Tartuntataudit lisääntyneet vuodesta 2015 - "Laittoman maahanmuuton aiheuttama riski hirvittävä"

Ympäri Eurooppaa tuntematonta alkuperää olevien sairauksien esiintymistiheys on kasvanut 14 prosentista 26 prosenttiin

Ulkomaat ma 31.12.2018 00:32

Massamaahanmuutto ei ole ainoastaan uhka mitä tulee terrorismiin, yleiseen turvallisuuteen, kulttuurin vaalimiseen ja rasitteisiin, mikä kohdistuu sosiaaliturvajärjestelmään. Sillä vaarannetaan myös koko terveydenhuoltojärjestelmä.

"Se johtaa suuriin lisäkustannuksiin."

Tätä mieltä on Unkarin henkilöstöministeriön valtiosihteeri, juristi Bence Rétvári, joka kertoo unkarilaiselle Magyar Hirlap -päivälehdelle, että eurooppalaiset epidemiologiset järjestöt ovat vuodesta 2015 havainneet tartuntatautien merkille pantavan lisääntymisen - myös niiden infektiosairauksien osalta, jotka rokotusten ansiosta jo olivat kadonneet Euroopasta.

Tällaisia tapauksia on vahvistettu etupäässä Maltalla, Italiassa ja jopa Saksassa. Rétvári viittaa saksalaisen Robert Koch -instituutin tietoihin, jotka osoittavat vuodesta 2015 lähtien B-hepatiitti- ja tuhkarokkotartuntojen lisääntyneen 300 prosenttia ja malaria- ja syfilis-tapauksissa kasvua on 200 prosenttia. Ympäri Eurooppaa tuntematonta alkuperää olevien sairauksien esiintymistiheys on kasvanut 14 prosentista 26 prosenttiin.

"Eli epidemiologiselta kannalta laittoman maahanmuuton aiheuttama riski on hirvittävä. Euroopan parlamentti mahdollistaa miljoonien laittomien ja taloudellisista syistä tulevien maahanmuuttajien järjestää entistä enemmän uhkia Eurooppaan”, Rétvári huomauttaa ja vihjaa EU:n tukemaan "maahanmuuttoviisumiin".

”Jos verrataan, kuinka paljon Bryssel tuhlaa yhden maahanmuuttajan integrointiin Euroopassa - mikä on selvästi epäonnistunut yritys viime vuosikymmenien kokemusten perusteella - ja kuinka paljon maksaisi kodin palauttaminen kriisialueella, samalla rahamäärällä voisimme auttaa paljon enemmän ihmisiä heidän alueellaan kuin Euroopassa”, Rétvári korostaa.

Hän muistuttaa, että "Hungary Helps" -ohjelman avulla Unkarin hallitus pystyi auttamaan tuhansia ihmisiä aloittamaan uudelleen elämänsä Irakissa.

"Toisin sanoen tämä ratkaisu on paljon parempi tuottavuuden, yhteiskunnallisen rauhan ja myös todella vainottujen ihmisten kannalta", hän lisää ja jatkaa, että tämä on niiden valitsema ratkaisu, jotka todella haluavat auttaa - toisin kuin "tekopyhä Brysselin eliitti".

Oikea Media kertoi viime vuoden heinäkuussa Saksan liittohallituksen sairauksien seuranta- ja ennaltaehkäisyn keskusyhteisö Robert Koch -instituutin (RKI) julkaisemasta infektioepidemiologian vuosikertomusraportista, josta selviää yli 50 tartuntataudin tila Saksassa vuoden 2016 aikana.

Mikä mahtaakaan olla tilanne tällä hetkellä, sillä silloinen raportti oli "ensimmäinen kurkistus" loppuvuonna 2015 Saksaan rynnänneen massiivisen maahanmuuttajalauman aiheuttamiin kansanterveydellisiin seurauksiin.

Oikean Median uutinen perustui Gatestone -instituutin vanhemman tutkijan, Soeren Kernin artikkeliin, jossa hän paljasti, miten helposti ja nopeasti tappavat tartuntataudit leviävät laittomasti maahan tulleiden mukana.

Klinikoilla oli yhä yleisempää nähdä potilaita, joilla on sairauksia, joiden katsottiin jo hävitetyn Saksasta - sairaaloihin saapui myös maahanmuuttajia, joilla oli sellaisia sairauksia, joita tuskin koskaan oli nähty Saksassa. Saksan lääkäreille monet maahanmuuttajien tuomat harvinaiset trooppiset sairaudet olivat täysin vieraita ja he myönsivät, ettei heillä ollut riittävää koulutusta edes diagnosoimaan sairauksia.

Laajamittaisen maahanmuuton seurauksena ei Ruotsikaan ole suojassa pelätyiltä tartuntataudeilta ja epidemioilta.

Ebola oli aiemmin muutamien Keski- ja Länsi-Afrikan maiden huolenaihe, mutta nyt länsinaapurissammekin ollaan kaikessa hiljaisuudessa valmistautumassa ebolan puhkeamiseen.

Malmön yliopistollinen sairaala rakentaa nimittäin ebola-potilaita varten eristysyksikön, jonka on määrä valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä.

Ebola-epidemian aikana vuonna 2014 Ruotsin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa korkean turvatason eristysyksikkö oli Linköpingin yliopistollisessa sairaalassa, joka otti vastaan potilaita, joiden epäiltiin kantavan ebola-virusta.

Eteläisellä sairaanhoitoalueella on "jostakin syystä" nyt huoli riittämättömästä hätätilavalmiudesta. Korkean turvatason eristysyksikön on kyettävä vastaanottamaan Ruotsissa sairastuneita potilaita sekä "matkailijoita", jotka muuttavat maahan tai palaavat Ruotsiin ebola-epidemiasta kärsivistä maista.

Kysymys ei ole nyt siitä, puhkeaako uusi epidemia, vaan siitä, milloin se puhkeaa, toteaa Skånen yliopistollisen sairaalan toiminnanjohtaja Maria Josephson. Siksi Blekinge, Halland, Kronoberg ja Skåne rakentavat yhdessä uuden korkean turvatason eristysyksikön Malmöön.

Skånen yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä infektio-osasto, joka vastaa tartuntataudeista, kuten verenmyrkytys- ja keuhkokuume -potilaista. Intoa kerrotaan olevan ottaa vastaan myös ihmisiä, joiden epäillään kantavan erittäin vakavia tarttuvia infektioita.

"Voimme käyttää jo olemassa olevia tiloja, mutta meidän tarvitsee vain rakentaa uusi ilmanvaihtojärjestelmä ja ostaa uusi välineistö", sanoo Skånen yliopistollisen sairaalan toiminnanjohtaja Maria Josephson.

Terveysministeriön, kansanterveydestä vastuussa olevien viranomaisten ja MSB:n (Ruotsin turvallisuusvirasto, Myndigheten för samhällsskydd och beredskap) tapaamisissa on keskusteltu lisäeristysyksikön tarpeesta, mutta tällaista valmiustilaa varten ei ole kansallista rahoitusta.

Josephson pitää tätä hyvänä investointina veronmaksajille, tiloja tulevat käyttämään tavalliset potilaat, mutta ne voidaan nopeasti muuntaa korkealuokkaiseksi yksiköksi.

"Otamme vastaan ​​eteläisen terveydenhuoltoalueen potilaita, mutta myös ulkopuolelta tulevia ihmisiä."

Ruotsin terveysviranomaiset ovat päättäneet välttää huomion herättämistä ja pitävät matalaa profiilia ebolan kaltaisista sairauksista, ettei kansalaisten keskuudessa huolestuttaisi.

Vaikka ebola on tappava ja erittäin tarttuva, kansallisella tasolla ei olla nähty tarvetta ilmoittaa vakavasta uhasta. Siksi päätös on jätetty lääninhallitusten tehtäväksi, lisäävätkö ne valmiutta vai eivät.

Ebola on yksi helpoimmin tarttuvista ja vaarallisimmista viruksista, joka tuhoaa ihmisen immuunijärjestelmää. Kuolleisuus on korkea ja tehokkaita lääkkeitä tai aktiivisia rokotteita ei ole saatavilla.


 

Tytti Salenius ma 31.12. 00:32

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

Klo 10:35.

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot