpeensa puolustella häntä on sen takia ymmärrettävää. Toisaalta juuri al-Taeen nostaminen kepin nokkaan tuntuu sikäli falskilta, että samanmielisiä politrukkeja löytyy riittämiin valtamediastakin. Tämä ilmenee myös agendajournalismissa.

Länsimaiseen demokratiaan ja oikeusvaltioon kuuluva yhdenvertaisuus lain edessä ei näytä toteutuneen tässäkään tapauksessa. Monet kokevat syystäkin epäoikeudenmukaiseksi sen, että suomalaisia on tuomittu oikeudessa asti paljon vähäpätöisemmästä kielenkäytöstä kuin se suorasukainen tapa, jolla al-Taee esitti näkemyksiään.

Yhdenvertaisuusperiaatteen sivuuttaminen näyttää olevan seurausta vihervasemmiston suosimasta "positiivisesta diskriminoinnista". Sen perusteella toiset – tässä tapauksessa "kunniakansalaiset" – ovat käytännössä "yhdenvertaisempia" kuin toiset – eli tavalliset suomalaiset. Tulkinnanvarainen laki, joka kriminalisoi kiihottamisen kansanryhmää vastaan, puolestaan mahdollistaa poliittisen mielivallan sen soveltamisessa.

Se, että al-Taee syyllistyi valehteluun – minkä osaavat toki erinomaisesti muutkin kuin muslimit – turhentaa sanan- ja mielipiteen vapauden merkitystä. Hän petkutti äänestäjiä, mikä sekään ei sinänsä taida olla kovin tavatonta. Siitä hän saanee vastata seuraavissa vaaleissa. Demokratian halpana pitäminen herättää kuitenkin epäilyjä valehtelun motiiveista.

Mitä muuta al-Taee on mahdollisesti jättänyt kertomatta kuin jyrkät mielipiteensä ja hämärät yhteytensä Venäjä-mielisiin? Rekrytoiminen presidentti Martti Ahtisaaren perustamaan kansanvälisesti arvostettuun CMI-järjestöön ja eduskuntavaaleissa suomalaisen kansanvallan keskukseen, eivät ole turvallisuuspoliittisesti yhdentekeviä asioita.

Huolestuttavaa on se, ettei edes Suojelupoliisi näytä kyenneen selvittämään al-Taeen poliittisia taustoja. Onko poliittiseen järjestelmään soluttautunut muita ulkomaalaisperäisiä toimijoita, joiden taustat ovat kyseenalaisia? Vai onko sen epäileminen kenties vääristetty rasismiksi? Valtamedia oli pidättyväinen uutisoinnissaan poliittisesta skandaalista länsinaapurissa, kun muutama vuosi sitten paljastui, että islamistit olivat soluttautuneet Ruotsin vihreisiin.

Se, että ylimmät julkiset virat on varattu syntyperäisille kansalaisille, on yksi varokeino turvata maan kansallista etua. Tämä asia tuntuu viime vuosina kuitenkin muuttuneen toisarvoiseksi poliittisille tahoille, jotka aiemmin sen merkityksen ymmärsivät.

Tapaus on kiusallinen hallituskipeille demareille ja kokoomukselle. Vihervasemmiston ja muiden näennäisliberaalien tapana on näet ollut leimata muita milloin miksikin ja esiintyä muka ihmisarvon kohdalla pyhimmistä pyhimpinä.

Pääministerin pallia havitteleva Antti Rinne näyttää ulkoistaneen kaiken vastuun al-Taeelle itselleen. Rinne on julkisuudessa väittänyt al-Taeen valehdelleen myös puolueelle. Se, että SDP nimesi hänet ehdokkaakseen, vaikka tämän taustoista oli julkisuudessa jo tietoa, horjuttaa Rinteen uskottavuutta ja yritystä väistää vastuutaan.

Kokoomukselle tapauksen tekee kiusalliseksi se, että Petteri Orpo oli vielä pari vuotta sitten kovin ehdoton "arvopohjansa" kanssa. Silloin hallitusyhteistyön esteeksi riitti se, että toistakymmentä vuotta vanhoja lauseita saatettiin tekstiyhteydestään irrottamalla tulkita sopimattomiksi.

Demariryhmässä on nyt edustaja, joka levitti aidosti antisemitistiä, somaleiden ym. ihmisarvoa halventavia lausuntoja. Ne eivät jättäneet tulkinnanvaraa kirjoittajan tarkoitusperistä. Eikä siitä ole aikaakaan kuin muutama vuosi.

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski to 02.05. 01:52

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05. 16:09

Hussein al-Taeen tapauksen vääristyneet ulottuvuudet

to 02.05. 01:52

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04. 03:29

Ilmastopopulismin petolliset kulissit eli ilmastonmuutoksen "kyllä" ja "ei"

pe 12.04. 13:01

Ne vaimenevat sydänäänet

pe 05.04. 15:45

Uuden Seelannin terrori-iskusta epäillyn manifesti paljastaa III: Eurooppalaisen identiteetin jäljillä

ma 01.04. 19:58

Uuden Seelannin terrori-iskusta epäillyn manifesti paljastaa II: Kommunismista ekofasismiin

su 31.03. 22:51

Uuden Seelannin terrori-iskusta epäillyn manifesti paljastaa I: The Great Replacement

la 30.03. 23:20

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03. 19:18

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03. 01:44

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Nyt olen hämmästynyt

ma 20.05.2019 21:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"?

ma 20.05.2019 21:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00