Aina siitä asti, kun liityin perussuomalaisiin, olen joutunut selvittelemään erinäisille ihmisille tarkoitusperiäni. Ihmiset, jotka ovat tunteneet minut vuosikausia, alkoivat epäilemään, että nyt siitäkin on tullut rasisti. Ystävyyssuhteita katkesi ja sain henkilökohtaisesti kokea suvaitsevaiston suvaitsevaisuuden.

Väärien mielipiteideni tultua ilmi sattui monia ilmiöitä. Yksi oli tämä edellä mainitsemani suvaitsevainen suhtautuminen. Nämä samat ihmiset, jotka huutavat erilaisuuden ja sananvapauden perään, eivät suvaitse vähääkään erimieltä olevia. Vihervasemmistonkin liitto on tosin ilmeisesti ratkeamassa saumoistaan, kun vihreiden oma media, Vihreä lanka, julkaisi entisen vastaanottokeskustyöntekijän kirjoituksen työskentelystä keskuksessa. Välitön reaktio tuli vähemmän yllättäen Dan Koivulaaksolta, joka syytti Vihreää lankaa siitä, että nämä vaikeuttavat antirasistista työtä. Totuus ja kokemusten kertominen siis hidastaa rasisminvastaista työtä. Jokainen tehkööt johtopäätöksensä tästä itse.

Jarmo Kedon blogissaan mainitsema rasistipallo on jo tuttu peli perussuomalaisille, jotka taitavat olla lajin moninkertaisia suomenmestareita. Luultavasti peli on tuttu myös henkilökohtaisessa elämässä ainakin perussuomalaisten jäsenille, mutta myös julkisesti maahanmuuttokriittisille ihmisille. Monen meistä arkeen kuuluu mielipiteiden pitäminen itsellään, jottei sosiaaliset suhteet kärsisi. Toista se on niillä, joiden mielipiteet ovat yleisesti hyväksyttyjä. Tietysti on myös rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat kirjoittaa ja puhua mielipiteistään avoimesti ilman pelkoa rasistin leimasta. Nämä ihmiset eivät edes vilkaise rasistipalloa päin.

Sitten on meitä, jotka eivät ole yhtä rohkeita. Kestää aikansa, että uskaltaa kyseenalaistamaan yleisesti hyväksytyt mielipiteet julkisesti ja usein se aika meneekin rasistipallon perässä juoksemiseen eli irtisanoudutaan rasismista kun syyttävät sormet osoittavat kohti. Ja täysin suotta.

Maahanmuuttopolitiikan kritisoiminen ja kansallismielisten arvojen kannattaminen ei vedä henkilön ja 1900-luvun alkupuolen natsien välille yhtäläisyysmerkkiä. Jos maahanmuuttopolitiikkaa ei saa omien kokemusten ja huomioiden perusteella kritisoida, niin minkä perusteella sitten? Mielipide- ja sananvapaus ovat uhattuina, jos ajatuksista puhuminen on sallittua vain luvan kanssa.

Pelko näkyy myös äänestyskäyttäytymisessä. Olen saanut paljon rohkaisevia viestejä äänestäjiltäni. Moni on kuitenkin myös sanonut, etteivät julkisesti uskalla kertoa äänestävänsä persua, koska pelkäävät leimautumista. Ilmiö on varsinkin eräille toimittajatuttavilleni tuttu. Median parissa työskentelevät julkisesti maahanmuuttokriittiset ihmiset ovat työpaikoillaan usein kuin Hitlerin reinkarnaatioita. Ja eipä mene kauaakaan, kun nämä ihmiset siirtyvät freelancereiksi työskentelemään yksinään.

Sama pätee itse mediaan. Jos media kirjoittaa maahanmuuttokriittisesti tai edes uutisoi mainiten maahanmuuttajataustan, se leimataan nopeasti valemediaksi. En yhtään ihmettele, että tulosta tavoitteleva yritys ei uskalla sohaista tätä ampiaispesää. Toisaalta tämä on vain jo totuttua vihervasemmiston toimintatapaa, mistä ei pitäisi enää yllättyä. Jos jokin fakta ei miellytä, tai sovi siihen arvomaailmaan, se olkoon valetta. Esimerkiksi rikostilastoilla ei ole mitään painoarvoa maahanmuuttokeskutelussa.

Jos se, että uskallan kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa, tekee minusta rasistin, niin olkoon niin. Minä lopetan rasistipallon perässä juoksemisen.