Blogi: Mikko Paunio, la 01.04.2017 21:58

Anni Sinnemäki urbaani liberaali - älä juksaa!

Helsingin Sanomat on uhrannut paljon painomustetta ja toimittajien hikeä esitelläkseen Anni Sinnemäen ja monet muut ns. sateenkaariagendan poliitikot suurelle yleisölle urbaaneina liberaaleina poliitikkoina. Totuusmedia HS:n sympatiat tuntuvat olevan vahvasti Annin puolella Helsingin ylipormestarikisassa ja ilmeisenä vaikuttimena on kuvitelma, että näin HS edistää yli satavuotisia vapaamielisyyden perinteitään.

 

Sateenkaari- ja sen synnyttämän pakkoon perustuvan globaaliagendan synty

Myytti Anni Sinnemäen kaltaisten poliitikkojen vapaamielisyydestä syntyi pikkuhiljaa viime vuosikymmenten aikana molemmin puolin Atlanttia, kun nykyinen poliittinen kategoria nimeltään sateenkaariagenda ehdottomine totuuksineen ilmestyi keskuuteemme. Totuusmedian trumpetit ovat viime vuosikymmenet toitottaneet taukoamatta tätä agendaa tukevaa uutisvirtaa poliittisten kommentaarien ryydittämänä.

Urbaanin liberaalieliitin ehdottomiin sateenkaaritotuuksiin kuuluu ensisijaisesti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen pakonomainen ja uskonlahkonomainen kauhistelu. Sateenkaaritotuutta tunnustuvan tulee myös sitoutua ehdottomasti multikultiin ja hänen on pidettävä maahanmuuttoa, sen aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista huolimatta vain voimavarana.  Agendan sisällä vaikuttavan vihreän feminismin mukaan tulee myös ajatella, että suomalainen mies on vähintäin yhtä väkivaltainen naisia kohtaan kuin ulkomaiset puskaraiskaajat ja puheet naisten alistamisesta muslimimaissa ovat vain islamofobiaa. Israelin ulkopolitiikka pitää myös refleksinomaisesti tuomita, vaikka sateenaariagendan edistämät homo- ja transseksuaalisten ihmisoikeudet ovat Lähi-Idässä taattu ainoastaan Israelissa. 

Totuusmedian toimitsijoiden (hups toimittajien) tai jopa oikeusviranomaisten avulla urbaanit liberaalit asettavat tiukat eettiset säännöt em. kriteerien pohjalta  julkiselle keskustelulle erimielisten vaientamiseksi vihreän toimijan Elina Grundströmin toimiessa julkisen sanan käytön rajojen ylimpänä tuomionlukijana. 

 

Ovatko sateenkaaripoliitikot todella liberaaleja?

Mutta miten hyvin pitää paikkansa, että sateenkaariagendan valinneet ja toimitsijoiden (hups taas) puffaamat poliitikot kuten Anni Sinnemäki, Paavo Arhinmäki, Timo Harakka, Abdirahim "Husu" Hussein tai Suldaan Said Ahmed ovat tosiaan urbaaneja liberaaleja?

Ennen kysymykseen vastaamista tarvitsemme hieman historian taustoja vastauksen tueksi. 

Ulospäin yhtenäistä YK:n globaaliagendaan sitoutunutta sateenkaariliikehdinnän nykyistä poliittista kategoriaa edelsi sen synnyttäneen ydinkaaderiston eli äärivasemmiston ja vihreiden voimakkaat kannanotot mm. Euroopan yhdentymistä vastaan. Vielä vajaa parikymmentä vuotta sitten sateenkaariagendan alle sijoittuvien "autonomien" edistämät väkivaltaiset katumellakat globalisaatiota vastaan olivat arkipäivää. Vasta kun EU:n muodonmuutos hiili- ja teräsunionin pohjalta syntyneestä vapaasta talousalueesta eräänlaiseksi ympäristöjärjestöksi taloudellisesti vahingollisine ja epätieteellisesti perusteltuine sääntelyineen toteutui, sateenkaariagenda päätyi tukemaan globalisaatiota sen nykyisessä Pariisin ilmastosopimuksen lukitsemassa pakkoon (koersio) perustuvassa muodossaan. Sateenkaariagenda kannattaa viime vuosisadan suurten ideologioiden tapaan pakkoa tai pakkoglobalisaatiota. 

Onko tällä viime kädessä köyhimpiä ja aivan erityisesti köyhimpiä maita kurittavalla pakkopaitaglobalisaatiolla mitään tekemistä klassisen liberalismin kanssa? No eipä tietenkään yhtään mitään. Sateenkaariväelle ei kelpaa erityisesti Suomessa työtä ja toimeentuloa sekä liberalismia edistävä TTIP-sopimus, koska se on heidän mukaansa ristiriidassa pakkoglobalisaatioagendan kanssa. 

Pakkoglobalisaatioagendalla ei retoriikasta huolimatta ole ollut myöskään mitään tekemistä ihmisten perushyvinvoinnin edistämisen kanssa ja niinpä sateenkaarikoalitioon sitoutuneet maltilliset työväenpuolueet ovat jo menettäneet tai menettämässä otteensa työväestöstä molemmin puolin Atlanttia. Tätä kehitystä on edistänyt myös se, että näissä puolueissa ei olla uskallettu käydä asiapitoista ulkomaalaispolitiikkaan liittyvää avointa keskustelua.

 

Sateenkaaripoliitikkojen henkilöhistoriat ristiriidassa urbaanin liberalismin kanssa

Henkilöhistorioista on myös hyötyä etsiessämme vastausta edellä esittämääni kysymykseen sateenkaaripoliitikkojen sitoutumisesta liberaaleihin aatteisiin. 

Anni Sinnemäen isoisä oli äärioikeistolaisen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) aktiivi ja isä oli kenties Suomen tympein kulttuuristalinisti, joka ilmiantoi itäeuroopan turvallisuuspalveluille täällä vierailevien näiden maiden taiteilijoiden vallankumouksen vastaiset revisionistiset mielipiteet. Anni Sinnemäen aviomies Anton Monti on Italiassa kasvanut katutaisteluissa karaistunut "liberaali" autonomi, joka opetti myöhemmin globalisaatiota vuosituhannen vaihteessa vastustaneille uuden polven autonomeille eli valkohaalareille alunperin Italian autonomien 1970-luvulla kehittämiä antidemokraattisia toimintatapoja kuten pakottamiseen perustuvaa kadunvaltausta. Anton Montin epäiltiin Italiassa vuonna 2003 piilottaneen 1990-luvun alussa kotiinsa kaksi Suomeen paennutta Punaisten Prikaatien jäsentä. Hän kiisti tämän mutta myönsi toisen murhaajan olleen aikoinaan hänen luokkakaverinsa.

Paavo Arhinmäen henkilöhistoria on lähes identtinen Anni Sinnemäen henkilöhistorian kanssa. Arhinmäen isä oli taistolainen, mutta hänen pappisukkinsa laulatti vastahakoisilla lapsilla Munkkiniemen yhteiskoulussa ääri-isänmaallisia lauluja kuten "Silmien välliin r...ää kyllä se siihen tyssää". Paavo on viehättynyt rajusta jääkiekkofanituksesta ja on osallistunut autonomien antidemokraattisiin pakkoon perustuviin katutempauksiin. Hän on näissä  tempauksissa joutunut myös poliisiviranomaisten hellään huomaan. Hänet HS on myös jopa pääkirjoituksessaan kategorisoinut urbaaniksi liberaaliksi.

Sanonta "ei omena kauas puusta putoa" on syytä pitää mielessä, vaikka lapset eivät tietenkään ole vastuussa (esi-)isiensä tekosista. Ei siis ole ihme, että Anni ja Paavo ovat (esi)isien jo kuopattujen pakkooon pohjaavien ismien tilalle valinneet nykyisen pakkopaitaglobalismin, joka on saanut totuusmedian toimittajien sanastossa nimen urbaani liberalismi. Tälle sanan urbaaniliberalismi käytölle tässä yhteydessä on  katetta, tosin vain varauksin (ks. mm. edellä Israel-viittaus), kun tarkastelee homoseksuaalien oikeuksista käytyä keskustelua.

 

Totuusmedia vaikeni Timo Harakan kaapiston luurangoista

YLE:n ja HS:n toimittajat olivat ennen joulua valmistautuneet antamaan raskasta tulitukea yhdelle omistaan eli entiselle Vihreän puolueen sisärenkaan toimijalle ja Vihreän Langan päätoimittajalle Timo Harakalle hänen pyrkiessään edistämään sateenkaariagendaa kaappaamalla kansanvaltaisen sosialidemokraattisen puolueen yhä selvemmin agendan taakse Ison Britannian työväenpuolueen tapaan. 

Luontokerhon operaatio Varis kuitenkin teki tyhjäksi nämä haaveet

Urbaaniliberaalit toimittajat suojelivat lähes yksissä tuumin Suomen Kuvalehteä lukuunottamatta Timo Harakan kampanjaa ja sen kaikkein karmeinta kaapissa lymyävää luurankoa ei kukaan tohtinut paljastaa: 

Vielä 1990-luvun lopussa keski-ikäisenä kirjoittamassaan kirjassaan "Viemärirotta" Timo Harakka piti väkivaltaista kumousta välttämättömänä ja suotavana. 

 

SDP:n ja Vasemmistoliiton sinisilmäisyys

SDP:ssä muiden sateenkaariagendan ydinpuolueiden tapaan vallitsee sinisilmäisyys maailmanmenoa ja maailmaan pesiytynyttä pahuutta kohtaan. Siltä halutaan ummistaa silmät hinnalla millä hyvänsä. Tämä on tympeimmillään näkynyt mm. siinä, että johtavassa asemassa olevat toverit ovat kaveeranneet  - varoituksista huolimatta - ääri-islamistien kanssa. "Lelumies" Rami Adham oli lyhyessä ajassa saavuttanut SDP:n viime puoluekokouksessa väistyneen edellisen puoluesihteerin Reijo Paanasen luottamuksen. "Sekulaarit maahanmuuttajat" fb-ryhmän perustaja ja SDP:n jäsen Anter Yasan varoitti Reijo Paanasta Lelumiehen todellisista vaikuttimista, mutta oli saanut tästä vain vihat niskaansa.

On traagista, että suuri osa ellei peräti suurin osa vasemmiston aktiivikaaderistosta, nuoret "urbaanit liberaaelit", etunenässä ovat ojentaneet yhteistyökätensä näille Troijan puuhevosille ja ahdasmielisyyttä saarnaaville poliittisille toimijoille ja samalla kieltäytyvät antamasta tukeaan hyvin vaikeassa ilmapiirissä jopa henkensä uhalla maallistumisen (sekularismin) puolesta kamppaileville maahanmuuttajanuorille. Heitä on Anter Yasan lisäksi muitakin SDP:ssä. Ison Britannian työväenpuolueen tapaan he ovat kuitenkin jostain merkillisestä syystä vieroksuttuja, vaikka nämä nuoret tekevät ensiarvoisen tärkeää poliittista työtä koko Euroopan turvallisuuden puolesta.

HS:n sateenkaariagendasta poikkeava ja tasokas tutkivan journalismin juttu paljasti Lelumiehen synkät sunniradikalismiin pohjautuvat vaikuttimet. SDP:ssä ei kuitenkaan käyty ilmaa puhdistavaa keskustelua Lelumiehestä, vaikka syytä tähän olisi ollut. Niinpä Keskustapuolueesta demareihin loikannut Abdirahim "Husu" Hussein otettiin avosylin vastaan antirasististen tervetuliaistoivotusten saattelemana ja puoluejohto kutsui "Husun" rinnalleen eturiviin demariristeilyllä viime syksynä. "Husun" saamat fb-tykkäykset, tökkäykset ja halaukset täyttivät hurskastelusta ja tekopyhyydestä tihentyneen tunkkaisen poliittisen ilmapiirin SDP:n liepeillä.

Demareiden olisi kannattanut tarkistaa "Husun" fb-profiili, jossa hän sosialidemokratian sijaan tunnustaa poliittiseksi vakaumuksekseen salafistien tapaan Sharialain. 

"Husu" on tietenkin toimitsijapuolueen (hups siis toimittajapuolueen) lellikki, koska hän on totuusmedian eli YLE:n journalisti.

Vasemmistoliiton valtuuston varapuheenjohtajaksi ja totuusmedian lemmikiksi yltäneen Suldaan Said Ahmedin yksityiset ja julkiset mielipiteet eivät Anter Yasan fb-postausten mukaan ole myöskään sama asia. Suldaan kannattaa salafismia eli ahdasmielistä uskonnollisuutta edistävää suurmoskeijaa. Suurmoskeijaa on viime kuukausina ankarasti vastustanut mm. pitkän linjan vasemmistolainen toimittaja Liisa Liimatainen mm. Demokraattilehdessä. Hän on Suomen parhaita Lähi-Idän politiikan asiantuntijoita.

Totuusmedian tekemän vaalikoneet määrittelevät sinut urbaaniksi liberaaliksi, jos kannatat suurmoskeijaa. Toimittajat ovat valitettavasti liberalismin sijaan synkimmän ahdasmielisyyden asialla.

Mikko Paunio la 01.04. 21:58

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05. 20:55

YK:n ympäristöagenda aivan hukassa

ti 07.05. 19:52

Tuuvoimasta vielä kunnon krapula

la 04.05. 13:55

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04. 16:04

Nyt ei vätystä pääministeriksi

la 13.04. 08:59

"Kun Allah saapui kaupunkiin"

su 07.04. 11:25

Vaalien suurin skandaali

la 30.03. 09:10

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03. 08:13

EU:n yksipuoluejärjestelmä hajoaa

su 10.03. 10:50

Suomi - Kyldyyrimarxilaisen identiteetti-ideologian Absurdistan

la 02.03. 09:27

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Halla-aho linjasi maahanmuuttopolitiikkansa perusteita - niin minäkin

pe 24.05.2019 00:52

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaiset - rakkauden puolue

pe 24.05.2019 00:53

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Ei tarvitse leikata

ke 22.05.2019 00:03