Blogi: Tapio Holopainen, to 21.06.2018 18:59

London Calling

Suomessa ollaan viimeaikoina huolestuttu alhaisesta syntyvyydestä ja aivan syystäkin, vaikka kyseessä ei olekaan ihan niin tuore ilmiö kuin lehtiä lukemalla voisi kuvitella. Itse asiassa syntyvyys on ollut Suomessa alle uusiutumistason jo vuodesta 1969, eli tuosta vuodesta lähtien suomalaiset naiset ovat synnyttäneet elämänsä aikana keskimäärin alle 2.1 lasta. Yksinkertaisemmin sanoen vuodesta 1969 alkaen jokainen syntynyt ikäluokka on ollut pienempi kuin sen synnyttänyt ikäluokka, eli me olemme olleet matkalla kohti hidasta sukupuuttoa jo kohta 50 vuotta.

Syntyvyys on tärkeää, koska tärkein yksittäinen syy minkä tahansa maan tai kaupungin menestykselle on, millainen väestö siellä asuu.

Muun muassa brexitin runteleman Englannin pääkaupungin väestö on kokenut viimeisen parinkymmenen vuoden kuluessa perinpohjaisen muutoksen valkoisten englantilaisten jäätyä vähemmistöksi omassa pääkaupungissaan vuonna 2011. Tuosta vuodesta lähtien Lontoossa on mellakoitu, happoa on alettu heittelemään ihmisten kasvoille, jonkin verran terrorismia on esiintynyt, pieniä tulipaloja on sattunut, Lontoo on saanut näköisensä pormestarin ja tämän vuoden huhtikuussa uutisoitiin, että ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana Lontoossa tehdään enemmän murhia kuin New Yorkissa.

Oltiinpa Lontoon kehityksestä mitä mieltä tahansa, sillä täytyy olla jotain tekemistä sen kanssa, millaisia ihmisiä Lontoossa asuu. Ja puolestaan se, keitä nuo asukkaat ovat, riippuu siitä, kuka heidät on synnyttänyt ja millaisia ihmisiä Lontooseen on viime vuosikymmeninä muuttanut.

Syntyvyydellä ja maahanmuutolla on väliä, koska viime kädessä se kuinka paljon ja millaisia ihmisiä missäkin paikassa asuu määrittää sen millaisia nuo paikat ovat ja millaista niissä on asua. Monet edistyksellisemmät tahot ovat kuitenkin pyrkineet kieltäneet syntyvyyden ja maahanmuuton perustavanlaatuisen merkityksen väittäen, että ihmiset ovat kuin tyhjä taulu tai notkeaa vahaa, josta yhteiskunta voi muovailla koulutuksen ja pakkokeinojen avuilla jokseenkin mitä se haluaa.

Tuon argumentin ongelma on, että kukaan Lontoossa ei halunnut mellakoita, happohyökkäyksiä, terrorismia, tulipaloja tai murhia. Ainoa asia, jota alussa mainitulla listalla on varmasti haluttu, on vapailla vaaleilla valittu pormestari, mutta hänenkin saavutuksensa tulipalojen, terroristien ja murhaajien kurissa pitämiseksi ovat olleet tähän mennessä melko keskinkertaisia. Sen sijaan Pormestari on kunnostautunut ajallemme tyypilliseen tapaan kampanjoimalla näyttävästi vihapuhetta vastaan. YouTubesta voikin käydä katsomassa kuinka Lontoon pormestari lukee ääneen itseään koskevia ikäviä kirjoituksia ja näyttää huolestuneelta.

Sama mikä pätee Lontooseen ja Englantiin pätee tietysti myös Suomeen, niin kuin mihin tahansa maantieteelliseen alueeseen. Eli se kuinka paljon ja millaisia ihmisiä jollakin alueella asuu määrittää sen, millaista tuolla alueella on elää.

Syntyvyys ei ole mitään kvanttimekaniikkaa, jota vain valtakunnan terävimmät aivot voivat ymmärtää, vaan päin vastoin asia on aivan yksinkertainen. Syntyvyys on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kyse on määrästä ja laadusta, eli siitä kuinka paljon ja minkälaisia ihmisiä Suomessa tulevaisuudessa asuu. Kaikki ymmärtävät, että jos Matti ja Maija saavat kolme lasta niin silloin Suomessa on tulevaisuudessa kolme suomalaista enemmän. Aikuisiksi kasvettuaan Matin ja Maijan lapset voivat maksaa veroja, välittää oman arvomaailmaansa omille lapsilleen ja huolehtia Matista ja Maijasta, kun he eivät itse siihen enää kykene.

Mutta mitä tapahtuu, jos Matti ja Maija eivät saakaan lapsia, vaan heidän sijastaan suomeen otetaan asumaan Muhammad ja Fatima, jotka saavat kolme lasta? Kuinka paljon ja millaisia ihmisiä Suomessa silloin asuu? Koska Muhammad ja Fatima ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, toimivat he aivan niin kuin Matti ja Maijakin toimisivat, eli he välittävät oman arvomaailmansa omille lapsilleen. Maahanmuuton ja alhaisen syntyvyyden ongelma onkin, että Matin ja Maijan arvomaailma poikkeaa melko lailla Muhammadin ja Fatiman arvomaailmasta, kuten kuka tahansa voi havaita pelkästään tarkkailemalla Muhammadin ja Fatiman käytöstä ja pukeutumista.

Kaikki edellä sanottu on melko lailla itsestään selvää. Jos Suomeen muuttaa ihmisiä, joiden arvomaailma poikkeaa meidän arvomaailmastamme ja heidän määränsä lisääntyy korkean syntyvyyden ja meidän määrämme vähenee matalan syntyvyyden takia. Niin tulevaisuudessa Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole suomalaisia ja joiden arvomaailma poikkeaa meidän avomaailmastamme.

Mutta siitä, miksi lapsia syntyy niin vähän, enemmän seuraavalla kerralla.

 

 

Tapio Holopainen to 21.06. 18:59

Tapio Holopainen

Koulutukseltani olen YTM ja Humkandi ja työskentelen valtion virkamiehenä. Kirjoitukseni keskittyvät pääasiassa syntyvyyteen, identiteettiin ja siihen kuinka ympäristö jossa elämme muovaa käsityksiämme meistä yksilöinä ja ryhmänä.

tuoreimmat

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08. 23:18

Tapparan mies

ma 13.08. 23:16

Elämän tarkoitus

ke 25.07. 19:30

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07. 21:12

London Calling

to 21.06. 18:59

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09.2024 14:28

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44