Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas kiitollisena: "Onneksi ei tarjottu eutanasiaa sairastuttuani aivosyöpään"

"Joka ainoa päivä on lahja, etkä saa päästää siitä irti"

Ulkomaat to 12.10.2017 15:22

LifeSiteNews kertoo Yhdysvaltain merijalkaväen veteraani J.J. Hansonista, jolla diagnosoitiin parantumaton aivokasvain ja siitä, kuinka hän päätti ryhtyä taistelemaan elämästään.

Hän oli palvellut ja taisteillut maansa puolesta Irakissa ja hänellä oli hyvä asema entisen New Yorkin valtion hallinnon David A. Patersonin hallinnossa.

Mutta koskaan hän ei ollut kohdannut yhtä kovaa vastustajaa kuin syöpä.

13. toukokuuta vuonna 2014 Hansonilla todettiin glioblastooma multiforme, erittäin pahanlaatuinen aivokasvain.

"Kolme eri lääkäriä kertoi minulle, että he eivät voi tehdä mitään", Hanson tilittää.

Hanson sairastui musertavaan masennukseen.

"Kun minulla diagnosoitiin kuolemaan johtava aivosyöpä, siirryin silmänräpäyksessä amerikkalaisesta unelmasta painajaisuneen", hän kertoo.

Hän sai kuulla, että hänellä on enää vain vähän elinaikaa jäljellä ja hän todennäköisesti kuolisi neljässä kuukaudessa. Hänelle kerrottiin, ettei hän voisi voittaa sairautta.

"Olen kiitollinen siitä, etten asu Oregonin kaltaisessa osavaltiossa, jossa avustettu itsemurha on laillista", Hanson toteaa.

Hän uskoo, että "siinä masennuksen tilassa" hän olisi saattanut jopa päättää lopettaa elämänsä.

Hanson kertoo kuitenkin samaistuneensa kuuluisaan oregonilaiseen, 29-vuotiaaseen Brittany Maynardiin, joka tappoi itsensä "laillisesti" vuonna 2014.

"Sama sairaus, suunnilleen samanikäinen. Meillä molemmilla oli perheet", hän painottaa.

Mutta Hanson ei hyväksy Maynardin päätöstä:

Maynard päätti tappaa itsensä, Hanson halusi valita elämän.

"Tiesin, että ei tarvitse päättää elämäänsä kuollakseen arvokkaasti", Hanson sanoo.

Nyt on mennyt kolme vuotta hänen parantumattoman diagnoosinsa jälkeen ja toistaiseksi Hanson on voittamassa taistelun.

"Olen vielä elossa kolme vuotta sen jälkeen, kun minulle kerrottiin minulla olevan vain muutama kuukausi aikaa elää. Aivoissani ei ole merkkiäkään syövästä", hän julistaa.

Hanson ottaa kantaa avustettua itsemurhaa vastaan.

"Kuinka voimme antaa elämämme ja kuolemamme päätösten perustua näihin ennusteisiin, kun jopa kokeneimmat lääkärit ovat usein väärässä?" hän kysyy.

Hansonin mielestä ensisijaisesti pitäisi pyrkiä löytämään parempi vaihtoehto, kuin "itsekeskeinen" avustettu itsemurha.

"Jos nuo pillerit olisivat olleet tarjolla, kun kävin läpi kaikkein vaikeinta aikaa, en voi sanoa, ettenkö olisi ottanut niitä", hän myöntää.

Hän korostaa, että avustettu itsemurha ei kunnioita syyttömän ihmishengen pyhyyttä eikä anna tutkijoille ja hyväntekijöille mitään kannustinta etsiä edes hoitokeinoja tai apua sairastuneille.

Entinen merijalkaväen sotilas neuvoo vammaisia, kuolemansairaita ja masentuneita taistelemaan, eikä menettämään toivoaan ja luovuttamaan.

Hanson huomauttaa, että British Medical Journalin vuoden 2008 tutkimuksen mukaan avustettua itsemurhaa pyytäneistä potilaista neljäsosalla oli vakava masennus. Hän tähdentää kuitenkin, että vain neljä prosenttia itsemurhaa harkitsevista potilaista opastettiin psyykkiseen arviointiin.

Hansonin mukaan ihmiset liian helposti eristetään kuolemaan, sen sijaan että he saisivat tarvitsemaansa apua mielenterveyteensä.

Lisäksi vakuutusyhtiöiden "trendinä" näyttää olevan, että avustettu itsemurha on halvempi vaihtoehto, kuin pitkittynyt lääketieteellinen hoito. Tapaukset lisääntyvät potilailla, joilta evätään hoito, kun taas itsemurhaan suorastaan kannustetaan.

Kalifornialainen neljän lapsen äiti Stephanie Packer kärsi sklerodermasta ja hän valitti, että hänen vakuutuksensa ei kata hänen kemoterapiaansa, mutta sallii hänen tappaa itsensä.

Tohtori Brian Callister todistaa saman todeksi. Kahdelta hänen potilaistaan evättiin elämää pelastavat hoidot ja sen sijaan tarjouduttiin kattamaan potilaiden avustettu itsemurha.

Hansonin kokemus sai hänet perustamaan Potilaiden oikeuksien toimintarahaston (PRAF) , jolla pyritään "suojelemaan potilaiden ja vammaisten oikeuksia vastustamalla avustetun itsemurhan laillistamista".

PRAF:n tehtävänä on tarjota taloudellista ja strategista tukea koko Yhdysvaltojen alueella potilaiden ja vammaisten oikeuksien suojelemiseksi vastustamalla lääkärin määräämää itsemurhalakia. PRAF on kansallinen koordinoitu liike ja se vastustaa itsemurhan muuttamista "lääketieteelliseksi hoidoksi" ja edistää toimenpiteitä, joilla suojellaan potilaiden kansalaisoikeuksia.

"Joka ainoa päivä on lahja etkä saa päästää siitä irti", Hanson päättää tiukasti.

Katso Hansonin tarinasta kertova lyhyt video tästä.

J.J. Hansonin taistelu elämästä ja päivityksiä voit seurata hänen web-sivultaan.

Tytti Salenius to 12.10. 15:22

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Venäjän toiminta

ti 09.08. 08:48

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Mikko Paunio

V-median salatessa WEF:n pomon Klaus Schwabin sosiopatian ja pyrkimyksen maailmanvaltaan se samalla syyllistää WEF-kriitikot salaliittoteoreetikoiksi

su 07.08. 14:07

Heikki Porkka

Pahimmat ministerit palkitaan - mistä löydämme tulevaisuudessa Marinin ja Tuppuraisen?

to 21.07. 12:58

Tapio Puolimatka

Douglas Farrow: Kehittyvä Nowa Huta - globaali yhteiskunta, jossa kansalaiset ovat vain biometrisiä datapisteitä

to 07.07. 09:23

videot